Kansalaisaloitteen voimassaoloaika?

Tietoa_halajava

Ketjussa "Eroaminen EU:sta" tuli esille kysymys. miten kauan kansalaisaloite on voimassa. Siellä ei kukaan tiennyt/vaivautunut vastaamaan, joten kysyn uudessa ketjussa.

Istuva hallitus on ilmoittanut, ettei sen aikana järjestetä EU-kansanäänestystä, olipa kansalaisaloitteella miten paljon kannattajia tahansa. Oletetaan, että nykyhallitus istuu kauden loppuun. Onko vaalien jälkeen uuden hallituksen ja eduskunnan ryhdyttävä kansalaisaloitteen mukaisiin toimenpiteisiin? Entä, jos uusi hallitus päättää jo ohjelmassaan, ettei sen kaudella kansanäänestystä EU:sta tule?

Tuntuu, että nykyinen nimien keräily on täysin turhaa, kun tiedetään ettei ainakaan nykyhallitus sen perusteella tee yhtään mitään. Tai onhan sillä merkitystä popularisteille, jotka sen varjolla voivat pitää jatkuvaa mölyä yllä.

5

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bb-xx

      Eduskunta voi siirtää kanslaisaloitteen käsittelyn vaalien yli uudelle eduskunnalle. Näin on tehty muutamalle aloitteelle, koska niitä ei ehditty käsitellä. Sitä en tiedä, onko näin pakko tehdä, ja millä kaikilla perusteilla siirron voi tehdä.

      Tynkkysen aloite on todella pelkää pelleilyä vakavalla asialla, koska oli tiedossa, etttei tämä hallitus järjestä kansanäänestystä.

      • Uuno_Utelias

        Niin, eikö kukaan tiedä, onko Tynkkysen adressilla mitään todellista merkitystä?


      • Juridiikan_diledantti

        On se käsittelyyn otettava, jos 50 000 kannattajaa tulee. Kun hallituksella on ennakkopäätös, ettei kansanäänestystä järjestetä tällä vaalikaudella/hallituksen istumakaudella, se voi esittää eduskunnalle aloitteen hylkäämistä tai käsittelyn siirämistä seuraavalle vaalikaudelle.

        Mielenkiintoinen kysymys on, onko laillista sulkea etukäteen pois jonkin mahdollisen kansalaisaloitteen käsittely tai tyrmätä sen kannatustulos ennakolta. Myös siirtäminen yli vaalien tuntuu oudolta, jos perusteena on pelkästään se, että hallitusneuvotteluissa on näin päätetty. Jos ennakkopäätöksen laillisuus kyseenalaistetaan, menee kyllä asian kanssa sählätessä kevyesti tämä vaalikausi loppupuolelle.


    • kuukiurustakesälomiin

      eduskunnalla alkaa 3kk kesälomien jälkeen 1kk syysloma ja sitten 1kk joululoma. voipi olla että ennen ensvuoden 1kk hiihtolomia kerkii k-edustajat perehtymään aloitteeseen, tai heti 1kk pääsiäisloman jälkeen..

    • 50000ääntätarvitaan

      Keräävät Joulukuun 20 pvä asti nimiä.Jos tulee ,niin asia kyllä etenee. Jos ei voi olla ettei asia etene koskaan mihinkään.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

      Lausuntokierroksilla asia voi viivähtää ja käsittelyt siirtyä ensikaudelle ,mutta parempi se että joutuvat ottamaan kantaa asiaan ja vaalit tulee jolloin äänestäjät näkevät jo tilanteen niin brexit:in suhteen kuin yleisen eu:n tilan. Tuolloin voi olla eduksi,että tietää vaaleissa keitä äänestää Eu:n jäämisen tai lähetmistä edistäen.

      Lopulliseen käsittelyyn menee aino aikaa ,joten mitä aiemin asia on vireillä en parempi.Ei ota jos ei annakkaan.Asiaan kannatta suhtautua menttaliteetilla ei vara venettä kaada ja panna aloite vetämään.Sen tarpeellisuus voi noust yllättäin suuremmaksi kuin osataan ennakoida ja jos tuota mahdollisuutta ei ol euroopn unionin rakoillessa voi lasku siitä kasvaa mittavaksi ja taas vierähtää lisä aikaa asian edespäin viemiseksi.Tuolla aloitteella on monessakin suhteessa merkitystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe