Kun Amoral lopettaa,jää kansa kaipaamaan Koivusta!

StilllovingAri

Kun Amoral yhtye lopettaa, jää suuri yleisö kaipaamaan Ari Koivusta. Koivusen soolouran päättyminen oli monelle fanille pettymys. Mutta sitten huomattiin, että ei Ari ole mihinkään kadonnut. Arihan on vain siirtynyt Amoraliin. Eli edelleenkin oli mahdollista nähdä Arin laulavan isoilla lavoilla hevi bändin mukana. Ari faneista tuli siinä silmän räpäyksessä myös Amoral faneja. Amoral yhtyeen lopettaminen on nyt monelle Arin fanille pettymys. Nähdäänkö Koivusta enää koskaan missään isolla lavalla kokonaisen hevi bändin solistina? Tekeehän Ari toki omiakin keikkoja, onneksi. Sen lisäksi on tietysti RJ: t, musikaalit sun muut. Mutta eivät ne ole sama asia. Kansa rakastaa hevi-Aria, ja haluaa nähdä hänet lavoilla kokonaisen hevi bändin kanssa, eikä pelkästään missään musikaaleissa tai millään akustisilla cover keikoilla! Arin faneja askarruttavat nyt monet kysymykset...Kun Amoral lopettaa, tuleeko vihdoinkin Ari Koivusen uusi soololevy? Aria fanittava ja rakastava kansa jää odottamaan sitä, kuin kuuta nousevaa. Tapahtui, mitä tapahtui, toivon että Ari Koivusta tultaisiin näkemään ja kuulemaan vielä tulevaisuudessa mahdollisimman paljon. Hän on ehdottomasti yksi Suomen lahjakkaimmista laulajista.

39

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taustabandy

      Ehkä Ari voi mennä johonkin tv-ohjelmaan laulamaan, niin "suuri yleisö" saa mitä kaipaa, ja muut voivat jatkaa hyvän musiikin kuuntelemista?

    • Hällä_väliä

      "Suuri" yleisö pitää kenestä haluaa. Itse en ole koskaan kuullutkaan Jari Koivusesta tai Amoralista.

      • oletvalepukki

        Kummasti taas olet tänne eksynyt!


    • poikarakkaus

      ketä ari nyt kaulailee kun ei ole beniä

    • kansalle

      Mikä ihmeen "kansa"? Mitä jos puhuisit vain itsestäsi, niin tekstissäsii olis jotain järkeä.

      • Enemmistö

        Niele vaan, meitä faneja on monta! Ja kansasta varmasti enemmistö! Jokin ongelmana siinä sulla?


      • kansalle
        Enemmistö kirjoitti:

        Niele vaan, meitä faneja on monta! Ja kansasta varmasti enemmistö! Jokin ongelmana siinä sulla?

        Ehkä itsensä kansana pitäminen on kuitenkin pienempi ongelma kuin jos pitäisit itseäsi Napoleonina.


    • Arionparas

      Kansalla lie kenties (?)tarkoitettaneen hevi-kansaa. Ja hevi-kansasta niitä,jotka tykkäävät Koivusesta. Ja heitähän sitä riittää. Enkä ihmettele yhtään. Kyllä siinä on miehellä ääntä,vaikka muille jakaa. Kipeästi kyllä nyt kaivattaisiin uusia biisejä,omia. Sitä odotellessa...Hyvää Joulua:)

      • kaikkikansat

        Kansa ja kansakunnathan tykkäisivät Koivusesta jos herra vaan suostuisi laulamaan muutakin kuin heviä ja metallia. Miten siitä lahjakkuudesta ja monipuolisesta ja taitavasta äänenkäytöstä voisi olla pitämättä.


      • kansoille

        Mitä jos jokainen puhuisi vain omasta puolestaan. Nyt näkyy yksi kansa kaipaavan muuta kuin heviä ja metallia kun taas toinen kansa kaipaisi nimenomaan heviä ja metallia.
        Minä puolestani kaipaisin jonkun taitavan tekijän musiikkia jossa Arin taipuisa ääni pääsisi oikeuksiinsa, esimerkkinä vain Sounds of Home ja mukana vois olla myös jotain riettampaa ja energisempää tyyliin sex´n satan tai wrapped in barbwire, joissa Ari on myös todella hyvä.


    • saadaanarikokonaan

      Syksyähän tuo jo pukkaa, ruvetaan tässä odottelemaan raskasta joulua. Nyt Ari sais urakoida joka kaupungissa ja kaikki RJ-keikat, kun ei tuokaan Amoral ole enää riesana.

      • joulupainajainen

        Mitä tarkoitat että saadaan Ari Kokonaan? mihin sä hänet saat? vai meinaatko oikeesti kiertää kaikki RJ:t ja kuunnella ne samat jouluvirret uudestaan ja uudestaan, kuulostaa mun korvaan ainakin painajaiselta.


      • pysysinäpoissa
        joulupainajainen kirjoitti:

        Mitä tarkoitat että saadaan Ari Kokonaan? mihin sä hänet saat? vai meinaatko oikeesti kiertää kaikki RJ:t ja kuunnella ne samat jouluvirret uudestaan ja uudestaan, kuulostaa mun korvaan ainakin painajaiselta.

        Tässä nyt ei ole sinusta kysymys pätkän vertaa, koeta tajuta, mutta älä silti tukehdu siihen kateutees, mene terapiaan kuten olen jo monesti suositellut!


      • joulupainajainen

        Kerrroin miltä sun juttus mun mielestä kuulostaa. Et ehkä huomannut että olet nyt keskustelupalstalla etkä terapiassa leikkimässä lääkäriä.


      • urpotyyppi

        Sinä et ole huomannut ,että olet keskustelupalstalla, et nimittäin osaa keskustella, sinä jankkaat ja jänkytät ja haukut, kun muut keskustelee.


      • joulupainajainen
        urpotyyppi kirjoitti:

        Sinä et ole huomannut ,että olet keskustelupalstalla, et nimittäin osaa keskustella, sinä jankkaat ja jänkytät ja haukut, kun muut keskustelee.

        Mitä kiertelet? Miten Ari saadaan nyt kokonaan kun "Amoral ei ole riesana"?


    • enjaksasinua

      Ari voi rauhassa keskittyä RJ:hin, voi olla niin monella keikalla, kuin huvittaa. Ari on sanonut ,että RJ on hänelle tosi tärkeä ja odottaa aina yhtä innolla , kun keikat alkaa. Nyt ei tartte kytätä, milloin se Amoralin ainut keikka on, sattuuko päällekkäin RJ:n kanssa, vai ei. melkolailla rautalangasta väännetty, bonjaat sä?

      • trollille

        Jaksat siis trollata edelleen. Jos Amoral jatkaisi niin heillä olisi loka-marraskuussa Euroopan kiertue, joten työnnä se rautalanka vaan perseesees.


    • crackneekeri

      Onko kyseessä nyt se sama kääpiö Ari joka oli idolsissa? Vieläkö se muka laulaa jossain muualla kuin karaokessa?

      • perehdy

        Ari on 187cm pitkä, joten hyvin kaukana kääpiöstä


      • trolli2lle

        onks MV-sivut taas lopetettu, vai mitä sä täällä?


    • heippavaanteille

      Täällä näitä outoja ja kateellisia piisaa. Yks näkee trolleja jokanurkalla ja toinen meinaa tukehtua omaan kateuteensa. hohhoijaa!

      • eiihme

        Juu, trollit tosiaan viihtyy täällä. Nuo "Ari kääpiö" ja "Amoralin vuoden ainut keikka" provothan on jo klassikkoja. "Arin alamäki" ketju, vai mikä sen nimi nyt onkaan tällä hetkellä, on taas varsinainen trollien temmellyskenttä.


    • ettaidaollarealisti

      Ja yks trolli jaksaa hehkuttaa noilla Amoralin mielikuvituskeikoilla, ois kuulemma euroopan kiertuetta ja vaikka mitä ulkomaan keikkoja ja kotimaan keikkoja. Vaan kun ei oikeesti ole, kuin trolliparan unelmissa. Kerro missä ne ulkomaan rundit on, miksi eivät jatkuvasti käyneet ja lyöneet rahoiksi, niinkuin joku NW, ei tarviis jokaisen käydä päivätyössä elääkseen.

      • trollille

        Amoral on heittänyt ulkomaan rundin tai useamman jokaisen albumin ilmestymisvuonna. Tämä vuosi on poikkeus koska lopettavat. Trolli ei tietenkään tarkista asioita, koska trollia ei kiinnosta totuus. Trollia kiinnostaa vain huomio, mitä vaille raukka on jäänyt, ja sitähän saa parhaiten puhumalla paskaa.

        Rahoiksi Amoral tuskin on löynyt, muutenhan eivät lopettaisi, ja sitä ei täällä tai ylipäänsä missään kukaan ole väittänytkään.


      • Amoralinkeikat
        trollille kirjoitti:

        Amoral on heittänyt ulkomaan rundin tai useamman jokaisen albumin ilmestymisvuonna. Tämä vuosi on poikkeus koska lopettavat. Trolli ei tietenkään tarkista asioita, koska trollia ei kiinnosta totuus. Trollia kiinnostaa vain huomio, mitä vaille raukka on jäänyt, ja sitähän saa parhaiten puhumalla paskaa.

        Rahoiksi Amoral tuskin on löynyt, muutenhan eivät lopettaisi, ja sitä ei täällä tai ylipäänsä missään kukaan ole väittänytkään.

        Täältä löytyy suuri osa keikoista, jotain näkyy puuttuvan, ainakin 2015 Tuska Klubi jossa näin Amoralin, mutta aika kattava lista kuitenkin http://mainpages.amoralweb.com/live


    • anteeksvanteeks

      Karkea arvaukseni edelleenkin on että...Ari Koivusta täällä jatkuvasti katkerana haukkuva kirjoittaja on se Koivus faneille suutahtanut Cheek fani, joka muuttui hysteeriseksi, kun me ei tykättykään Cheekistä, vaan pelkästään Arista. Hänelle oli liikaa, kun me Arin fanit olimme sitä mieltä, että Ari on parempi laulaja. Tehkäämme nyt viimein "rauha" tämän "Keekki mummelin" kanssa, jooko? Sovitaanko niin, että Ari Koivunen ja Cheek ovat yhtä hyviä, mutta heitä vain ei voi mitenkään vertailla keskenään, koska esittävät niin eri tyylistä musaa. Loppuuko trollaus viimein?

      • kääpiöposki

        sovitaan ja keekki on kääpiö ja ari ei


      • Arifani

        Mun arvaus on että sulla on ongelma.


    • marskeikalletrolli

      En ymmärrä miksi trolli jaksaa tuota vanhaa kääpiö skeidaa, sillä pitkä mieshän Ari on. Sen tietää jokainen, joka on hänet joskus nähnyt. Aiheesta siis on ihan turha väitellä. Mutta toisaalta...Trollihan kommenteillaan vain paljastaa, ettei ole koskaan oikeasti nähnyt Koivusta missään. Meneppäs trolli Koivusen keikalle! Tulet yllättymään! Lavalla kun ei olekaan mikään pikku kääpiö! Vaan pitkä salskea mies!

      • äläjatkatrollaamista

        En ymmärrä miksi vastaat typeriin provoihin, nehän on aina niin älyttömiä että lähes jokainen tajuaa että ne ei ole totta.


    • ilouutinen

      Tottahan Arin fanit häntä jäävät kaipailemaan, kun Amoral laittaa pillit pussiin! Mutta eihän se Ari Koivunen ole minnekään kadonnut, eikä katoa, vaikka Amoralin tarina päättyy! Koivusellahan riittää töitä muutenkin! Että kyllä voi tämä suuri yleisö jatkossakin nähdä Arin esiintyvän! Ja juuri nyt luulisi olevan fanien "kulta-aika" käsillä, kun Joulu lähestyy kovaa vauhtia:D

      • jäänkaipaamaan

        Vähän niin ja näin. RJ on kiva juttu ja vanhat coverit myös joskus, mutta ei ne kyllä vastaa uuden uutukaisen upean albumin ensi kertaa kuuntelua eikä bändikeikkoja joilla Ari on solistina vetämässä joka vuosi uusia biisejä.


      • eihurahtaneidenpuolesta

        Niinhän sitä luulisi, vaikka minä kyllä väitän että suurin osa niistä jotka tykkää Arin äänestä eivät silti jaksa kuunnella samoja covereita vuodesta toiseen, ei ainakaan kovin usein. Toivottavasti Ari menet johonkin bändiin, pliiiss!!!!


    • Tyttöpoikapersu

      Onxe Ari Koivunen se entinen nätti tyttöpoika?

    • Goggare

      Maria Monde on ihana puheenaihe.

    • veskijoogi

      Arpukka ja Maria Monde. Ihanaa

      • faswafsw

        Levyttäisipä Ari pian jotain joko jotain erikoista omaa materiaalia tai covereita jotka tekee oikeutta arin äänelle.


    • glhkghö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      22
      4024
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      31
      3457
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3274
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      9
      3265
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2889
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      23
      2641
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2340
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2215
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2155
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1747
    Aihe