Terrorismin Varjolla

Hitle aikanaan teki itse terroritekoja, mm. poltti kirjaston.
Tämän jälkeen vaati uudistuksia, samlaisia kuin tänäänkin vaaditaan.

USA teki todistetusti itse WTC- iskut
Todisteet Ranska/Venäjä, ym. Vapaat tutkijat.
Tarkoitus sama kuin Hitlerillä. Lisäksi oikeutus hyökätä irakiin.

Onko itseäsi koskaan vaivannut kuinka nopeasti ne siivos WTC-tornien jätteet?
Meillä olisi asiaa tonkittu vielä tänäänkin, mitä rauniosta löytyisi.

Ja nyt olet ajamassa meitä tuohon kelkaan?
Olisiko arabeja kauhesti kiinostanut 911.
Ei , Mutta Pinnallisia amerikkalaisia sillä voitiin hypnotisoida.

Vielä lisää, silmäätekeviä ei näille lennoille päästetty, siis tiesivät etukäteen. ja koneetkin vaihdettiin. Siltimatkustajat katosi?

Myyrmannin pommi oli jonkin asteinen terroriteko.
Syy? Mielenterveyshuolto ja suomen sosiaalinen tila. Ihmisellä huono olla. Tätä te terrori varjolla porukka olette vain lisäämässä.
salailu lisää terroria.

Madritin juna pommit?
Näistä ei ole vielä löytynyt mitään mikä viittaisi espanjan hallitukseen, sen sijaan oliko nämä miehet matkustelleet usa:s ?
6247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No tuo oli vähän liioiteltua mutta totuustan oli että bush piti pienen puheen 2 kuukautta ennen syyskuun terroriiskuja joissa hän lupasi kirkeä terrorismin pois maan päältä ja sitten tulee terrori iskut ja bush pitää "ensimmäistä kertaa" puheen terrorismin vastaisesta sodasta.

Terorri-isku antoi oikeuden afganistaniin ja afganistan oikeuden hyökkää irakiin. irak ei suostunut myydä öljyään usalle

sotien "päätyttyä" mitä tapahtu nmäissä kahessa valtiossa. Afganistan joka on yksi maailman suurimmista unikonkasvattajista ja terrorismin unelma paikka jätettiin lähes oman onnen nojaan ja sille annettiin nälkäapua

irakiin jätettiin miehet ja siellä tehdään 100%varmaksi että pressa on usan mieleinen. irak ei saanut apua nälkään vaan siellä aloitettiin tomä "food for oil program" eli ne joutuu antaa äljyö usalle alle markkinahinnan ja ne saa jäädä eloon

Äänestä
  • Siis Bush ei tajua sitä jälleenrakentamisen tarvetta.
    laittaisi kaupat notkumaan ruokaa. ym rääsää
    kýllä väki olisi innoissaan.
    Juu tuon tosiaan unohdin. afgnistanin, Bushin tavoite olikin vain löytää bin laden. noin virallisesti.
    Todellinen tavoite on varmaan sotkee huumemarkinat omalla mantereella, ja suhteessa venäjään.

    Syy miksi.
    raha! sotkea idän pisnekset

    Äänestä

Miksi nykyää kaikki hallitukset on tullut kaikkivoipiksi!

Eli saa tehdä mitä huvittaa. ja olla kertomatta asiota kansaalle.

Onko senniin että mitä enemmän salaseuralaisa ja vapaamuurareita on valtion johdossa sitä vähemmän tietoa jaetaa.

Äänestä

Kaitsoiko joku tässä CIA dokumentin kuinka likaista touhua niilla oli jo 50 - luvulla.

kuinka monen valtion asioihin ne sekaantuivat.
Ja paljonko tuli ruumiita.

Ei ole syytä oletaa että tuo meno olisi loppunut.
Vaan pikkinmiten on oletettavissa että nykyään vieläkin enenmmän tuollaista toimintaa on lisätty
Se selviää taas vasta 50 vuoden päästä.

MUTTA PÄIVÄN SELVÄÄ ON ETTÄ YHDYSVALTAIN HALLITUS ON MAILMAN SUURIN JA AKTIIVISIN TERRORISTI JÄRJESTÖ.

Äänestä
  • Ja Neuvostoliiton hallitus on maailman rauhaarakastavin kukkaisjärjestö ja KGB sen mansikanmakuisia pusuja jakeleva oikea käsi.

    Äänestä

  • Moskovasta Kajahtaa kirjoitti:

    Ja Neuvostoliiton hallitus on maailman rauhaarakastavin kukkaisjärjestö ja KGB sen mansikanmakuisia pusuja jakeleva oikea käsi.

    Paljon tosiasioita lämsivaltioiden salailusta, irakin sodasta ja tuosta aasian maanjäristyksestä...

    Venäjä on vapaain valtio tiedotuksen puitteissa mailmassa.

    USA on sotahullujen terrosristivaltion malli esimerkki, Saddan ei päässyt lähellekkään, saati sitten pohjoiskorea.

    Mailmassa ei sodi USA ja Englanti(hyökkäämällä viettomiin valtiohin), kumma juttu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaus kirjoitti:

Hitle aikanaan teki itse terroritekoja, mm. poltti kirjaston.
Tämän jälkeen vaati uudistuksia, samlaisia kuin tänäänkin vaaditaan.

USA teki todistetusti itse WTC- iskut
Todisteet Ranska/Venäjä, ym. Vapaat tutkijat.
Tarkoitus sama kuin Hitlerillä. Lisäksi oikeutus hyökätä irakiin.

Onko itseäsi koskaan vaivannut kuinka nopeasti ne siivos WTC-tornien jätteet?
Meillä olisi asiaa tonkittu vielä tänäänkin, mitä rauniosta löytyisi.

Ja nyt olet ajamassa meitä tuohon kelkaan?
Olisiko arabeja kauhesti kiinostanut 911.
Ei , Mutta Pinnallisia amerikkalaisia sillä voitiin hypnotisoida.

Vielä lisää, silmäätekeviä ei näille lennoille päästetty, siis tiesivät etukäteen. ja koneetkin vaihdettiin. Siltimatkustajat katosi?

Myyrmannin pommi oli jonkin asteinen terroriteko.
Syy? Mielenterveyshuolto ja suomen sosiaalinen tila. Ihmisellä huono olla. Tätä te terrori varjolla porukka olette vain lisäämässä.
salailu lisää terroria.

Madritin juna pommit?
Näistä ei ole vielä löytynyt mitään mikä viittaisi espanjan hallitukseen, sen sijaan oliko nämä miehet matkustelleet usa:s ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu