Uusimman kannatuskyselyn mukaan Bernie Sandersin kannattajista vain 9 % ei äänestäisi Hillary Clintonia tämän ollessa Demokraattien presidenttiehdokkaana. Mutta Donald Trumpilla on uskottavuusongelma ja 14 % esivaalikierroksen muiden republikaaniehdokkaiden kannattajista äänestäisi Trumpin sijasta Clintonia.
Demokraattisen sosialistiehdokkaan Sandersin vaikutusvalta Demokraattien vaaliohjelmaan on ollut järisyttävän suuri. Esimerkiksi minimipalkkatavoite 15 dollarilta tunnissa on nyt virallisesti vahvistettu. Ennen Sandersin tämän asian esille nostamista ollaan tilanteessa, missä minimipalkka on 7,25 dollaria.
Suurin talouspoliittinen muutos sisältyy uuteen linjaukseen TPP-vapaakauppasopimuksesta. Sandersin voimakkaasti kritisoima TPP sai tiistaina aiemmin sitä kannattaneelta Clintonilta seuraavan käsittelyn:
”Clinton cautioned against “bad trade deals and unfair trade practices including the Trans-Pacific Partnership.”
Sandersin kaksi muuta USA:ssa ennennäkemättömän radikaalia aloitetta maksuttoman terveydenhuollon ja opiskelun mahdollistamiseksi etenevät myös niin suurin askelin, että se vielä vuosi sitten tuntui mahdottomalta:
”Clinton has also made policy concessions to Sanders since the primary ended. She proposed a health care plan that would “pursue efforts to give Americans in every state in the country the choice of a public-option insurance plan, and to expand Medicare by allowing people 55 years or older to opt in while protecting the traditional Medicare program.” Clinton has also recently advocated for free public college for families making less than $85,000 a year”.
Lue lisää:
http://www.realclearpolitics.com/articles/2016/07/12/sanders_backs_clinton_in_long-sought_show_of_unity_131176.html

Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos uusimpia tietoja tarkastelee on Clintoniin luotettavuus kutistunut rusinan lailla ja Trump tulee voittamaan vaalin. Nuo varapresidenttivalinnat ovat osiltaan sinetöineet sen. Siis ehdokkaita on vain kaksi ja "Tuntemattomien Sanders" painuu sinne minne hänen suomalaiset rummuttajansakin. Ainoa mikä voi pelastaa kuvion on muiden ehdokkaiden tukehtuminen pieruhöyryihin suomalaisukuisen vihreän kaasutellessa.
Asiallinen aloitus.
Eivät edes omat äänestä Trumpia. Republikaanien newyorkilainen kansanedustaja Richard Hanna ilmoitti äänestävänsä Clintonia:
Trump’s latest controversy, in which he has repeatedly attacked the parents of a Muslim U.S. Army captain who died in Iraq, was the final nail in the coffin. Richard Hanna called Trump “deeply flawed in endless ways.”
“For me, it is not enough to simply denounce his comments: He is unfit to serve our party and cannot lead this country,” Hanna wrote. “Secretary Clinton has issues that depending on where one stands can be viewed as great or small. But she stands and has stood for causes bigger than herself for a lifetime. That matters.”
http://www.realclearpolitics.com/articles/2016/08/02/gop_congressman_hanna_will_vote_for_clinton_131400.html
On se kummaa kun edes "omat" eivät äänestä ja silti miehen kannatus vain kasvaa ;)
Itse kannatan Trumpia koska hän ei ole järjestelmän mies. Trump ei ole Washingtonin korruptiossa kasvanut Wall Streetin syöttiläs kuten esimerkiksi Killary Clinton ja tämä siionistien lakeijaksi paljastunut Goldman Sachs-Sanders.
Kun kerran Trump on saanut USAn poliittisen- ja taloudellisen eliitin noin hermostumaan, niin on syytä odottaa että hänen presidentiksi valintansa myötä maailma muuttuu ainakin hieman paremmaksi.
Trumpin+kannatus+on+romahtanut+tällä+viikolla.
Romahdus+tapahtui+sen+jälkeen+kun+Sanders+ilmoitti+tukevansa+Clintonia+vaikuttavassa+Demokraattien+puoluekokouksen+puheessaan,+jota+luonnehdittiin+"historialliseksi".
Viimeisin+Fox-kanavan+kannatuskysely+tänään+on+jo++10+%+Clintonin+eduksi.
Kymmenen+viimeisintä+kannatuskyselyä+28.7.+-+3.8.+Sandersin+puheen+jälkeen+ovat+kaikki+Clintonin+eduksi:+http://www.realclearpolitics.com/epolls/2016/president/us/general_election_trump_vs_clinton-5491.html
Kymmenestä+tätä+viikkoa+edeltäneistä+kannatuskyselyistä+17.7.+-+27.7.+Trump+vielä+voitti+viisi.+Mutta+ei+enää.
No kannattaako niitä vaaleja enää järjestääkään kun näyttäisi homma selvä kuin gallup.
Sandersin ja Clintonin välisistä eroista suurimpia ovat juuri heidän suhtautumisensa sionistiseen Israeliin ja Wall Streetin suuriin pankkeihin kuten Goldman Sachsiin. Mutta nimenomaan niin päin, että Sanders on niiden poikkeuksellisen ankara kriitikko.
Kiitos kommentistasi. Mielipide se on sekin, vaikka kovin erilainen kuin omani.
Onni yksillä, kesä kaikilla.
On jotenkin outoa, että Trumpia tunnutaan vihattavan eurooppalaisen vasemmiston piirissä jopa intohimoisemmin kuin aiempia suurinhokkeja Ronald Reagania tai George W. Bushia, vaikka Trump on poliittisilta linjoiltaan lähempänä eurovasemmistoa kuin yksikään republikaanipresidentti koskaan aiemmin. Trump suhtautuu kriittisesti vapaakauppaan ja Natoon. Hän haluaa lopettaa kontrollin kieltävän Naftan ja TTIP:n valmistelut Hän on myös ilmoittanut tahtovansa vähentää amerikkalaisten joukkojen määrää tuntuvasti Euroopasta ja aloittaa vuoropuhelen Venäjän kanssa Ukrainan kriisin lopettamiseksi. Trump haluaa julkisilla interventioilla suojella kotimaisia työpaikkoja jne. Arvokysymyksissä hän on selvästi republikaanien valtavirtaa liberaalimpi. Trump on monessa asiassa poliittisesti lähempänä vasemmistoa kuin Clinton tai nykyinen presidentti Obama.
Mistä siis vihanne Trumpia kohtaan oikein kumpuaa? Te syytettä Trumpia sellaisesta mitä Obaman demokraatti-hallitus, Wall Street ja CIA tekevät — Kun taas Obamaa & kumppaneita ei syytetä. Miksi näin?
Olen ollut siinä uskossa että amerikkalaiset äänestäjät valitsevat itse omat johtajansa. Demokratiaan ei nimittäin kuulu että sen tehtävän suorittaisivat George Soroksen kädestä syövät suomalaisen valevasemmiston edustajat.
trumpista pressa hoitaa muslimit
Sanoisin että jokainen järki-ihminen on Trumpin kannattaja, koska nykyinen systeemi ei ole ihmistä vaan eliittiä varten. Hillary on eliittin sylikoira ja sätkynukke. USrael tulee jatkamaan verisiä sotiaan jos Hillary valitaan. Varmaan se on sitten hyvä jollekin, että pysyy terrorismi otsikoissa ja militarytoimialan omistajat voi paksusti.
Trumpilla on vaikutusvaltainen tukija Putin ja Kremlin hakkerikoneisto joka tarvittaessa säätää vaalituloksen sopivaksi.
No voi hyvää päivää sinun kanssasi. Noihin Putin-satuihin ei usko enää amerikkalaiset itsekkään. Lopettaisit sinäkin sen Hesarin tilauksen ja kympin uutisten katsomisen, niin et jatkossa nolaisi itseäsi noin pahasti
ihan tiedoksi, Clinton on enemmän oikeistolainen kuin kukaan Suomen Kokoomuksessa, siksi lähinnä huvittaa tämä vihervasemmiston Clintonin ihannointi.
Trumpin kannatus romahti pohjalukemiin.