Mikael Jungner tylyttää kansalaisia

ZimKalkutta

"Tällä hetkellä viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana työskentelevä Mikael Jungner kirjoittaa päivityksessään muun muassa, että suurin osa ihmisistä on kapeakatseisia, epäileväisiä ja vähemmän eri näkökulmista kiinnostuneita.

- Ihmiskunnan ongelmat johtuvat suureksi osaksi siitä, että vähemmistö ihmisistä on avarakatseisia älykköjä. Siis sellaisia, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin sallivasti ja ovat samalla kiinnostuneita eri näkökulmista ja faktoista. Ymmärtävät maailman monimutkaisia syy-seuraus-suhteita, Jungner kirjoittaa."

Vs: Jugneri on mielestäni ihan oikeassa ja koska kyseessä on fakta, on poliittista sanomaa jakamaan syntynyt mm. erilaisia viestintätoimistoja, joissa surutta käytetään hyväksi ihmisten hyväuskoisuutta. Sanoisin, että juuri nämä viestintätoimistot ja lobbausammattilaiset ovat pääosin vastuussa siitä, mihin suuntaan maailman kehitys kulkee. Heillä jos keillä pitäisi olla paras ymmärrys monimutkaisista syy-seuraus-suhteista.

Esimerkiksi se, että euroopan maissa keskiluokka on surkastumassa ja kansalaiset jakautumassa menestyjiin ja häviäjiin, mihin sellainen kehitys lopulta johtaa? Ei tarvitse olla kovin kummonen ennustaja, jotta ymmärtää, että siitä seuraa ns. kansannousu. Näin on tapahtunut aina kun epäoikeudenmukaisuus ylittää tietyn kynnyksen.

6

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anti-sösdem

      Ukko oli vaan lukenut Tiede-lehden yhtä uutta artikkelia, jossa puhuttiin älykkään ihmisen ominaisuuksista. Jungerin kirjoitus on kuin suora kopio siitä, mutta höystettynä pahasti omalla puna-vihreällä agendallaan sekä omalla narsistisella itsekehulla.

      Ala-asteikäinenkin olisi voinut referoida samaa artikkelia vielä paremmin ja Junger pitää itseään älykkönä. Omakehu on noloa, mutta jos ei pahemmin arvostusta muualta satele niin...

    • KakkuPille

      Tuo syntymäruma hyypiö koittaa aina päteä, tyypillinen demari.

    • kansalaishuomio-

      Julkisuudessa kerrottiin takavuosina, Junkkerin ollessa YLE:n johtaja hänen olleen aikaisemmin Mensan jäsen. Tämä on sinänsä aika huvittavaa, sillä olen Helsingissä matkustanut herran vieressä julkisessa liikennevälineessä. Sain siinä sitten kuulla sivusta pidempäänkin hänen ja erään toisen henkilön sananvaihtoa. Kuulemani perusteella on erittäin vaikea uskoa ko. henkilöä nk. "älyköksi". Paremminkin mieleen tuli vahvasti täydellinen keskinkertaisuus, jolla ei ole mitään fiksua sanottavaa.

    • fslkfjksljfsdfld

      Jungerilla lienee niin paljon joutoaikaa että kerkeää miettimään tuollaisia joutavanpäiväisyyksiä. Kellään oikeissa töissä käyvillä ei ole aikaa tuollaiseen.

    • Onkotämä

      Onko Junger löytänyt itselleen uutta nuorta patjaa? Eikös hän jossain artikkelissa sanonut ettei saa aina ajatella naista ilman vaatteita mutta melkein aina.

    • 1235

      Tarhapöllö saa sanoa mitä tahansa mutta sitä ei kannata ottaa vakavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe