Olen ollut ohutnahkainen, mutta työskennellyt asian kanssa kauan.
Työstän yhä tiettyä traumaa terapiassa, mutta muutoin olen päässyt vahingollisista suhteista.
Joten nyt, siinä missä olin ennen läheisriippuvainen, en ole enää vaan päättäväisesti kuljen nykyään enkä takerru kaikkeen.
Sillä seurauksella että suunnilleen hihoissa roikkuu nykyään (muita) mielenterveyskuntoutujia, ja mitä tylymmän näköisenä painelen kaupungilla, niin voi joku mies vaikka pitää ovea auki. Sitä ei ennen tapahtunut. En mitenkään laittaudu enkä halua mitään huomiota.
Niin mikä ihmeen juttu tämä on, kun alkaa seistä omilla jaloilla muista riippumisen sijaan, niin sitten toiset alkaa heittää riippuvuuskoukkujaan minuun, vaikka en todellakaan ole mikään vuori, vaan pohjimmiltaan erityisen herkkä, eihän se muutu.
Niin nämä riipat on kivoja kilttejä ihmisiä, mutta kun en ole niille mikään hoitaja.
Myös minä tarvisin eteenpäinpotkimista mutta kun sitä en voi näiltä nykyisiltäkään kavereiltani saada.
Arvostan ihmisarvoa enkä ala ketään hyväksikäyttämään.
Mutta miten taas tuntuu että minua hyväksikäytetään? Tyypit ei ole narsisteja vaan tosi kilttejä, joku vähän hidas.
Työstän yhä tiettyä traumaa terapiassa, mutta muutoin olen päässyt vahingollisista suhteista.
Joten nyt, siinä missä olin ennen läheisriippuvainen, en ole enää vaan päättäväisesti kuljen nykyään enkä takerru kaikkeen.
Sillä seurauksella että suunnilleen hihoissa roikkuu nykyään (muita) mielenterveyskuntoutujia, ja mitä tylymmän näköisenä painelen kaupungilla, niin voi joku mies vaikka pitää ovea auki. Sitä ei ennen tapahtunut. En mitenkään laittaudu enkä halua mitään huomiota.
Niin mikä ihmeen juttu tämä on, kun alkaa seistä omilla jaloilla muista riippumisen sijaan, niin sitten toiset alkaa heittää riippuvuuskoukkujaan minuun, vaikka en todellakaan ole mikään vuori, vaan pohjimmiltaan erityisen herkkä, eihän se muutu.
Niin nämä riipat on kivoja kilttejä ihmisiä, mutta kun en ole niille mikään hoitaja.
Myös minä tarvisin eteenpäinpotkimista mutta kun sitä en voi näiltä nykyisiltäkään kavereiltani saada.
Arvostan ihmisarvoa enkä ala ketään hyväksikäyttämään.
Mutta miten taas tuntuu että minua hyväksikäytetään? Tyypit ei ole narsisteja vaan tosi kilttejä, joku vähän hidas.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onnea matkasi aloittaneelle.
Matka on pitkä, mutta sen arvoinen.
Suosittelen myös CODA:n kokouksissa käymistä, sillä pelkkä terapia ei vain yksinkertaisesti riitä.
Tekstistäsi pystyi lukemaan paljon ja myös sen, että taidat olettaa jo olevasi pidemmällä kuin oikeasti olet. Sen saman harhan me kaikki olemme käyneet läpi. Kun ei ole mitään vertailukohtaa, niin itse ei pysty arvioimaan omaa etenemistään.
Alkupään taipaleelle yleensä kuuluukin toiset sairaat, silloin vielä vetää niitä puoleensa kuin magneetti. Pidemmälle päästessäsi huomaat kuinka tilanne muuttuu ja psyykkisesti sairaat (mukaan lukien paksunahkaiset) alkaa karttamaan sinua.
Sinulla tulee vielä paljon koettelemuksia ja suosittelenkin, että hoidat myös Hengellistä puoltasi, sillä Jumalan puoleen kääntyminen on kaikista suurin voimavara, kun on vaikeaa.
Tsemppiä sinulle :)
Kiitos.
Haavoituin narsistien takia niin että jouduin eläkkeelle ennen aikojani. En myöskään ole kyennyt perustamaan omaa perhettä. Eläke on pieni. Eli kun minulla ei ole käytännössä mitään "normaalielämään" kuuluvia asioita, niin ei myöskään ole "normaali" kavereita.
Eli pahantekijä narsisti tuhosi elämästäni suurimman osan. Olen todennäköisesti erittäin traumatisoitunut hautaan asti, mutta se on eri asia kuin ihmisten väliset riippuvuussuhteet ja nykyinen tilanne.
Codasta en pitänyt, kun joku oikein kehui miten oli AA-laisten juhlissa. Tein askelia silloin al-anonissa ja näin jo ajat sitten kuka on "vihollisen puolella". Nassena tai nasseja mielistelemässä.
Oli se aika jolloin ryhmissäkäynti oli kaikkein tärkeintä, mutta ei ole sitä vetoa enää. Koko elämä on harhaa, jos niin ajattelee.
Seurakunnassa ei haluttu ollenkaan puhua ikävistä asioista vaan kahvipullasta ym.
Tärkeintä on halu muuttua, mutta juuri sitä kaverini ei halua.
Jää nähtäväksi.
Ihmisillä joilla ei ole yhteyttä omaan itseen ja itsetunto heikko tarrautuvat helposti toiseen ihmiseen joka enemmän sinut itsensä kanssa.tsemppiiä matkalle,älä säikähdä jos välillä tulee takapakkia ne opettavat aina. Harvassa on ne ihmiset jotka aidosti tukevat,mutta niitäkin löytyy
Voisiko ajatella narsistin uhrina niin, että oikeastaan edistyy, kun kaikki alkavat karttaa ?
Ihmiset yleensä aina vastustavat muutosta, en olisi voinut alkaa muuttua, jos en olisi ollut valmis menettämään kutakuinkin kaikki ihmissuhteeni.
Siihenkin moni yritti väittää: "Et sinä niin voi tehdä. Se on liian vaikeaa. "
En tarkoittanut hengellisellä puolella seurakuntaa, vaan rukoilemista ja Jumalan etsimistä.
Kun itse lähdin paranemisen tielle, niin koko tuttavapiirini meni uusiksi (yhtä ainoaa poikkeusta lukuun ottamatta). Sairaan ihmisen ympärille kerääntyy toisia sairaita, joten se ei ole mikään ihme, että parantuneena/parantuvana et vain enää kuulu joukkoon.
Itselläni se tarkoitti myös sidoksien katkeamista sukulaisiini. Niin kuin paranemisen tielle lähteneet tietää, yleensä suurin osa lähisuvusta on kanssa sairastuneita tavalla tai toisella. Kun terapiassa asioita käsitellessäni aloin kyselemään ja kyseenalaistamaan, niin... Ihminen, jonka koko elämä on sitoutunut valheen ympärille, ei kestä ihmisiä jotka uhkaa tätä valhemaailmaa.
Oli helpointa katkaista välit minuun ja alkaa mustamaalaamaan (Olinhan hullu, koska kävin terapiassakin). Itse asiassa se oli itsellekin suuri helpotus, sillä olin niin kyllästynyt siihen jatkuvaan satuiluun, haukkumiseen, piilotteluun, valehteluun, jatkuvaan arvosteluun, syyllistämiseen ja ennen kaikkea siihen teatteriin.
Itse olen saanut paranemiseni myötä uusia ystäviä seurakunnan ja työni kautta. Osa näistä ystävistä on ihmisiä, joita entinen minäni pelkäsi. Tasapainoinen ihminen reagoi vaistomaisesti ihmiseen, jolla ei ole rajat kunnossa. Se "outo" katse, kohtelias korrektius, selvä rajojen asetus... Sairaalle ihmiselle, joka pelkää toisten näkevän huonoutensa, tosi pelottavia.
Mitä CODA:an tulee, niin... Koen sen pääsääntöisesti olevan hyvä paikka. Tietysti siellä käy välillä ihmisiä, jotka ovat väärässä paikassa tai vastaavaa...
Itse koin askeleet hyvinä ja jakamiskierroksen. Sain purettua omaa lastiani, kuulla toisten kamppailusta. Opin myös hyvin nopeasti sulkemaan korvani vääränlaisten ihmisten ollessa puhumassa.
En ole enää vuosiin käynyt CODA:ssa. Itse ajattelen, että siinä oli paljon hyvää, mutta se toimisi eri tavalla paremmin.
Itselläni oli tarkoitus kokeilla omaa versiotani, joka on tietynlainen yhdistelmä useammasta eri paikasta joissa olen käynyt. Yritin kerätä ne asiat, jotka minusta oli toimivia ja rakentaa se toiminta sen ympärille.
Kouluttauduin vapaa ajallani vertaistukiryhmän ohjaajaksi, hankin rahat vuokria ja muita tarpeita varten, loin joitain yhteyksiä sellaisten kanssa, jotka pystyisivät auttamaan ja joilla on entuudestaan kokemusta...
Nyt se on toistaiseksi jäänyt sillä en vain keksinyt miten saisin ryhmän ja ryhmää tarvitsevat kohtaamaan toisensa. Coda on kaikista tunnetuin ja isoin toimija, mutta siitä huolimatta sitäkään ei löydetä ja ryhmät on pieniä.
Minuu kiinnostaisi onko narsistien uhreissa keskivertoa enemmän "Jumalan etsijöitä" ... ????
Minulle kävi niin, kun entisen elämän taakse jäätyä sain yhden pienen todella kauniin elämänkokemuksen ihan pienestä virtuaalisesta hyvin älykkään ihmisen kohtaamisesta, niin minulla meni pasmat aiiiiivan sekaisin, niin että kaikki meni aivan pieleen, minusta alkoi pomppia ennennäkemättömiä sammakoita jne. joita hämmentyneenä anteeksipyydellen kiitin kokemuksesta ja palasin arkeeni.
Narsisi ja Kristinusko ei sovi yhteen. Jos puhutaan oikeasta narsistista, niin silloin on aina mukana uskomaton valheiden vyyhti ja mitä oudoimpia korttitalorakennelmia. Jos puoliso alkaa etsimään Jumalaa, niin yhtälö on vain ajan kanssa mahdoton.
Tiedän useampia tapauksia, joissa ero on tullut parsin vuoden sisällä Uskoontulosta. Yleensä ero on tullut narsistin toimesta, jonka kulissit on romahtaneet.
Maallisesti ajatellen, niin ihminen, joka on kokenut eron, ymmärtänyt ettei kaikki ole kunnossa omassa päässäkään... Usein uskaltaa lähteä miettimään myös elämän suurimpia kysymyksiä ja tätä kautta löytää Uskon.
Yliluonnollisesti ajatellen, tiedän useampia tapauksia, jossa jonkinlaisen Uskon omaava henkilö on eksynyt ja tämän eksymisen on juuri mahdollistanut mukaan kuvaan astunut narsisti. Henkilölle on jossain elämän vaiheessa tullut kohtaaminen Jumalan kanssa ja jopa yksittäinen Rukous on muuttanut kaiken. On tapahtunut uskomattomien tapahtumien sarja, joka on päättynyt narsistin poistumiseen elämästä ja uuden elämän alkamiseen.
En osaa vastata varmuudella kysymykseesi, sillä asiasta ei ole tilastoja, mutta sen uskallan sanoa, että todella moni entinen narsistin uhri on nykyään Uskossa.
Joo siis minulle on juuri itselleni käynyt noin, todella vakavasti aloin etsiä Jumalaa jo ihan nuorena, ja pysyin linjassani kaikenlaisten koettelemusten keskellä, enkä oikein ikinä olisi uskonut, että kukaan voisi minua eksyttää, kun niin mielettömän kiinnostunut olin siitä tiestä jonka olin valinnut, mutta sitten tapahtui tapahtumaketju, jonka johdosta ympärilleni tuntui tiivistyneen pieni rykelmä narsisteja ja psykopaatteja, jotka lopulta saivat minut eksyksiin jossain määrin, kun minulle puhuttiin silmät ja korvat niin täyteen kaikenlaista yms., eikä mikään muu ole auttanut oikeastaan paljoakaan tässä, kun suunnata ajatukset takasin Jumalaan.
Mutta kun puhun tai kirjotan Jumalasta, en yleensä tykkää ottaa kantaa siihen mitä tietä sinne pitäisi kenenkin yrittää kulkea. Varmasti Jumala tietää paremmin ku minä , joka nyt en kovin paljoa asiasta tiedä..., varmaan Jumala johdattaa kunkin, minutkin, kuten on tarkotus...ainakin toivon näin...
Minä voisin uskoa, että näin on, sillä Jumalaan uskova on ainakin minun mielestäni jotenkin nöyrempi ja alistuvampi.
Ja ajattelen myös, että narsistit ovat juuri tarkoitetut koetukseksi meidän tiellemme, sillä tavoin Jumala koettelee meitä ja meidän uskoamme.
Ja täytyy myöntää, että kyllä narsistit saivat minutkin eksyksiin hyvin, hyvin pitkäksi aikaa, sillä täydellisesti minunkin maailmani ja käsitykseni elämästä ja ihmisistä muuttui aivan perusteellisesti.
Kaikki mihin siihen asti olin uskonut heitti niin pahasti kuperkeikkaa, että enää en oikein voi uskoa mihinkään enkä keneenkään. Se aiheutti niin valtavan myllerryksen, että en ole vieläkään toipunut, enkä tiedä toivunko koskaan enää.
Ajattelen, että Jumala on ainoa johon voi luottaa ja turvata. Niinhän usein käy, kun koko maailma luhistuu ympäriltä.
Psalmi 23
Kärsimys jalostaa on suunnilleen paskamaisin ajatus, mitä voit kärsivälle esittää. Tietysti normaalit kehityskriisit ja surut kuuluu elämään, mutta älä sano moninkertaisesti hyväksikäytetylle että kasvat ihmisenä. Perseeseen paneminen voi tehdä aikuisellekin tosi kipeää, mitäs luulet pienelle lapselle.
Tiedän varmasti etteivät kiusaajani ole Jumalan lähettämiä, eivät voi olla.
Sinun kohdallasi on kysymys paljon pahemmasta kuin pelkästä narsismista.
Eivätkä sinun kiusaajasi ole Jumalan lähettämiä. Kyllä heidät on lähetetty ihan vastakkaiselta suunnalta.
..niin tekijäkin voi kätevästi selittää että on jonkun vallassa, niin hänen ei itse tarvitse ottaa vastuuta.
Ei ole olemassa pahempaa pahaa kuin mitä ihminen tekee toiselle. Kyse on juuri äärimmäisestä tunnekylmyydestä, jonka sinällään ei pitäisi estää pahantekijän moraalisia valintoja.
Jotkut tekevät pahaa, koska valitsevat tehdä pahaa.
Sen vain sanon että jos joku kertoo hyväksikäytöstä lapsena tai aikuisena, uskokaa häntä. Myös vanhana voi vielä muistaa, jos ei ole saanut asiaa käsitellä.
Pyyteetön myötätunto on hyvin harvinaista.
Se on todella kummallista kuinka harvinaista pyytetön myötätunto on kaikenlaisten vääryyksien kohdalla, vaikka se on pohjimmiltaan aivan ilmainen luonnonvara, jota mielestäni voisi olla saatavilla kuin marjoja metsästä, mutta käytännössä myötätunnon saamisesta pitäisi monasti pystyä maksamaan suuria summia, josko sitä saisi sittenkään...
Ei ole tarkoitus loukata kenenkään uskoa, mutta kyllä syy on vain pahaa tehneessä ihmisessä, se ei ole henkimaailman asia!
Lisäksi: aineettoman käsittäminen edellyttää sielua, jota tyhjällä ihmisenkuorella, narsistilla ei ole.
Noin symbolisesti ehkä ei ole, mutta siitä en ole yhtään varma, että konkreettisesti sieluttomia ihmisiä olisi olemassa, vaikka sana konkreettinen on kyllä vähän erikoinen käyttää tässä yhteydessä.
Minulle on kyllä läheiseni sanonut, että hänen mielestään minulla ei ole sielua.
Se tuntui toki kummalliselta erityisesti koska siihen aikaan luin ja pohdin kaiket päivät sielunasioita ja sielua koskevia kysymyksiä pohdin kutakuinkin suurimpana kiinnostuksenani.
Raimo Mäkelä on uudistanut kirjaansa Naamiona terve mieli ties kuinka monta kertaa.
En muista monesko painos oli jonka ostin pari vuotta sitten, mutta sen version mukaan "saatana on olemassaoleva ihminen".
Problemaattista on, kun kirjoitin yhdelle kiusaajalle, tein sen minkä voin, tunsin jonkinlaista helpotusta. Niin nyt jonkin ajan päästä kuulin, miten hyypiö on vain vahvistunut.
Tavallaan pahantekijät varmisti että joku (toisten persoonilla ei ole narsistille merkitystä) ajattelee häntä tavallaan aina, kun ei häntä kukaan muuten ajattelisi. Eihän tyhjässä ole mitään kiinnostavaa. Mutta narsisti tulee näkyväksi, ajateltavaksi vain pahojen tekojensa kautta.
Energia on siellä missä ajatus on ja siten saatana vie energiani.
Terve tietysti sanoo että itsehän päättää mitä ajattelee, mutta traumatisoituminen on juuri sitä että on romahtanut taakkojen alle.
Vierastan vähän tänne kirjoittamista sillä tiedän että narsisti saa voimaa pahuudestaan ja tämäntyyppisten lukeminen on niille voimanlähde.
Ryhmissä en osannut sulkea korviani vääränlaisilta ihmisiltä vaan sairas kun olin ymmärsin kaikkien kaiken ja avasin myös itseni vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Joku huomasi tilaisuutensa ja ryhmistä lähtiessä oli sitten huonompi olo kuin ennen ryhmää.
Jotkut ovat hyvin taitavia.
Mutta näillä mennään, kun ei enää odota mitään, ei petykään.
Minulla on aika samanlaisia kokemuksia.
Ajauduin yltiöempaattisuuden kautta noihin ansoihin, joita tuossa kuvaat.
Ei ihminen aina ole tilassa, jossa pystyy päättämään siitä mitä informaatiota ympäristöstään tai jonkun puheista päähänsä imee, esim. jos ihminen on jostain syystä avuttomassa tilassa.
Mutta miksi uskonnoissa usein nähdään ihmisen olevan vastuussa myös puheestaankin, mutta psykologiassa korostetaan vain vastuuta siitä mitä kuuntelee ? Vai olenko saanut väärän käsityksen ?
Minulla on vähän samanlaista kun olen nyt toipumisen tiellä niin ahdistaa kaikki ahdistavat ja läheisriippuvaiset ihmiset. Olen vain aika kylmästi vain jättänyt huomioitta heidän riippumisyrityksensä. En ala olemaan äiti aikuisille ihmisille. En ole vastuussa heidän elämästään tai asioistaan. Tyly ei tarvitse olla mutta omat rajat pitää tiedostaa selvästi ja pitää niistä kiinni.
Itsellä on uskosta muiden kirjoittajien kanssa samanlaisia kokemuksia. En ennen oikein edes tajunnut että uskoin Jumalaan, mutta näin jälkikäteen ajatellen uskoin, mutta sitten tapahtui kaikenlaista jonka seuraksena menetin uskoni sekä elämään että Jumalaan ja voin sanoa että kaikki meni sen jälkeen todella huonosti. Olen joutunut kamppailemaan ihan hirveästi että olen saanut uskoni takaisin, ja ajoittain joudun kamppailemaan edelleenkin sillä elämässäni on ollut ihmisiä jotka ovat yrittäneet hallita ajatuksiani, uskomuksiani ja arvojani todella voimakkaasti.
Samanlaisia kokemuksia tässäkin minullakin...