Unijukalle

Sadeaamu

Hei, kurkkaisitko syksyä ihmissuhde rintamalla vai meneekö syksy omalla painollaan harrastusten parissa?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unijukka15

      On avautumista juuri ihmissuhderintamalla. Osaat ja uskallat laittaa itsesi altiiksikin, vaikka tälläinen riskinottaminen voi johtaa myöskin siihen että tunnet jossakin vaiheessa olevasi haavoittuvainen.
      Sanotaan näin, että menestys on kyllä mahdollista ihmissuhdeasioissa, mutta ehkä kuitenkin kannattaisi aika ajoin olla varovaisempi, ja viettää vähän rauhallisempaakin aikaa, kuin rynnätä liian lujaa paikasta toiseen, jolloin voi mennäkin jokin kurssi vähän vikaan, eli ei joku esimerkiksi sinua ymmärräkään.
      Tälläinen klassinen esimerkki tulee mieleen, että ihmisiä ei pitäisi liikaa jaotella (esim.ystäviin ja "ulkopuolisiin") vaikka se on se juttu monesti, että kaikkia ei osaa hetkessä ymmärtää (jolloin heidät on helppo "jättää" sivuun), jolloin ihan vääränymmärryksistä voikin syntyä ajan kanssa (pieni taikka isompi) ristiriita.
      Eli on parempi hiljentyä ja pyrkiä ymmärtämään, vaikka se tuntuu joskus vaikealtakin (jota se ei ehkä lopulta olekaan, kun ymmärtää että eri ihmissuhteista voi ottaa hyötyäkin), kuin että ihmissuhteissa syntyisikin epäedullisia asetelmia. Eli selvän pyynnön sinulle näkisin hiljentymisen etc.kautta pyrkiä ymmärtämään ihmisiä paremminkin ...

    • Sadeaamu

      Hei, kiitos vastauksestasi! Olen ollut kaksin yksin jo vuosia, en ajatellut lähteä suhteesta ovet paukkuen, mutta jotenkin ole vain alkanut arvostaa itseäni, että minullakin olisi oikeus onnellisuuteen... Irtiotto ei koskaan ole helppo, mutta nähdäkseni ainoa ratkaisu tilanteessani. Toivottavasti onni kohtaisi minuakin....?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1867
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1538
    8. 73
      1446
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      100
      1355
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe