Olen säästänyt omaa eläkevakuutusta vuodesta 1999 alkaen. Vakuutusyhtiö on sille jonkinlaista korkoa toki maksanut ja ottanut tietysti omat kulunsa. Kohta voisin alkaa sitä nostaa, mutta nyt vasta aloin todella miettiä, että olenkohan ollut ihan tyhmä. Nimittäin verottajahan verottaa ko. eläkettä kuin mitä tahansa ansiotuloa eli maksan taas veroa omista säästöistäni, joista on jo kerran maksettu verot (eläkepotti on siis säästetty palkkatuloista ja pääomatuloista, joita on jo kertaalleen verotettu) !!!
Olenko ollut ihan tyhmä kaikki nämä vuodet ? Ainut hyvä puolihan on ollut, että nuo vapaaehtoiset eläkemaksut on saanut vähentää verotuksessa...
Eläkevakuutus -tyhmääkö ?
PikkuPakku
1
172
Vastaukset
- Velanmaksun_hetki
Verovähennyksen avulla tietysti olet voinut sijoittaa sen verran enemmän, että lisätuotto hoitaa lankeavat verot. Jos taas käytit verohyödyn leveämpään elämään silloin joskus, nyt on maksun aika. Joka tapauksessa veroprosentti lienee nyt pienempi kuin aktiivielämän aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad741290- 43921
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360753- 127709
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584