Kummallinen maahantulojupakka Istanbulissa

Edellisen kerran Turkissa ollessani, jouduin rikoksen uhriksi. Olin varannut hotellihuoneen, jonka maksoin etukäteen viikoksi. Kun tulin paikan päälle halusin perua varauksen, mutta hotellinjohtaja ei suostunut palauttamaan edes osaa rahoistani takaisin vaan laittoi minut fyysisesti henkilökuntansa avustamana ulos.
Soitin naapurin avulla poliisit paikalla ja kun koko päivä poliisilaitoksella melkein meni, hotellinjohtaja suostui palauttamaan kaikki rahani. Hän oli unohtanut, että olin saanut yhdeltä työntekijältä hotellin rannekkeen maksua vastaan. Hänen kassastaan löytyi euroina myös täsmälleen maksamani summa käteistä.

Palatessa Istanbulin kautta Suomeen sain tietää että olin oleskellut muka kaksi ylimääräistä päivää Turkissa. Yritin kyllä sanoa, etten ole ollut 92 päivää Turkissa mutta ei auttanut. Koska minulla ei ollut luottokorttitili käytössä, se piti jäädyttää ettei hotelli yritä veloittaa siitä mitään, en voinut maksaa tätä nk. "sakkoa". Se oli myös aika iso, n. 150 euroa. Lentokenttäpoliisi sanoi, että sen voi maksaa heille jos palaa kolmen kuukauden aikana Turkkiin. Sen jälkeen tarvitsen kuulemma viisumin ja minulle tulee viiden vuoden maahantulokielto Turkkiin.

Yritin kysyä sakkoasiasta kaksi kuukautta Turkin viranomaisilta sähköpostitse ja asioin kahden eri maan Turkin suurlähetystössä, mutta he sanoivat etteivät ota sakkomaksuja vastaan. He sanoivat että sakko pitää hoitaa lentokenttäpoliisin kanssa.

Päätin sitten matkustaa Istanbuliin maksamaan sakkoa/selvittämään asiaa. Kysyin vielä ennen lähtöä kahdelta eri lentoyhtiöltä ja lentokenttäviranomaisilta, voinko matkustaa ja todettiin, että ok voin matkustaa.

Istanbulissa minut sitten vietiin vaan syrjään ja lukkojen taakse vuorokaudeksi. Aamulla palautettiin takaisin sille lentokentälle, josta olin lentänyt.

Siis mitä helvettiä. En ole oleskellut yli 90 vuorokautta maahan tultuani Turkissa ja en tarvitse tavallisena turistina viisumia Turkkiin. En ole myöskään oleskellut yli 90 päivää 180 päivän aikana Turkissa.

Nyt kyllä haluan saada jo korvauksia. Eivät nuo turkkilaiset juntit minua kyllä lisää maksamaan kuseta ihan keksityin perustein.
8401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiitoksia kertomuksesta.
Yhden hyvän asian tarinasta löysin. Se oli tuo mahdollisuus hankkia 5 vuoden maahantulokielto.

Äänestä

Onhan sulla leimat passissa missä näkyy saapumispäivä ja maastapoistumispäivä.

Äänestä

Meiltäkö niitä korvauksia haluat?

Oletko huomioinnut, että maahantulo- ja poistumispäivä lasketaan myös 90 päivän mukaan?

Äänestä

Minulla oli saapumisleima toukokuulta 2016 ja poistumisleima kesäkuun 1. päivä. Ei siitä kerry 90 eikä 92 päivää millään.

Olen myös huomioinut että maahantulo- ja poistumispäivä lasketaan 90 päivän mukaan. Miten saat tuosta edellisestä yhteensä 90 päivää?

Jossain nämä säännöt pitäisi näkyä, mutta kun tosiasia on se, että Turkissa harjoitetaan mielivaltaa aina niissä tilanteissa kun ei itse tiedetä miten laki sanoo. Sitten maksajaksi tulee lentoyhtiö tai turisti, ei koskaan Turkin valtio.
Turkin valtio rahastaa vaan lisää väittämällä, että tarvitaan viisumi, ja paskanmarjat tarvita turistille viisumia. Jos kyse olisi oleskeluluvasta, olisi eri asia, ja sakotettava, jos rikkoo maassaolo aikoja.

Turkin lentokenttäpoliisi ja suurlähetystöt keksivät ihan tahallaan lisää lippua ja lappua rahastaakseen lisää.

Sitten on se sama saatanan suomenruotsalaisten juutalaisten kateellisten kuoro aina huutamassa legginsilortosta jne, kun itse pelaavat nimiväärennöksillä kansainvälistä politiikkaa ja kiinteistöbusinestä.

Äänestä
  • Siitä ei kyllä tule, mutta milloin olit edellisen kerran. Vai oletko trolli?

    Äänestä

Herra Haistakaavttu on totuuden äärellä.
Katsoisin kuitenkin etteivät suomenruotsalaiset kateelliset juutalaiset ole maahantulovirkailijoiden kusipäisyyden todellinen syy.
Eiköhän Turkin hallinnosta löytyisi jotain korjattavaa?

Äänestä

Olin edellisen kerran helmikuussa 2016 noin viikon.

Äänestä

Mielestäni kysymys kuuluu, että onko se sitten meidän nyt maksettava, siis pitääkö nyt ottaa tuon vallankaappauksen kaikki "viattomat" kurdit tänne Suomeen elätettäväksi?

Vittu on se kumma, että turisteja, jotka maksavat hotelleista, ostavat tavaroita ja palveluita Turkissa, kyykytetään. Haluaisin kysyä, milloin Suomessa on käynyt turkkilaisia "turisteja", jotka maksavat itse ylläpitonsa ja ostavat jotain?

VOI VITUN VITTU.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ihmeellistä kirjoitti:

Edellisen kerran Turkissa ollessani, jouduin rikoksen uhriksi. Olin varannut hotellihuoneen, jonka maksoin etukäteen viikoksi. Kun tulin paikan päälle halusin perua varauksen, mutta hotellinjohtaja ei suostunut palauttamaan edes osaa rahoistani takaisin vaan laittoi minut fyysisesti henkilökuntansa avustamana ulos.
Soitin naapurin avulla poliisit paikalla ja kun koko päivä poliisilaitoksella melkein meni, hotellinjohtaja suostui palauttamaan kaikki rahani. Hän oli unohtanut, että olin saanut yhdeltä työntekijältä hotellin rannekkeen maksua vastaan. Hänen kassastaan löytyi euroina myös täsmälleen maksamani summa käteistä.

Palatessa Istanbulin kautta Suomeen sain tietää että olin oleskellut muka kaksi ylimääräistä päivää Turkissa. Yritin kyllä sanoa, etten ole ollut 92 päivää Turkissa mutta ei auttanut. Koska minulla ei ollut luottokorttitili käytössä, se piti jäädyttää ettei hotelli yritä veloittaa siitä mitään, en voinut maksaa tätä nk. "sakkoa". Se oli myös aika iso, n. 150 euroa. Lentokenttäpoliisi sanoi, että sen voi maksaa heille jos palaa kolmen kuukauden aikana Turkkiin. Sen jälkeen tarvitsen kuulemma viisumin ja minulle tulee viiden vuoden maahantulokielto Turkkiin.

Yritin kysyä sakkoasiasta kaksi kuukautta Turkin viranomaisilta sähköpostitse ja asioin kahden eri maan Turkin suurlähetystössä, mutta he sanoivat etteivät ota sakkomaksuja vastaan. He sanoivat että sakko pitää hoitaa lentokenttäpoliisin kanssa.

Päätin sitten matkustaa Istanbuliin maksamaan sakkoa/selvittämään asiaa. Kysyin vielä ennen lähtöä kahdelta eri lentoyhtiöltä ja lentokenttäviranomaisilta, voinko matkustaa ja todettiin, että ok voin matkustaa.

Istanbulissa minut sitten vietiin vaan syrjään ja lukkojen taakse vuorokaudeksi. Aamulla palautettiin takaisin sille lentokentälle, josta olin lentänyt.

Siis mitä helvettiä. En ole oleskellut yli 90 vuorokautta maahan tultuani Turkissa ja en tarvitse tavallisena turistina viisumia Turkkiin. En ole myöskään oleskellut yli 90 päivää 180 päivän aikana Turkissa.

Nyt kyllä haluan saada jo korvauksia. Eivät nuo turkkilaiset juntit minua kyllä lisää maksamaan kuseta ihan keksityin perustein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu