erota EU- rahaliitosta? Mitä hyötyä saisimme erottuamme? Entä miksi tyydymme EU:n direktiiveihin? Kurkkudirektiivi mm on seuraavanlainen. Suuret Euroopan maat kuten Saksa ja Ranska vai oliko se niin,.... asettavat kurkulle koko-direktiivin niin, että vain ja ainoastaan suurten maiden kurkkukoot, jotka ovat suurimmat myöskin, hyväksytään myytäviksi Euro-alueella. Siis lyhyen kesän Suomi täällä pohjolan perukoilla ei pysty milloinkaan kasvattamaan saman suuruisia kurkkuja kuin etelämpänä ja tehomaanviljelystä käyttävät suuret eteläisen Euroopan maatilat. Eli toisin sanoen, suomalainen kurkku ei kelpaa myyntiin EU alueella eikä sitten EU:n ulkopuolellekaan, saa siis myydä vain Suomessa.
Euroopan Rahaliitto keksii yhtä sun toista saadakseen kerättyä vain itselleen, eliitille rahat.
Olemmeko me suomalaiset älykkäitä ollessamme EU:ssa jäseninä. ?
Olisiko sittenkin järkevää
3
98
Vastaukset 3
Olen ollut tietäväni, että Englanti oli eräänlainen käenpoika, joka hyötyi muita enemmän.
Käsite gentlemanneista kuoli kun olin talvia Espanjassa. Enlantilaisia oli koirineen kaikki paikat täynnä. Pubit olivat tulleet espanjalaisravintolojen paikalle. Mihin joutuvat ne englantilaiset, jotka schengen sopimuksen pohjalta ovat päässeet muuallekin eurooppaan, Suomeenkin.
Matujen tulo Englantiin loppuu, mutta eivät englantilaiset itsekään enää juhli ympäri Eurooppaa. Stubbin vaimo, Suzan, on avioliiton kautta suomalainen, mutta joutuu opiskelemaan suomen kielen vaikka sitä ei lakinaisen työssään tarvitse. Tienasi muuten viime vuonna Alexia enemmän.- kuvottavaa
Rahaa sitten riittää, Luxemburgiin vaan! Siellä heillä on pitkät tilit ennestäänkin.
- 4toista
Pohjoismaista Tanska Ruotsi ja Englanti eivät ole kuuluneet euron käyttäjiin, siksi heillä on raha-asiat hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471023
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112960Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33491- 63473
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375