Kesäsesongin pitäisi olla parhaimmillaan, mutta kaupat kumisevat tyhjyyttään. Ainoastaan ässässä on loppuviikosta ruuhkaa, kun kaupungin työntekijöiden parhaimmisto tankkaa grillattavaa ja Liiteristä kannetaan kaljaa. Muuten on kuin huopatossutehtaassa. Mitä tämä enteilee kunhan syksyn pimeät alkavat?
Oriveden kaupat kuolemassa
23
3067
Vastaukset
- LidliinEnAinakaanMene
Riippuu vähän palvelustakin. Itse en esim enään mene lidliin kun sinne ilmeisesti viimevuonna palkattu kirjavapäinen (tai ainakin monia värejä ollu päässä) muija on aina naama norsun....tulla ja todella töykeän oloinen muutenkin. Kerrankin meni pumppukärryillä hyllyjen välissä vissiin kaljakeissejä siirrellen ja teki käytöksellään hyvinkin selväksi asiakkaille käsiään kärryyn naputellen että "olette hänen tiellään menkää pois" Kävelin samantien läpi kassojen ja lähdin ääsmarkettiin. Käyn ehkä ensvuonna kyseisessä kaupassa ensin tiedustelemassa ja jos tuo nainen on siellä edelleen siirrän viikottaiset ostokseni edelleen muihin kauppoihin todennäköisesti s ryhmään.
- syrjältä
Omaan kokemukseeni nojaten olen vahvasti eri mieltä aloittajan kanssa.
Ruokakaupat, kahvilat, huoltoasemat kovassa käytössä.
Yleisarvosana Oriveden asiakaspalvelusta on kiitettävä. Keskimäärin tosi mukavaa väkeä asiakaspalveluhommissa & asiallisia kauppoja. Hyvä tarjonta ja kiva pieni -sopiva- kaupunki. - Eeverttiee
Palvelussa ei olekaan moittimista, myyjät ovat ystävällisiä nuorimmasta alkaen. Mutta joo, tavallisina arkipäivinä ja kesää lukuunottamatta viikonlopuinakin on melkosen hiljaista. Siis ruokakaupoissakin.
- 16plus1
Enny sanois. Etenkin nuoret naiset, kuten edelläkin mainittiin lidlissä ovat kyllä enemmän itseään täynnä, kuin palvelualttiita ja ystävällisiä. Samaa en ole muissa suomen lidleissä nähnyt.
- Vaappo
Orivetellä on tärkeetä olla nääs vähän parempi kun muut.
- vaakkuu
Vaappo kirjoitti:
Orivetellä on tärkeetä olla nääs vähän parempi kun muut.
Siellä missä liiteli siellä halvat hinnat, halvat palkat ja halvat työntekijät:) Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta..........rahhaaaa:))
- asiakaspalvelija1evp
Lidlissä käyn ja kokemukset on mukavia,eikä henkilökunnassa ole mitään valitettavaa.Asiakashan on aina oikeassa,vaikkakin niitä mul....a on aina se vakiomäärä asiakaskunnasta.
- Onseninkorvessa
Orivedellä taida kaupoilla käydä kuin paikalliset ja satunnaiset ohikulkijat.
- pensasmustikat
Ainakin Hankkijassa on huono ja tympeä palvelu.Kävin pensasmustikan taimia katselemassa ja sen jälkeen sisällä kaupassa ruohonleikkureita.Kauppias itse tuli viereen seisomaan mutta ei saanut sanotuksi mitään.Mihin on kadonneet ne ajat jolloin asiakasta vielä huomioitiin ja tervehdittiin.Jos myyntityö on oikeasti niin vastenmielistä kannattaa hakeutua toisenlaiselle alalle tai jos yrittäminen ei kannata kannattaa lopettaa.
- Ootellaan
Lidliä tai tokmannia ei perusteta kuolevalle paikkakunnalle joten lepo vaan on Meinaan semmoinen ekonomia ja laskelmointi niiden taustoilla. Seuraavaksi Biltema, Motonet, Honkong ja IKEA...
- RaukkaOnRasisti
Kaupat eivät menesty rasismin takia. Hävetkää, rasistijuntit! Me hyvät ihmiset asumme täällä sivistyneellä pääkaupunkiseudulla.
- Torioliskiva
Asun perheen kanssa siellä päin kesäloman ajan. Kovin on hiljaiseksi mennyt Orivesi kesälläkin. Torilla oltaisiin lauantaisin käyty. Ei ollut kuin tyhjä aukea ja suljettu kioski. Marketista ostettiin sitten perunat ja mansikat, pullat ja porkkanat. Haluan suosia paikallisia, ja kaiken ostan aina Orivedeltä silloin kun siellä ollaan. Pieni ero esim. Kangasalaan jossa tosi eläväinen tori ja keskusta, eikä ole edes kaupunki.
Onneksi on sentään pingviini-kioski, siinä käytiin usein. Kiva että viereen voi istahtaakin. Eikä tänä kesänä onneksi törmätty kovin moneen puliukkoonkaan. Tosin Suojan kentällä kun poika kävi juoksemassa, yks kaks pensaasta kömpi puli - taidettiin herättää. Koko kesänä ei muuten tuollakaan upealla kentällä ollut ketään muuta, kun siellä käytiin treenaamassa. - Damnass
Mä en ääsmarkettiin astu jalallanikaan. Siellä ne norsun*itut vasta onkin. En tarvi alkoa ja postin palvelut tietää jokainen. On sinä ollut palvelultaan paikkakunnan huonoin.
- vähänkäyvä
Kyllä palvelussa parantamisen varaa ja asiakas on se joka tuo rahaa taloon, millä palkat maksetaan. Kyllä nuoret "kassat" on ok ja ystävällisiä
- Lidllover
Jotenkin tuo lidlin palvelu on todella tympeää. erityisesti mieleen on jääny parrakas herrasmies joka on ilmeisesti täysin väärällä alalla kun ei asiakaspalvelu tunnu kiinnostavan. herra lähinnä örähtelee vastaukseksi ja antaa kassalle tullessa erittäin murhaavan katseen. En nyt haluaisi näiden työntekijöiden takia lakata käymästä Lidlissä mutta ilmeisesti se on pakko.
- HyvästiToimiii
Elä hyvä immeinen oo nuin herekkä nahkainen! Eihän Liiterissä mittään palavelua tarviii ku se on itepalevu liike!!! Siellä pittee ihan ite ottoo tavaroo hyllystä ja maksooo roiskauttoo kassalle!!
- vakiasiakas1
Niinhän siinä käy,että ennenpitkää nämä Lidlin liiketilat käy liian pieniksi. Ei mulla muuta.....
- Anonyymi
Vai johtuisikohan ihan läpötiloista. Ei ole vielä kesä alkanut..
- Anonyymi
S-marketin pikakassat ihmetyttää, koitin ostaa alkoholitonta olutta niin kone herjas ettei käy, sitten tuli henkilökuta sanomaan että pitää mennä palvelukaselle. Prismoissa voi ostaa vaikka keppanaa pikakassalta henkilökunta tulee vaan laittamaan koodin ja katsoo että ikä piisaa. Muutoinkin tuntuu oma aloitteisuus aika heikolta Sän myyjiltä verrattuna muihin liikkeisiin....
- Anonyymi
Sama mulla. Ääsmarkettissa asioin vain äärimmäisessä hätätapauksessa. Vieläkö siellä on muuten töissä se lyhyt tumppi muija, joka on naisasiakkaille naama nurinpäin mut miehille lirkutellaan?
Pingviinikioski taas... No ei se auringonpaisteella auki ole, mutta annas olla jos sataa, niin luukut on leväällään... - Anonyymi
K supermarketissa poikkesin oli kai omistajakassalla,puhui puhelimeen koko kassa tapahtuman ajan.Tuli vähän outo tunne ajattelin ,että täälläpä on homma hallussa.Seuraavan kerran ajan Oriveden ohi Jämsään jospa siellä ei puhelinta kassalla.
- Anonyymi
K-marketissa keskiikäisiä kiukkuisia naisia , vihaisia eivät tervehdi. taitaa aina paha olla. väärällä alalla . Kauppias huutaa kovalla äänellä ja puhuu puhelimeen , tyhmältä vaikuttaa . Nuorempia tilalle heillä pää kunnossa.
- Anonyymi
No no nyt tuli asiaa. Olen luullut olevani yksin havaintojeni kanssa, mutta joku toinenkin oivaltanut saman asian.
Kauppias ja palvelu yhteensä ovat taanneet sen, että vältän kyseistä hallia. Matkahuollon paketitkin yritän ohjata Keskustielle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517303Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?425122HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3012823- 1552169
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki331963- 231717
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1401678Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon4091606mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111487Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E141379