Rintasyöpä on kavala tauti, liian moni menehtyy yhä siihen.
Sohlberg on ehkä turhan rehvakas, hän " niittaa " rintasyövän.
Hyvä niin, enkä tod toivo hänelle muuta, hänellä on pieniä lapsia.
Mutta.
Ei tars silti olla jehuna että niittaa syövän ja porskuttaa eteenpäin.
Hippasen nöyryyttä kehiin Sohlberg.
Nuori kaunis ihminen, toivoo hänelle kaikkea hyvää mutta tosiaan:
ripaus nöyryyttä ei olisi pahitteeksi.
Varsinkin kun tiedämme ettei syöpää noin vain niittaa kukaan...
Sohlberg on ehkä turhan rehvakas, hän " niittaa " rintasyövän.
Hyvä niin, enkä tod toivo hänelle muuta, hänellä on pieniä lapsia.
Mutta.
Ei tars silti olla jehuna että niittaa syövän ja porskuttaa eteenpäin.
Hippasen nöyryyttä kehiin Sohlberg.
Nuori kaunis ihminen, toivoo hänelle kaikkea hyvää mutta tosiaan:
ripaus nöyryyttä ei olisi pahitteeksi.
Varsinkin kun tiedämme ettei syöpää noin vain niittaa kukaan...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mitä siinä syövän niittaamisessa nöyryys auttaa?
Jos et ymmärrä, ei maksa vaivaa kertoa :)
En todellakaan ymmärrä. On se kumma, kun suomalainen on sitten muka parempi ihmisenä, kun se on nöyrä.
Minunkin silmään pisti nuo lööpit tuosta Heidin syövästä... mutta, mutta...syövän voittamiseksi kannattaa taistella kaikin voimin, MUTTA kun se parantuminen ei ole itsestään selvyys, eikä omissa käsissä, kannattais pitää matalampaa profiilia julkisuuden suhteen.
Samoin ajattelen, että vähemmällä uhoamisella, ja en tosiaan tarkoita nöyristelyä. Voimia Heidille ja kanssa sisarille.
Ne onkin kaksi eri asiaa matalamman profiilin pitäminen ja nöyryys. Itse rintasyövän sairastaneena tiedän, ettei siinä nöyryydellä ole mitään tekemistä. Päin vastoin on otin "taisteluasenteen" sairauteeni.
Varmasti Heidi tietää faktat syövästään, kun on äitinsäkin samalle taudille menettänyt. Ei taisteluasenne ainakaan paranemismahiksiin huonosti vaikuta. Melko törkeä avaus sulta - pienten lasten äiti taistelee elämästään, ja sua ärsyttää äidin asenne omaan sairauteensa siinä määrin, että piti oikein julkisesti avautua.
Itse en käsitä, miksi kaikki pitää tuoda julkisuuteen.
Totta, syöpä ei valitettavasti uhoamalla parane. Asenne on hyvä olla kohdallaan, eikä periksi kannata antaa, mutta kun loppupeleissä se vaan menee niin, että joku paranee, joku ei! Toivon, että Heidi on niiden onnekkaiden joukossa, jotka paranevat, mutta varmaan tarvii nyt enemmän läheisten tukea, kuin lööppijulkisuutta!
Minä en ottanut mitään asennetta vaan syöpähoitojen alettua sitä mennään aikataulun mukaan, odotellen aina seuraavaa sytotiputusta. Ja välillä käydään toipumassa sairaalassa, kun sytot aiheutti yleistulehduksen. Ja kas kummaa; olen aina ollut enempi pessimisti, joten kaikkien posipusitiivisuushehkuttajien mielestä minun olisi varmaan pitänyt kualla:) Että kyllä saattaa selvitä tällanen tavan köyhä mammakin, jonka elämä ei ole koskaan luxusta nähnytkään ja rahasta on aina ollut puutetta. Niin ja mikä kamalinta, ehkei nyt ihan ateisti, mutta vähän...
Huippulääkärit ja hoitajat, sekä kovat lääkkeet; ne sen syövän lannistaa. Jos se on lannistuakseen. Nyt menossa 12. vuosi sen rumban jälkeen. Kaikki eivät ikävä kyllä tästäkään syövästä selviä, toisille jää krooniseksi, mutta olen ymmärtänyt, että nykyisin kroonikoilla on monia elinvuosia kuitenkin, sen lääkityksen ansiosta.
Oikeastaan näin jälkikäteen syöpävuoteni ei ollut pelkästään kamala, olin usein jopa onnellisempi kuin työstressin alla ennen sairastumista. Vaikka kävinkin töissä, en sankarin kruunun takia vaan taloudellisesta pakosta (sinkku, pienituloinen). Tykkäsin olla sairaalassa :))) Ja oli se PÄÄMÄÄRÄ: selvitä siitä.
Juu, tuota ei kukaan usko, mutta totta se oli. En ole koskaan tuntenut oloani niin turvalliseksi kuin siellä. Anteeksi avautuminen...:)
Ehkä tuo uhoaminen on Heidin tapa käsitellä asiaa, ja sen alla onkin pelokas pikku tyttö. Mikä vaan helpottaa, se suotakoon!
Jos syövän nujertaminen hoituisi asenteella ja positiivisella ajattelulla, niin sen mukaan olisin kuollut jo vuosia sitten. Olin hoitojen ajan tosi huonossa kunnossa ja sairaalaan jouduin moneen kertaan huonojen veriarvojen ja tulehdusten vuoksi. Olin satavarma, että minä en selviä tästä ja pessimistinen asenteeni kesti koko hoitorumban ajan, sytostaatit ja viikkojen pituiset sädehoidot, jotka polttivat ihoni rikki jne. Yhdeksän vuotta on nyt kulunut ja kaikki on hyvin, vaikka olin pessimisti enkä edes muuta yrittänytkään. Sana taistella oli minulle vieras enkä edelleenkään tajua tuota sanaa TAISTELLA, syövästä selviää tai sitten ei, riippuu niin monista tekijöistä, eivätkä ne todellakaan ole itsestä kiinni.
Positiivinen suhtautuminen toki helpottaa omaa ja läheisten oloa, mutta se ei yksin riitä sairaudesta selviämiseen.
Heidille toivon sydämestäni kaikkea hyvää, jaksamista!
Auttoiko parantumiseesi nöyryys? Ketä tai mitä nöyristelit? Et näy ymmärtäneen asian pointtia.
Joopa, en ymmärtänyt, nöyryys ei auta jos aggressiivinen syöpä jyllää kropassa ja vaikka olisit kuinka nöyrä, positiivinen, elämäniloinen, niin siltikään et välttämättä selviä. En nöyristellyt, en rukoillut, sain hoidot ja ne tehosivat. Ei ollut mitään asetta millä taistella, kun taisteluun kuuluu yleensäkin jonkinlainen ase, paitsi jos puhutaan henkisestä taistelusta. Sanonta: taisteli urheasti, on pelkkää sananhelinää, sitä vaan sinnittelee päivän kerrallaan, jos sitä haluaa taisteluksi kutsua niin ok.
Vielä sen verran, että ulospäin näyttelin urheaa ja että kyllä tämä tästä, mutta vain rauhoittaakseni läheisiäni ja poistaakseni heidän pelokkuutensa.
Henkisestä taistelusta tässä ymmärtääkseni olikin kysymys. Kohtaloonsa alistunut/nöyrtynyt ei selviä yhtään paremmin syövästä. Syöpää on monen tasoista ja siihen sairastuu n. 4000 naista vuosittain. Nykyisillä lääkkeillä ja hoidoilla on saatu jo parempia tuloksia aikaan. Lehdet varmaan ottaa herkästi esille rintasyövän julkkiksen sairastumisen kautta. Kertoivathan lehdet Arja Korisevankin sairastuneen, vaan eipä häntä sen takia alettu juorupalstalla kritisoimaan. Ala-arvoisia mielestäni tämänlaiset aloitukset.
Sairaalasta kotiutunut Heidi Sohlberg toipuu syöpähoidoista – juhli iloisena Juha-isänsä syntymäpäivää.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001222923.html
Kyllä kaksi kertaa ajattelisin nykyisiä syövän lääkkeitä ja hoitoja. Jo tutkimukset, esim. mammografia, syövän löytämiseksi ovat itse asiassa syöpää aiheuttavia. Kun syöpä löydetään "turhan" ajoissa niin silloin aloitetut hoidot alkavat aktivoida syövän leviämistäkin, esim. leikkaus ja syöpäsolujen verenkiertoon kulkeutuminen. Eli tavallaan aikaistetaan syövän kulkua. Se lähteekö syöpä leviämään ylipäätään ennen mitään hoitoja tai leikkauksen jälkeen on yksilöllistä. Sytojakin, jotka todella aiheuttavat lopullisia tuhoja elimistössä myös syöpää, annetaan kun leikkauksen jälkeen syöpäsolut kulkeutuvat verenkiertoon vääjäämättä. Esim. miesten eturauhassyöpähoitoja jo toppuutellaan. Jos syöpä ei oirehdi niin miksi tehdä itsestään kipeää ja laskea elämänlaatua (hoidot kaikkinensa ja lopullinen kunnon heikkeneminen vaikkapa hormooneilla, et tule koskaan täysin terveeksi kuin poikkeustapauksissa, nämä täysin parantuneet ihmiset ainakin ovat tosi hiljaa). Et voi tietää miten nopeasti tauti leviää, meneekö vuosia vielä niin että olet kuin terve kannattaisiko olla malttia hoitojen suhteen. Monet syöpäpotilaat "paranevat tilastollisesti ja voittavat taistelun" mutta kas kuolevat johonkin toiseen syöpään lähivuosina, sillä syöpä levisi hoitojen aikana ja puhkesi kukkaan muualla ja kahta kauheampana. Saat olla täysin eri mieltä ja useimmat ovatkin, mutta tämä on minun mielipiteeni.
Pienetkin syöpäkasvaimet aiheuttavat etäpesäkkeitä. Nopea hoito vähentää riskiä syövän leviämiseen. Rintasyöpäkin voi olla etäpesäke.
Valitettavasti koko kehon magneettikuvauksia ei tehdä rintasyövän löytämisen jälkeen.
Niinpä.+Lähipiirissäni+on+useita+rintasyöpää+sairastavia.+Yksikään+ei+ole+kuollut+mutta+heistä+jokaisella+tauti+uusi.+Valitettavasti+jos+oikein+muistan+niin+40%+tauti+uusii.+Ja+on+paljon+pahempi+toisella+kerralla.
Heidi esiintyi hyvin Maikkarin aamussa! Tsemppiä ja voimia tuleviin hoitoihin. Ei pidäkään luovuttaa, vaan "taistella" ja luottaa suomalaiseen, hyvään terveydenhoitoon, jota ei ainakaan vielä päättäjät ole vieneet säästövouhotuksissaan .
Kukaan ei iedä päiviensä määrää. Parempi olla optimisti tänään, v aikka olkuolisi huomenn,a kuin pessimisti, joka kuolee huomenna. Onpahan ainakin kyseinen päivä parempi.
Hyvä Heidi ja tsemppiä !
Jostain syystä hän on niin syöpämannekiinia niin syöpämannekiinia, että epäilen jo koko juttua feikiksi. Tarvitaan muka parantuvia julkkissyöpämannekiineja, sillä "hoitoihin" tarvitaan massaa, koekaniineja. Itse karttaisin kaikkea syöpähoitoa.
Olet oikeassa ja olin silminnäkijänä äitini kuolemassa kun hän ei kestänyt enää neljättä "kemohoitoa". Tukka lähti toisella "hoitokerralla". Sivusta seuranneena miten kivuliasta se lähtö oli, jätti pelkoja. Se loppu tulee niin nopeaa että harva potilaista tai omaisista sitä ymmärtää. Potilas vaipuu tajuttomuuteen ehkä morfiinin takia josta ei paluuta ole. Toivottavasti Heidi ymmärtää välttää toxinista myrkkyä jota syöpä"hoidot" ovat, ennen kuin on liian myöhäistä ja etsisi tietoa vaihtoehtohoidoista. Olisipa äitini ehtinyt saada ajoissa tietoa välttääkseen myrkylliset soluja tuhoavat hoidot mutta aika ei ollut puolella oman äitini kanssa, sekä äitini luotti liika lääkäreihin. Kehon alkalisointi ensimmäisenä on tärkeintä.
Tsemppiä kaikille sairastaville ja parantuneille.
Haluaisin kysyä ko. sairauden läpikäyneiltä taustoja.
Onko suvussanne rinta-, tai muuta syöpää?
Oletteko synnyttäneitä naisia?
Imetittekö ja jos kyllä, niin kuinka kauan?
Itse olen 49 vuotias, kolmen omillaan asuvan aikuisen lapsemme äiti.Tuore mummi, suloisen kolmiviikkoisen pikkumiehen ikionnellinen isovanhempi<3<3
Suvussa ei syöpää ja olen aina tuudittautunut siihen uskoon, että imetys suojaa rintasyövältä.
Kaikkia kolmeamme olen imettänyt. Vanhinta täysin 8 kk, keskimmäistä täysin 5kk ja osin päälle 2 kk, nuorimmaista kokonaan 1 vuosi ja 10 kk.
Kun näitä lukee, niin jää miettimään, että tokkopa tuokaan suojaa...
Olen kuuden lapsen äiti, kaikkia olen imettänyt pitkään. Suvussani ei syöpää kenelläkään, sairastuin 56v hormonipositiiviseen rintasyöpään, nyt hoidoista kolme vuotta ja voinut ihan hyvin. Syön antiestrogeeneja, jotka siis painavat estrogeenitasoa alas, koska hormonipositiivinen syöpä, niitä syödään yleensä viisi vuotta sytostaattihoidon jälkeen. En ole koskaan käyttänyt mitään hormonivalmisteita, en edes ehkäisypillereitä. Terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa, mutta ei mikään takaa, etteikö syöpä voisi kaikesta huolimatta iskeä.
Hei aloittaja. Olisko Heidin pitänyt jo kuolla? Voi että miten tavallaankin juuri sinä joutuisit pohtimaan moisia asioita. Ehkä johdutkin, mutta sympatian löydät...maksimissaan äidiltäsi. Koiraltasi, joka tosin ymmärtää ja tajuaa vuosia liian myöhään. Tai hei. Tuskin saat lapsia mut mitäs jos kyseessä onkin tyttäresi? Liian rehvakkaana tulevaan kuolemaan. Hönö.
Kyllä minua olisi ärsyttänyt tuo Heidin heko-heko tyyli, jos käpristelisin tuskissani, syövän kourissa! Tuntisin itseni maanmatoseksi, jos en jaksaisikaan meikata, liikkua ja virnottaa, vakavasti sairaana!
Mikä aloittaja tai kukaan muukaan ihminen on neuvomaan Heidiä tai muita syöpäpotilaita siitä, millainen on oikea tapa sairastaa? Heidi on menettänyt samalle sairaudelle oman äitinsä ja hän varmasti ymmärtää täysin sen, miten vakavasta sairaudesta on kyse.
Syöpäpotilaan ei tarvitse olla nöyrä. Miksi tarvitsisi, jos energinen ja "rehvakas" tyyli on se juttu, joka saa vakavan sairauden kanssa sinnittelevän naisen nousemaan aamuisin sängystä ja olemaan hyvä äiti lapsilleen. Aina on mahdollista, ettei selviä ja siksi hän ehkä haluaa elää niin täysillä kuin sairautensa kanssa kykenee.
Älkää tuomitko, koska jokainen taistelee tyylillään. Heidi haluaa antaa kaikkensa lapsilleen olemalla läsnä ja pyrkimällä positiivisuuteen, sillä hän jos kuka tietää, että kaiken voi hetkessä menettää. Hän on myös insiroiva esimerkki siitä, että syövän ei tarvitse tarkoittaa maailmanloppua ja masennusta.