Anttilan konkka ja elvyttäminen

Nyt ollaan sitten tässä tilanteessa. Leikkaukset ovat tärkeitä talouden tervehdyttämiseksi, mutta niillä ei saa lamaannuttaa taloudellista toiminntaa maassa. Olikin talouden mätäpaiseet hoidettava kuntoon leikkauksilla, mutta samalla pystyttävä tekemään elvyttävää politiikkaa. Että kansalaisilla olisi ostovoimaa ja talouden pyörät pyörisivät. Säästäminen voi nimittäin olla myös vääränlaista ja sitä ei valtiontaloudessa pitäisi tehdä vain säästämisen vuoksi, sillä sellainen halvaannuttaa...

14

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta vaikka kuinka elvytettäisiin, kansalaiset eivät kantaisi rahojaan yhtään enempää Anttiloihin tai muihinkaan liikkeisiin, jotka eivät kuluttajia kiinnosta, vaan elvytysrahat kannettaisiin Prismoihin ja City-marketteihin.

    • Erkki.ei.kulumallakaan

      Markkinatalous pitää huolen, että kannattamattomat poistuu.
      Kalle Anttila aloitti v 1952, onhan tuo jo pitkäaika ollutkin.
      vaikkakin muuttunut matkan varrella Anttila. Silloin oli uutta postin kautta tulleet ostokset, oli vetovoimaa.
      Otetaan vaikka Elanto siihen vartailuun. Ei silläkään hurrattu kuin aikansa.
      Vaikka edellen HOS-Elanto, mutta se jälkimmäinen siinä lienee mukana pääosin nimenä.
      https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/etusivu
      "Pääkaupunkiseudun oma osuuskauppa

      HOK-Elanto, Stadin oma lafka, on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajataloutta.

      Vuosittainen liikevaihtomme on yli 1,9 miljardia euroa, ja yritys työllistää yli 6 200 henkilöä. Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus ja tuloksellisuus.

      HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asukkaille. Toimialueemme kattaa Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikennemyymälöitä ja muita toimipaikkoja alueellamme on yli 300."

      Hallintoneuvosto 2016

      Bergholm Jorma, puheenjohtaja
      toimitusjohtaja, Helsinki
      Zyskowicz Ben, 1. varapuheenjohtaja
      kansanedustaja, Helsinki
      Uotila Kari, 2. varapuheenjohtaja
      kansanedustaja, Espoo

      Alén Sini, opettaja, Vantaa
      Bryggare Arto, kauppatieteiden kandidaatti, Helsinki
      Elo Mika, ravintolajohtaja, Helsinki, hk-edustaja
      Hakola Juha, viestintäjohtaja, Helsinki
      Huhta Seppo, toimittaja, Espoo
      Kaira Lauri, apulaisjohtaja, Helsinki
      Kauma Pia, KTM, Espoo
      Kuusisto Merja, kansanedustaja, Tuusula
      Könkkölä Kalle, toiminnanjohtaja, Helsinki
      Månsson Björn, toimittaja, Helsinki
      Puoskari Pentti, valtiotieteiden tohtori, Vantaa
      Puura Heli, oikeustieteen kandidaatti, Helsinki
      Rantala-Korhonen Piia, apulaiskaupunginjohtaja, Oulu
      Saukkonen Lea, kehityspäällikkö, Helsinki
      Vainio Harry, pääluottamusmies, Hausjärvi, hk-edustaja

      https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/yrityksesta/hallinto/edustajisto
      Eiköhän Erkkikin ole, työläisten johtaja SDP:stä.
      Könkkö kallea myöten.

    • olentehokas

      Sipilä laittoi Anttilan kaadosta sulan hatt!uunsa

    • Hölmö_hömömpi_Sipilä

      Juha Sipilän ajamat vapaat aukioloajat alkaa purra. 1350 työtöntä on alkusoittoa sille mitä kaupan sektorilla tullaan näkemään. Kauppojen huonot käyttöasteet ylipitkien aukiolojen vuoksi tulevat tappamaan harvaanasutussa maassa sadoittain kauppoja, mistä seuraa tuhansittainntyöttömiä ja lopulta hurjat hintojen korotukset kannattavuuden palauttamiseksi. Miksi tuota maailman hölmöintä pääministeriä ei siirretä niihin tehtäviin jossa hän on hyvä.......tekemään näppäimiä puhelimiin, siinä vahingot jäävät ainakin pienemmiksi kuin tässä pääministeriä leikkiessä.

      • se.on.nähty

        Hallitus ei määrää aukioloaikoja muuten kuin ylärajat. On kauppojen oma asia jos pitävät auki kannattamattomina aikoina.

        Ei demarit ymmärrä talousasioita


    • ei-oo-kivaa-jonossa

      Jälleen tulee esiin kepu-irvokkuus. Talvivaara on kaikki josta pitää työpaikkojen pelastamiseks olla huolissaan( mm. ylipalkatun Paulan(suvun) yli 300 k€:n sijotuksist). Sipilän poppoo vois pikkuhiljaa hakeutuu "toimeentuleva koti" kursseil. Näit prosessikaavioi, joilla tapetaan kotimainen ostovoima ja kasvatetaan leipäjonoi on mun mielest nähty ihan tarpeeks.

    • faktaataas

      Kylmä tosiasia on se, että meillä on ollut jo vuosia liikaa näitä suuria kauppakeskuksia. Väestömäärä, että ostovoima ei riitä. Itse olen ollut alalla yli 35 vuota ym sijoitta tiedän nämä asiat.

    • vaintupeksintaa

      Sipilän toimet tuhoaa Suomen!

    • vasuriduunari

      Ei se ole pelkkä Sipilä vaan koko Kepu:n linja. Ihmettelen kuka niitä äänestää kun ne kusettaa viljelijöitä, työtätekeviä, eläkeläiisä, työttömiä. Vallanhimo on silmitön, pahimpia riistäjiä mitä maa on päällään kantanut. Kokoomus on oppipoikapuolue.
      Kuinka paljon kansaa pitää kuristaa että se herää ja heittää tuon fasistiporukan ikuisesti historiaan?

      • loppu.häämöttää

        Kansalaisilla näyttää menevän niin mukavasti, että te komut olette jo melkein hävinneet Suomesta ja koko sosialistiporukkakin vähenee vaali vaalilta.

        Miten viime vaalit taitaa olla joku 25% kannatus?


    • ehtiikövielä

      Harmi kun isäsi ei pirtissä laskenut lakanalle.

    • vasuriduunari

      Miettikääpäs loppuun saakka asia! Jos vasurit ja sossut loppuu niin kuka tekee työt?
      Herrat ja pomotko? Miettikääpä nyt tarkkaan ja vastatkaa!
      Keskustelaan sitten lisää, tosin epäilen että tulee mitään järkevää vastausta!

    • 1Suo4mlaineN

      SDP 18%

    • työväenliikeenukko

      Ei vasemmistoliitto ja demarit häviä mihinkään, päinvastoin. Se on aivan totta että herrat ja pomot ei ala duunia tekemään, työmiehiä tarvitaan aina ja niillä on omat etujärjestönsä. Nykyinen porvarihallitus, etenkin kepu ryssii hommansa aina ja on seuraavan vaalikauden taas oppositiossa. Pelkästään tyhmien ja vallanhimoisten edustajiensa takia. Demarit muodostaa hallituksen ja uudet tuulet taas puhaltavat vasemmistoliiton kanssa, kansa ei kestä enää tuollaista riistämistä.
      Toinen vaihtoehto on orjuuttaa mamut kaikki työntekoon ja kantikset elävät niiden tuotoilla. Ei mitään uutta, normaalia kolonnialismia. Eikä mitenkään hassumpi ajatus sitä taustaa vasten kun Suomi eroaa EU:sta viimeistään EU:n hajotessa ja katselee mitä muualla maailmassa tapahtuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe