Eilen oli dokkari uusintana suomalaisesta miehestä, joka ilmeiesti oli kiusattu koulussa mielenterveyden menettämiseen saakka. Hän olisi varmasti selviytynyt paremmin elämässään ilman sitä fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn pelkoa, joka oli hänen jokapäiväisenä fiiliksenään vuosikaudet lukiovuosiin asti. Sitten oli ilmeisesti vaihtanut koulua, mutta ei siellä uskaltanut puhua montakaan sanaa, koska pelkäsi kiussamisen alkavan.
Mies on todella älykäs, opiskellut, osaa kieliä, opiskelee edelleenkin, on perustanut yhdistyksen ääniä kuuleville kohtalotovereilleen, jne. Nyt kuiten jatkuvassa lääkituksessä ja sairauseläkkeellä 35-vuotiaana.
Ihmetykseksi jää, miten jatkuva jokapäiväinrn kiusaaminen koulussa on käytännössä mahdollista.
Miksi ei tehdä tutkimusta esim. t'llaisessa tapauksessa koulun toiminnasta? Kouluun on mentävä. Koulu vastaa oppilaittena turvallisuudesta. Miksi se laiminlyödään näin röyhkeästi. Lapsi on yhä jonkinlainen puoli-ihminen, jonka oikeuksia ei pidetä itsestäänselvyytenä. Täysi-ikäisen ihmisen heittäminen portaita alas ei jäisi siihen, tai ihmisen heittäminen pää edellä kiviseinään monen ihmisen voimalla olisi poliisiasia. Lapsikke tällainen on pelkkää kiusantekoa. Opettajille ei kerrota, eivätkä he kaikkea huomaa.
Aika avutonta koulun puolelta, kun tällainen jatkuu monta vuotta.Koulu ei voi sanoa, ettei tiennyt. Ja jos ei tosiaan tiennyt, on todella selvitettävä, miten se oli mahdollista. Millaisia aikuiset opettajat ovat, kun heidän silmiensä alla joku kiusataan järjestelmällisesti mielenterveyspotilaaksi heidän siunauksellaan.
Koululaitoksessa on pakko olla jokin peruasia täysin vialla. Lapset ovat kuin villieläimiä ilman huolenpitoa.
Nyt on vielä lisukkeena nettikiusaaminen, jota ei pystytä valvomaan. Siihen voi vanhemmatkin kotona puuttua.
Ja tällaiseen maailmaan me isovanhemmatkin näemme lastenlasten joutuvan. Osa heistä kiusaa, osa on kiusattavana. Perusasetelmaan ei puututa ennen kuin se on myöhäistä. Kukaan ei synny kiusaajaksi eikä kiusattavakssi.
Monesta muustakin asiasta puuhataan kansalaiskysymystä eduskunnalle.
Kiusaaminen koulussa
Poljetut
0
88
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606