Soini on taas tuottanut katkeran yllätyksen kannattajilleen.
"Hyvä Suomi: Kaduilta kerätyistä pullopanteista on maksettava veroa – jälkivero uhkaa ilmoittamattomista tuloista
Kerätyistä panttipulloista ja -tölkeistä saatavat tulot on ilmoitettava verottajalle, kirjoittaa Aamulehti.
Aamulehti kirjoittaa, että kaduilta kerättävistä pantillisista pulloista ja tölkeistä saatavista tuloista pitäisi maksaa ansiotuloveroa, verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen kertoo.
“Pullojen keräämisestä saatu tulo on aivan normaalia veronalaista ansiotuloa, joka pitäisi ilmoittaa veroilmoituksella.”
Omat pullot saa kuitenkin palauttaa verovapaasti palautuspisteisiin.
Ilmoittamatta jääneestä tulosta voi joutua maksamaan jälkiveroa, Manninen kertoo. Mahdollisen veronkorotuksen suuruus riippuu siitä, kuinka suuri summa on jäänyt verottamatta.
Ei tilastoja
Mannisen mukaan verohallinnolla ei ole erillisiä tilastoja siitä, kuinka pallon verottajalle ilmoitetaan panteista saatuja tuloja.
“Tämän tutkiminen ei ole painopisteitämme.”
Hän myös huomauttaa, että yleensä tuloja panttien keräilystä saavat henkilöt, joilla ei ole kovin paljon tuloja. Näin myös niistä maksettavat verotkin ovat pieniä.
Kymmenentuhannen euron vuosituloihin saakka ansiotulon veroprosentti on alle kahdeksan."
http://mvlehti.net/2016/07/13/hyva-suomi-kaduilta-keratyista-pullopanteista-on-maksettava-veroa-jalkivero-uhkaa-ilmoittamattomista-tuloista/

Vastaukset 5
Vanhimmat
Persut eivät kaihda mitään keinoja kun pääsivät hallitukseen köyhiä sortamaan ja piinaamaan.
Kerrotko älykkö miten persut tähän liittyy? Koko puoluetta ei ole ollut (ehkä smp nimellä) kun pullojenkin keräys on säädetty verolliseksi kymmeniä vuosia sitten. Nyt jos jokin lehti julkaisisi "uutisen" "kännissäajo on lain mukaan kiellettyä", sä varmaan kiukuspäissäsi syyttäisit siitäkin persuja, että sellaisen lain menivät nyt säätämään.
No, eiväthän persut ole ilmaisseet eriävää mielipidettään asiassa eli pullojen keräämisen verottaminen sopii persuille varsin mainiosti.
Johtaa+varmasti+siihen,+että+kauppa+ottaa+pullonpalautuksista+lähdeveron,+esimerkiksi+30+%.+Tässä+on+se+ikävä+asia,+että+myös+omia+pullojaan+palauttavat+joutuvat+maksamaan+veron.+Persujen+mielestä+tämä+ei+haittaa.
Persut haluaa pullonkeräyksen ja ilmalämpöpummpujen omistamisen verolle. Pappatunturithan persut ovat jo laittaneet verolle.
Köyhän kyykyttäminen on persun parasta huvia.