Toisessa ketjussa virisi keskustelua hautapaikoista. Asiaa sopii pohtia miettimättä niiden ylläpitoa.
Onko lohduttava ajatus, että kuollut läheinen on haudattu jonnekin lähelle, eikä esim. hauta jäänyt Karjalaan, tuhka siroteltu mereen tms? Itseni on vaikea nähdä noin. Jos haluan muistaa kuolleita omaisia ja ystäviä, voin kai tehdä sen paikoissa joissa elimme yhdessä?
Onko lohduttava ajatus, että kuollut läheinen on haudattu jonnekin lähelle, eikä esim. hauta jäänyt Karjalaan, tuhka siroteltu mereen tms? Itseni on vaikea nähdä noin. Jos haluan muistaa kuolleita omaisia ja ystäviä, voin kai tehdä sen paikoissa joissa elimme yhdessä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Haluat siis päättää tästä muiden puolesta ja vielä omassa aloituksessasi? Ymmärränkö tämän niin, että vaparit eivät halua jättää päätöstä hautaustavasta vainajalle tai omaisille?
Miksi sinun näkökulmasi olisi se ainoa oikea? Miksi muuten teet kaikista asioista oman aloituksen, etkä kykene keskustelemaan muissa aloituksissa lainkaan? Teen tästä oman aloituksen, jossa voimme keskittyä tapaasi vetää keskustelu pois muista aloituksista.
Ei, se on eri asia kenellä tulisi olla päätösvallan. Nykyisinhän esim. elinluovutukseen tarvitaan vainajan lupa tai omaisten lupa ellei vainajan tahtoa tiedetä. Samoin tuhkaa ei saa sirotella kahteen paikkaan, laki kieltää. Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä toki nekin.
Mutta mitä mieltä sinä olet omaistesi ja oman ruumiisi käsittelystä? Onko hautapaikka sinulle tärkeä?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, toisaalta oma mielipide/tahto/toivomus ja omaisten toiveet ja tarpeet kenties vastakkainkin.
Itse olen ajatellut asian niin, että olen ilmaissut oman mielipiteeni ja toiveeni tuhkaamisesta sekä tuhkan sirottelusta ja että en itse pidä hautakiveä tai muistolaattaa tarpeellisena, vaan minua voi halutessaa muistella missä parhaaksi kukin näkee. Mutta jos joku kuitenkin haluaa kiven tai laatan laittaa, tai vaikkapa kuopata ruumiini jonnekin tunnustuksettomaan hautausmaahan, niin ei minulla siinä vaiheessa mitään sitä vastaankaan ole. En kuitenkaan halua, että kenenkään pitäisi tuntea minkäänlaista pakkoa tai velvollisuutta käydä haudallani.
Vanhempi ikäpolvi selvästi tuntee enemmän tarvetta perinteiseen hautaukseen ja haudalla käynteihin, koska näin on aina tehty, ja se on siten se ainoa oikea tapa. Nuoremmat taas ovat usein muuttaneet eri paikkakunnille kuin vanhemmat sukulaiset, jolloin luonnollisesti hautausmaalla käynnitkän eivät ole niin helposti järjestettävissä, ja toisenlaiset vainajien muistamisen tavat nousevat kuin itsestään. Siltä pohjalta on helpompaa ajatella myös miten toivoisi omien omaistensa aikanaan voivan asiat järjestää.
Kai se nyt on ihmisen eittämätön oikeus päättää mitä omalle kuolleelle tomumajalle tehdään. Nykyaika on mennyt ohi näistä maahan kaivamisista. Polttaminen on järkevää, säästyy nekin alueet parempaan käyttöön joille nykyään kaivetaan ihmiten jäänteitä. Järkevin olisi esim. Tiibetissä noudatettava käytäntö että jäänteet viedään vuorelle jossa perillisten ykköshenkilö paloittelee jäänteet eläinten ravinnoksi.
Polttaminen on järkevää niin tilasyistä kuin kiinteän hauta-/muistopaikankin hankaluuden vuoksi, ja tulee varmasti yleistymään. Myös kustannussyistä, miksi käytää tuhansia hautapaikkaan, arkkuun ja kiveen, kun omaiset voivat tehdä silläkin rahalla jotain hyödyllisempää.
Itse vaikkaan suurimmaksi tekijäksi tässä sen, että alle 50-vuotiaiden sukupolvet näkevä jo selvästi miten hankalaa ja kallista hautapaikkojen ylläpito, usein eri paikkakunnilla kuin missä itse asuu, miten hankalaa monille haudoille käyminen on, ja että koko ajan useampi löytää itselleen toimivampia tapoja muistaa kuolleita, ja toivoo samaa joustavuutta myös omille tuleville omaisilleen. Ei muistamiseen hautakiveä välttämättä tarvita, vaikka joillekin se varmasti on jatkossakin tarpeen
Onko se itsestäänselvää? Entä jos säädettäisiin laki, jonka mukaan kuolleen elimiä voidaan käyttää muiden elämän pelastamiseen? Perusteluna se, että itsemääräämisoikeus päättyy kuolemaan.
Mutta tämäkin on sivuhuomio.