Asumisen tukeminen

Itsekin ostaisin apuja kotiin yksityisiltä palveluntarjoajilta, jos mulla tai mun omaisella olis ylimääräistä rahaa tilillä. Alkaa omaishoitajan arki olla työlästä työtä, kun huolehdit toisesta, siivoat kodin ja teet ruuat ja käyt kaupassa ja apteekissa jne.. Mutta kun rahaa ei liikoja ole, niin pitää itse tehdä kaikki. Isommat siivoukset teen sitten, kun hoidettava on vuorohoidossa. Kyllä siinä saa olla tosiaan varovainen ettei jääkaappia siivotessa lasihyllyjä tule kolhittua. Hyvä ettei äitisi tosiaan itse yritä jääkaappia siivota, saattaisi loukata itsensä jos lasihylly rikkoutuisi. Jaksamisia arkeen, hienoa kun käyt äitiäsi auttelemassa

Nyt on äidin asunnon jääkaappi siivottu. Jääkaapin takanurkassa oli ötökkä. Oli aika nyt viimeistään jo siivota. Ei taatusti ole hygieenistä jos ötököitä on ruuan kanssa samassa paikassa.

Muutama vuosi sitten sain käydä kädenvääntöä kunnan kanssa edesmenneen naapurini (iäkäs nainen) asumisesta. Hän oli pula-ajan kokenut ihminen, hänellä oli varmastikin se hamstrausongelma, mutta niin monella muullakin vanhuksella. Asui yksin pienessä talossaan siitä lähtien kun hänen mies kuoli, hän oli miehensä omaishoitaja vuosikymmenet ja arki siihen aikaan ei varmasti ollut helppoa. Sukulaiset oli hänet hylänneet, ainoa ihminen joka siellä kävi katsomassa olin minä, ja minä olin myös ainoa jonka hän päästi käymään talossa sisällä enkä sitäkään pitkiin aikoihin aluksi kun siellä rupesin kyläilemään.
Talo pienine huoneineen oli ääriään täynnä tavaraa, ihan roskaakin. Rottaongelma ja koko ötököitten kirjo löytyi mm. keittiöstä. Arkiaskareista hän selvisi omalla tavallaan, mukiinmenevästi, seurasin tilannetta. Apua hän ei halunnut mutta korjaus ja pihatöissä kyllä autoin koska niihin hän ei pystynyt enää. Muistiongelmia hänellä ei ollut, hän oli omalaatuinen ihminen tosin ollut aina.

Mutta hän eli ilmeisen onnellista elämää siitä huolimatta miten hän asui. Ja hän halusi asua kotona, pahin pelkohan oli että hän olisi joutunut muuttamaan kotoa pois, ja niin meinasi käydä kun hän täytti 85 ja kunnasta tuli sosiaalitäti tarkastamaan mummun olemisen. Vaikka kaikissa muissa tilanteissa sain vääntää kättä että olenko mummun lähiomainen vaikka en ole sukua niin tässä tilanteessa tuli viesti minulle jossa kerrottiin tarkat ohjeet talon kunnostamiselle tai mummu muutetaan pakolla palvelutaloon.
Kunnasta ei saanut apua, ja sellainen epäluottamus tuli koko kuntaan asian tiimoilta että ei edes viitsinyt pyytää. Raivasin ja siivosin pitkien neuvottelujen rouvan kanssa jälkeen asuinhuoneen tyhjäksi ylimääräisestä tavarasta jota ei luonnollisesti saanut hävittää. Paljon remontoitavaakin oli. Lopulta oli pakko kutsua ammattisiivoojia ja heitäkin sai monta käydä läpi ennen kuin sain sellaisen joka suostui tulemaan ovea pidemmälle.

Pahin oli kun yritin saada hänelle ns. taksikorttia, monelle muullekin ihmiselle jolla on jokin ongelma jonka vuoksi ovat menettäneet ajokortin on se annettu. Vaan tässä tapauksessa piti mummua pompottaa lääkärin tutkittavana monta kertaa ennen kuin tuli tieto että hän on niin hyväkuntoinen että pystyy kulkemaan linja-autossa joka meni vain kouluaikoina. Kesällä ei ollenkaan mutta sehän ei kuntaa kiinnostanut. Hän oli tehnyt pitkän työuran raskaassa maataloustyössä joten hänen selkä oli mäsä suoraan sanottuna. Väärinpäin käännetty U-kirjain kuvaa hyvin hänen ryhtiään. Kaksi keppiä, askel lyhyt ja voimat alkoi pidemmillä matkoilla uupua ihan loppuvaiheessa. Linja-autossa hän sitten joutui matkaamaan, monet kerrat kaatusi mutta onneksi ei tullut mustelmia pahempia vaurioita, mitä nyt kauppatavarat levisi. Lisäksi linja-auto jätti niin kauas kaupungin keskustasta ja jäi monta tuntia luppoaikaa ennen ilta-autoa mutta mitäpä vanhus muutakaan olisi tehnyt, ajatteli kunta. Monta oikaisuvaatimusta sain laittaa, no mummu kuoli ennen kun asiaan saatiin ratkaisua.

En saanut kuulla mitä oli tapahtunut kun poliisit murtautuivat hiljaiseen taloon. He ajoivat minut pois koska en ollut kuulemma omainen vaikka kerroin että hänellä ei ole muita ja nimeni oli kaikissa papereissa ykköskohdassa. Tieltä katsoin kun pihaan kaarsi musta ruumisauto. Epätietoisuushan se pahinta on mutta laki on kai laki. Myöhemmin sain monen mutkan takaa kuulla että sydämeen oli tullut jokin vika.

Mutta kyllä se on niin että sitten kun yksinäinen erakkovanhus heittää veivinsä niin sitten löytyy suuri joukkio ennenkuulumattomia sukulaisia jolle tämä oli niin ja niin rakas täti. Minuahan suurin osa ei tuntenut mutta kirkkoon kyllä saavuin. Olisi hän ehkä ansainnut paremmin järjestetyt hautajaiset kun ne halvimmat mahdolliset mitä hänen sukulaiset järjesti yrittäen näin säästää kunnon potin perunkirjoitukseen. Pastorillekaan eivät olleet montaa sanaa osanneet kertoa tietysti kun eivät hänen viime vaiheistaan mitään tienneet.

Monta kertaa kun kuljen sen pienen homeenhajuisen mökin ohi, mietin olisinko vielä voinut tehdä enemmän asioitten hyväksi mutta nyt olen päässyt ohi ajatuksesta, kyllä uskon että hän omasta mielestään onnellisen elämän eli. Monta muutakin erakkomummoa ja -pappaa löytyy tästäkin maasta, ehkä huonoistakin olosuhteista, eikä ketään ole huolehtimassa eikä edes seurana. Se ei ole ratkaisu että muutetaan kaikki keskustaan palvelutaloihin, apua pitää pystyä tarjoamaan kotiin jos vanhus kotona haluaa asua.

Minulla on omakohtainen kokemus kun äitini yritti asua omassa kodissaan,niin kauan kuin se onnistui.Tätä nykyä hän asuu vanhainkodissa pienyksikössä,ja on hyvin tyytyväinen,olo on turvallinen.Kotona oli apuna tytär,hoivapalvelu,ateriapalveluakin ja siivousta kokeiltiin.Hoivapalvelussa ärsytti jatkuva hoitajien vaihtuvuus,mikä on muistisairaalle hankala.Kiireiset piipahdukset.Toisinaan unohtivat tulla kokonaan,tai lääkkeet unohtui hakea.Siivous oli kallista,ja hidasta,loppujen lopuksi siivosin,ja kylvetin äitini itse.Samoin ruuan suhteen,laitosruoka on aina laitosruokaa,siihen kyllästuu.Vanhus syö pieniä annoksia,hyvää,yksinkertaista kotiruokaa,jossa on huomiotu vatsan toiminta,eli päivittäin omenaa,kasvisraastetta,pellavarouhetta,puuroja vaihdellen,ettei kyllästy.Ei tarvittu apteekin rohtoja...Mutta kuitenkin,nykyaikaan palatakseni,äiti on itsekkin kotiutunut hoitopaikkaansa,tuntee olonsa turvatuksi,toisin kuin kotona,jossa oli usein pelkotiloja.Hygienian hoito oli puutteelista,tai sitä ei ollut.Nykyään aina aamuisin tytöt tekee alapesut.Oli aliravitsemusta,virtsatietulehdusta silloin alussa kun tajuttiin että äiti ei enää pärjää,vaan tarvii apua.Se pitää läheisten nähdä,mikä on avuntarve,saa niitä taksikorttia ym.apuja,mutta eihän siitä taksikortistakaan ole apua,jos ei ymmärrä mitä kaupasta ostaa...usein näkee näitä vanhuksia kaupassa jotka ei enää ymmärrä mitä ruokaa ostetaan,vaan kunhan ei mene rahaa,se on pää-asia.Saituus on sairaus monella vanhuksella.rahat kyllä riittää,ja kela myöntää hoitotukea,jos tarvii ostaa palveluita,ja palvelusetelin saa entistä helpommin.

Eikä se ole olennaista onko jääkaappi siivottu...sillä ei ole mitään väliä.Jaksaako laittaa ruokaa,raskiiko ostaa sitä,jaksaako huolehtia hygieniasta,itsestään,vaatteista?Helpommalla pääsee kun ei välitä,siihenkin tottuu että vanhus haisee pissalta,kitkerältä,tulehdusta ehkä?Juo liian vähän,nestehukka,hg liian alhaalla,suolikaan ei toimi,mutta kukapa siitä välittää???

Jääkaapin siivous on ehkä vähempi olennainen asia jos ei pääse kauppaan, vessaan, pesulle, syömään, ylös sängystä. Pääasia että edes jotenkin pärjää.
Aamulla puhuivat televisiossa, että useassa Etelä-Euroopan maassa sairaaloissa ei hoitajat tuo edes alusastiaa potilaalle, vaan omaisen pitää olla hoitamassa. Eli ei se taida muuallakaan sitten olla niin auvoista se sairaalahoito, paitsi että siellä omaiset hoitaa.

välittäkää äideistänne

Tuollaiset perusjutut olis kaikkialla Suomessa aika helposti hoidettavissa ja vielä halvalla. Helsingissä ainakin toimii kodinhoidontukiryhmiä, jotka käyvät kaupassa ja siivoavat vaikka jääkaapin tarvittaessa, tai avustavat vanhuksia lääkäreihin ja sairaaloihin. Palkkaa ei makseta, mutta kulukorvaus, ruoka Palmialla ja vielä matkakortti annetaan. Rahallista lisää tulee siis useampi satanen eläkkeen tai työttömyyskorvauksen päälle, mitä ei huomioida toimeentulona, jos joutuu hakemaan toimeentulotukea. Olen itse ollut 2 vuotta näissä hommissa ja voin suositella kaikille. Työpäivät ovat erilaisia ja pienen korvauksen lisäksi tuloksena tyytyväinen, autettu vanhus. Hoitajille jää siis varsinainen hoitotyö ja tukiryhmä hoitaa muut asiat. Olen mm. vienyt yksinäisen vanhuksen torille silakkamarkkinoille, mihin ei hoitajille jää aikaa. Näitä yksinkertaisia palveluja kehittämällä saataisiin koko joukko laiskana löhöäviä ihmisiä aktivoitumaan yhteiskuntaan. Myös maahanmuuttajia voitaisiin ottaa mukaan vaikka vain aluksi olemaan taustatukena, kuten Helsingissä on tehtykin. Näin integroituminen nopeutuu ja mamu pääsee tutustumaan suomalaisiin ihmisiin.

Ei se voi olla niin vaikeeta!