"Toivotaan, toivotaan, toivotaan,
että joskus saamme toisenlaisen maan...."
Ihminen on tarkoitettu elämään perheen, ystäväjoukon, tuttavien ja työkavereiden kanssa.
Aika pienissä piireissä, joilla kuitenkin myös kosketuksia toisiinsa ilman pakkoa.
Ihminen ei ole tarkoitettu yllättäen heitettäväksi outojen sekaan,
erirotuiset Amerikassakin VIELÄKIN sotivat keskenään,
puhumattakaan silloin alussa. kun mustia juostiin tai ajettiin kiinni Afrikassa,
ja kiinniotettuina tuotiin orjiksi Amerikkaan...
Tai siirtomaaherrat, jotka sodilla pyssyineen valtasivat mustaihoisten maat alusmaikseen, sieltä tuotiin kolonial-varu-siirtomaatavaraa kauppoihin,
ihmisiä orjiksi Eurooppaan kaikkein kurjimpiin töihin väkisin. Niitä siirtomaita riistettiin ja sorrettiin vuosisatoja.
(Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaita eikä orjia.)
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
(Suomi oli Ruotsin riistämänä ja sortamana viime vuosituhannella 654 vuotta, ja Venäjän valtaamana 108 vuotta.)
Sitten alkoi syyllisyydentuntoinen mustien avustaminen, Afrikkaan on (SUOMESTAKIN !!!) lähetetty rahaa ja apua, kunnes siellä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että täällä on maa, jossa saa ilmaiseksi rahaa!
Ihmemaa!
Ja suomalaisille on tullut harha, että vain mustien avustaminen on hyväntekeväisyyttä. - Suomessa on 100 000 köyhää lasta.
. . .
että joskus saamme toisenlaisen maan...."
Ihminen on tarkoitettu elämään perheen, ystäväjoukon, tuttavien ja työkavereiden kanssa.
Aika pienissä piireissä, joilla kuitenkin myös kosketuksia toisiinsa ilman pakkoa.
Ihminen ei ole tarkoitettu yllättäen heitettäväksi outojen sekaan,
erirotuiset Amerikassakin VIELÄKIN sotivat keskenään,
puhumattakaan silloin alussa. kun mustia juostiin tai ajettiin kiinni Afrikassa,
ja kiinniotettuina tuotiin orjiksi Amerikkaan...
Tai siirtomaaherrat, jotka sodilla pyssyineen valtasivat mustaihoisten maat alusmaikseen, sieltä tuotiin kolonial-varu-siirtomaatavaraa kauppoihin,
ihmisiä orjiksi Eurooppaan kaikkein kurjimpiin töihin väkisin. Niitä siirtomaita riistettiin ja sorrettiin vuosisatoja.
(Suomella ei ole ikinä ollut siirtomaita eikä orjia.)
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
(Suomi oli Ruotsin riistämänä ja sortamana viime vuosituhannella 654 vuotta, ja Venäjän valtaamana 108 vuotta.)
Sitten alkoi syyllisyydentuntoinen mustien avustaminen, Afrikkaan on (SUOMESTAKIN !!!) lähetetty rahaa ja apua, kunnes siellä ihmiset ovat saaneet käsityksen, että täällä on maa, jossa saa ilmaiseksi rahaa!
Ihmemaa!
Ja suomalaisille on tullut harha, että vain mustien avustaminen on hyväntekeväisyyttä. - Suomessa on 100 000 köyhää lasta.
. . .
Vastaukset 29
Vanhimmat
Suomi oli todella hädässä viime vuosituhannella 'rakkaitten naapureittensa' takia.
...
Yllättävä hyökkäys Ruotsin armeijojen vyöryessä Lounais-Suomen rannikolta Suomen rajojen yli ensi kerran vuonna 1155 onnistui juuri sen yllättävyytensä takia.
---
Ruotsalaisten alistus ja sorto melkein 700 vuoden ajan oli raskain aika Suomen historiassa.
Ruotsin hullut kuninkaat riitelivät ja sotivat keskenäänkin, kuningas antoi valtaamansa maat omille suosikeilleen, joille antoi 'aatelisarvon' ja vallan suomalaislla rakennuttaa linnan itselleen ja suomalaiset töihin.
Kristiuskoon oli uskottava, muuten oli noita, noitia poltettiin roviolla, roviot roihusivat!
Hulluilla kuninkailla oli suurvaltapyrkimyksiä, ja sotiin otettiin resurssit Suomesta, miehet, hevoset ja elintarvikkeet sekä rahat. ... Kansa köyhtyi ja kurjistui, sairaudet tulivat. ... Kansa vähentyi aivan eri lukemiin kuin ennen ristiretkiä.
Vasta Suomen sota 1808-09 muutti Suomen tilanteen, vaikka alistettuna kansamme oli vieläkin, -- niin tsaari Alesanteri II ainakin oli inhimillinen ihminen.
¨¨¨
Viimein itsenäisyys vuonna 1917. "Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa, yön uhka karkoitettu on jo pois...!!!
https://www.youtube.com/watch?v=6YV0rgHhGn4
Jean Sibelius ymmärsi, samoin V.A. Koskenniemi ymmärsi, ja molemmilla heillä oli rakkautta Suomea ja suomalaisia kohtaan.
Se rakkaus tuntuu tässä sävelrunossa, siksi se on niin voimakas ja kaunis.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
.
Suomalaiset huokaisivat helpotuksesta saatuaan itsenäisyytensä takaisin.
Niin paljon he sitä rakastivat, että
vaikka vuosien 1939 -45 sodassa 100 000 suomalaista nuorta aikuista murhattiin, niin silti he taistelivat, - ja itsenäisyytemme säilyi!
Silloin ollut suomen valtiota eikä mitään rajoja, pelkästään hajallaan asuvia heimoja asukkaita just mainittavan verran. Toivat kristinuskon piispan johdolla se oli muka hyökkäys.
NOIN harhaan voi ihminen olle johdettu.
Selitäs mitä harhaa mun sanomisessa oli muka.
Entä sinun jankkaamisella, yritätkö manipulisoida meitä muita samalle tasolle kuin itse olet, siinä erehdyt kuinka on sun lääkitys vai ovatko todenneet sinut toivottomaksi johon ei enään mikään hoito tehoa.
Mutta hyö toivat sen uskon Ristukseen ja sen armon vaikka oomma kaikki jokaikine perisyntisiä nii se armo sitten. Siintä jo katekismuksessaki puhuttiin katekismus se oli luvettava ennenkö pääsi ripille jotta voi päästä naimisiiki.
Kommentoi
Aloittaja. Kirjoita minulle, millainen Suomi oli noita mainitsemiasi sotia ja riistoja ennen? Siis ennen kuin Ruotsi toi meille ensin sivistystä ja uskonnon.
Oliko maa silloinkin Tasavalta presidentteineen? Ei tainnut olla edes Presidentti kahvia?:)
Koska vuodesta toiseen jaksat tuota samaa historiaa kirjoittaa joka palstalle, niin olisi mukava välillä lukea niiden ensimmäisten asukkien saapumisesta.
Ja ihan hyvänhyvyyttään kolmella sodalla vuosina 1155 - 1323 Ruotsin armeija valtasi maan ja kuningas lahjoitti ne maat läänityksinä suosikeilleen,
suomalaiset alistetuiksi työtätekeviksi..
juuuu, ihan vaa...
haha
Nii-in, siksi suomalaiset ovat niin auttamattoman metsäläisiä kun maailmaan ja sen kaikkiin ihmeisiin ei ole tullut tutustuttua, nähtyä tai edes kuultua.
Sitten kun ne vihdoinkin keksivät lähteä etelän aurinkoisiin maihin lomailemaan, eivät ymmärtäneet mistään muusta mitään kuin halvasta liemestä joka panee pään sekaisin. Maine maailmalla sen mukainen ja se maine ei kerro sivistyksestä ja kehittyneisyydestä mitään. Ainoastaan kulttuurittomuudesta.
kuin vauvoja ja ruotti ja ruottalainen opetti niitä syömää ja puhummaa.
hihihihihi
Ja ihan hyvänhyvyyttään kolmella sodalla vuosina 1155 - 1323 Ruotsin armeija valtasi maan ja kuningas lahjoitti ne maat läänityksinä suosikeilleen.
Uskon, auta epäuskoani.
juuuu, ihan vaa...
Suomen+orjat:+Suomessa+arvioidaan+olleen+vuoden+2010+tienoilla+noin+650−735+orjaa.+Luku+perustuu+ilmitulleisiin+tapauksiin+vuosina+2009+ja+2010.+Suomessa+oli+79+viranomaisten+tietoon+tullutta+orjuustapausta+vuonna+2010.+Vuonna+2009+tapauksia+tuli+ilmi+64.+Länsi-Euroopassa+on+arvioitu,+että+viranomaisten+tunnistamien+orjuustapausten+osuus+kaikesta+orjuudesta+on+noin+10+%.[1]
Suomessa+olevat+orjat+joutuvat+työskentelemään+muun+muassa+seksiorjina+tai+orjina+kotitalous-+ja+maataloustöissä.+Myös+etnisissä+ravintoloissa+on+havaittu+orjuustapauksia.+Ilmitulleisiin+tapauksiin+liittyy+tyypillisesti+järjestäytynyttä+kansainvälistä+rikollisuutta+ja+ihmiskauppaa.[1]
Tämä+tieto+sieltä+wikipediasta.
-rasimi -hkusanalla löytyy GOOGLEsta tietoa:
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140793-ruotsin-mellakat-ja-perinteinen-ruotsalainen-rotuoppi
Ruotsin mellakat ja perinteinen ruotsalainen rasismi
22.5.2013 12:51 Arhi Kuittinen Kulttuuri 41 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Ruotsin mellakat ja perinteinen ruotsalainen rasismi
Tässä mellakan taustalla on yksinkertainen asetelma: perinteinen ruotsalainen rasismi.
Historian viitta, jota Ruotsi ei ole riisunut.
Ei rasismi rasismin ja rotuopin historiallisesta ydinpesäkkeestä eli Ruotsista minnekään kadonnut ole ihmisten asenteista ja ilmeistä vaikka julkinen keskustelu ja kulissit siistittiinkin edustuskelpoiseksi. Ruotsalaiset ovat aina osanneet olla edustuskelpoisia ja "unohtaa" oman imperialistisen historiansa.
Vielä 1970-luvulla Ruotsi oli räikeän avoimesti rasistinen ja pilkkaavaa maa.
Mellakkakesukselussa Suomessa on unohdettu kuinka törkeästi ja rasistisesti suomalaisia työsiirtolaisia kohdeltiin Ruotsissa.
Lapset laitettiin kellariluokkaan ja heitä kiellettin menemästä oikean koulun pihalle ja urheilukentälle.
Ei ihme että Ruotsissa on ollut hurja määrä suomalaisia ahdistuneita juoppoja, syrjytyneitä. http://yle.fi/uutiset/tukholman_mellakoiden_vakavi...
Ei "siirtolaisten määrä" ole syynä tähän mellakoiden toistumiseen - vaan he tietävät olevansa roturuotsalaisten halveksimia, varatyövoimaa. Ilman kunnon koulutusta ja kieliloukussa. Poliittisen leimaamisen ja syrjäänsiirtämisen kohteena.
Kuvagalleria: Jännitteet purkautuivat Tukholman lähiöissä
Ei pidä unohtaa että natsien rasismi ideologiana perustui ruotsalaisten aatelisten jäsennettyyn ideologiaan ja rotuoppiin.
Ja tämä ruotsalainen aatelisrasismi nousi mm. tarpeesta perustella suomalaisten rodullinen alemmuus ruotsalaisten palvelijoina.
Hitlerin ideologiset oppi-isät innostuivat alunperin nimenomaan ruotsalaisesta rotuopista ja pseudotieteestä ruotsalaisten kirjojen välityksellä.
Suomessa ryssäviha, rotuoppi 20-30-luvulla ja sitoutuminen natsi-Saksaan talvisodan ja jatkosodan syynä on myös suoraa ideologista perintöä ja historiaa aatelis-Ruotsilta. Pakkomielle todistaa olevansa arjalainen ja saksalaisille kelpaava.
Pimeän puolella: Pyhä viha ja suomalainen äärioikeisto
YLE Areena
Suomalainen media vaikenee pelottavalla tavalla nykyisestä ruotsalaisesta äärioikeistosta, jota vanhat ruotsalaiset aatelissuvut suoraan rahoittavat. Stieg Larssonin kirjat eivät ole fiktiota.
Viime eduskuntavaalien aikana äärioikeisto teki laajaa vaaliterroria Ruotsissa mutta suomalaiset mediatalot vaikenivat.
Saksan valtion DW televisioyhtiö teki selkeän dokumentin Olof Palmen murhasta.
Johtopäätös ja todisteet ovat selvät: äärioikeistolaisten poliisien salaliitto on murhan takana.
Katso dokumentti - linkki
Olof Palme Political Murders - The forbidden trail
Lukekaa tämä ja miettikää historiankäsityksenne uudestaan.
Sivistynyt Ruotsi?
Swedish Government: “Total Surveillance Doesn’t Harm Freedom Of Speech, Because It Is Covert
Ruotsissa todisteet tuhotaan nopeasti, niinpä tuokaan edellisen viestin keskellä tekstiä oleva linkki ei toimi enää.
Ei pidä unohtaa että natsien rasismi ideologiana perustui ruotsalaisten aatelisten jäsennettyyn ideologiaan ja rotuoppiin.
Siitä on ruotsalainen tutkimus, että "rodut ovat eriarvoisia kauneudenkin perusteella, suomalaiset ovat persjalkaisia lyhyitä ja vantteria, mongoleja..."
kun taas ruotsalaiset kauniita vaaleita ja pitkiä
Täyttä valehtelua, tuon perusteella sitten sorto suomalaisia kohtaan oli oikeutettu.
Mutta hyö toivat sen uskon Ristukseen ja sen armon vaikka oomma kaikki jokaikine perisyntisiä nii se armo sitten. Siintä jo katekismuksessaki puhuttiin katekismus se oli luvettava ennenkö pääsi ripille jotta voi päästä naimisiiki.
Unohditte Ahvenanmaan ....
Rotuopit on historiaaa, fasismi ja natsismi joidenkin ääriryhmien oire.
Nyt elämme tätä aikaa vaikka ongelmat ei maailmasta lopu koskaan.
niin niistä voi puhua, ne voi pilkkoa osiin ja käsitellä, silloin niillä ei enää ole voimaa ihmisiin.
Jos ihmisillä on salassa pidettäviä ongelmia, ne pysyvät elossa ja vaikuttavat.
Siksi juuri tämä keskustelu on hyväksi, mikäli siihen osallistutaan keskustelemalla siitä asiasta,
eikä toisista kirjoittajista.
siitä, että olemme suomalaisia.
Meillä ei ole kyseenalaisen kuuluisaa menneisyyttä riisttäjinä ja sortajina,
kuten siirtomaa- ja alusmaaherrakansoilla.
Tämä ketju puolustaa sorrettuja suomalaisia, kiitos siitä. Todella harvinaista.
Minusta me emme saisi lyödä toisiamme maahan. Loppupeleissä maksamme siitä itse.
Ajatelkaamme ennen kuin lyömme omiamme.
Helena Salakka:
"Emme me oikeasti tiedä
Kaverini kertoi minulle, että oli saanut tarpeekseen. Hän ei jaksanut lukea enää yhtään yhden ystävänsä kuulumista Facebookissa ja piilotti tämän tilapäivitykset. Hän ei halunnut nähdä enää yhtään kuvaa, joissa tämä äiti poseerasi lapsiensa kanssa sävy sävyyn puettuina. Hän ei halunnut lukea siitä, että tyyppi on jälleen päässyt uuteen unelmatyöhönsä.
Kuukautta myöhemmin kaverini sanoi, että häntä hävetti. Hän oli kuullut ystävältään, että tämä oli sairastunut MS-tautiin. Ystävä oli halunnut pitää sairautensa salassa, koska ei halunnut, että ihmiset näkevät hänet ennen kaikkea sairauden kautta.
Luulemme usein tietävämme, mitä muille kuuluu. Oikeasti me emme tiedä, mitä kaikkea lähimmäisemme käyvät parhaillaan läpi. Se työpaikan ärsyttävä tyyppi, joka ei koskaan morjesta, kärsii edelleen ujoudesta kuin koulupoika. Se täydellinen herrasmies, joka muistaa vaimoaan joka viikonloppu kukilla, muistaa häntä vielä useammin nyrkeillä. Se vanha luokkakaveri, joka kuvissa näyttää kovin vanhentuneen, käy joka ilta tunnin ajomatkan päässä huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmistaan.
Sosiaalinen media viihteellistää arkeamme ja olemme lähteneet siihen ihan vapaaehtoisesti mukaan. Emme kirjoita lyhyeen tilapäivitykseen, että kylläpä väsyttää. Kirjoitamme siihen, että leikin koko päivän sairasta valasta lasten kanssa, että saisin välillä torkkua lattialla. Yritämme olla hauskoja silloinkin kun tarvitsisimme apua.
Vaikka tiedämme, että ystävämme päivittävät sosiaaliseen mediaan vain yksittäisiä nostoja elämästään, silti unohdamme kokonaisuuden. Yksi yksinhuoltajaystäväni kertoi, että hänen sukulaisensa otti yhteyttä ja kysyi, että oletkos sinä enää ollenkaan kotona lasten kanssa, kun sinulla on niin paljon bilekuvia. Harva meistä raportoi somessa arkeaan sellaisena kuin se oikeasti on.
Olin kerran työpaikan palaverissa, jossa johtaja kertoi määräaikaisen työntekijän saavan vakituisen paikan. Kukaan ei reagoinut hienoon uutiseen. Yksikään kollegoista ei onnitellut tilanteessa työntekijää. Vastaavasti kerran olin tilanteessa toisessa työporukan tapaamisessa, jossa yksi tiimi oli epäonnistunut projektissaan. Kummassakin palaverissa aisti hiljaisen häpeän.
Mielestäni yksi ihmisyyden mittari on se, miten suhtaudumme lähimmäistemme vaikeuksiin ja toisaalta menestymiseen. Osaammeko iloita ja onnitella ystävää silloin, kun on aihetta juhlaan? Vai koemmeko työkaverin tai ystävän menestyksen uhkana? Entä jaksammeko tukea ystävää silloin, kun hänellä on vaikeaa? Syöpään sairastunut ystäväni kertoi, että yllättävän moni ei jaksa. Hän kertoi myös, että on ollut mahtavaa, kun jotkut ovat yksinkertaisesti kysyneet, voivatko he jotenkin auttaa.
Toisen ihmisen todelliseen tuntemiseen on edelleen olemassa keino. Yhteydenotto. Se tuntuu aina yhtä hyvältä.
Helena Salakka
Kirjoittaja on valtuutettu ja pikkutytön sekä -pojan äiti."
" Minusta me emme saisi lyödä toisiamme maahan. "
Totta. Hieno kirjoitus joka tarkoittaa, että maahan ei saisi lyödä myöskään muita kuin omiamme. Ei siis vierasmaalaisia eikä pakolaisiakaan.
Voihan typeryys ja tyhmyys aloituksessa, aloittajan yritys manipulisointi jankutus pitäisi omana tietonaan eikä tyrkyttäisi ruotsin vihaansa.
tässä toistuu taas
Suomi-vihasi, kansan toivomus jankutuksesi jälkeen taas.