Autoverotusta vielä toistaiseksi hoitava Tulli on julkaissut verotilastot vuoden neljältä ensimäiseltä kuukaudelta. Sen mukaan tammi-huhtikuun välillä autoverokertymä oli 338 miljonaa euroa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuoden saman jakson kertymä (308 miljoonaa euroa). Luvussa on mukana sekä uusien että käytettynä tuotujen autojen verotulot.
Kaikki mihin hallitus koskee, muuttuu kullaksi..
Autoveronalennus
8151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
se on kiinni..
Kuinkas se Juice lauloikaan ?
"Se Midas on hidas se miettii koko yön ja toisilla teettää likaisen työn,
Mihin kosket jäljiltä Midaksen aina isket kätesi paskaan."
Niin sitä on luonnehdittava ja kyllä totuus pitää paikkansa mutta ainoa joka käy tuohon riimiin on juuri Midas. Kas kun laulun sanoitus perustuu riimiijalkaan ,mutta se mitä laulu sisältää perustuu kuulijan aivotoimintaan.
Sitähän Helismaakin aikoinaan painotti.
Useille haaveille perustuva hallinta on usein joutunut kokemaan Repen laulun lopun karmeuden. "Niin tuli aamu, arjenkoura utulinnan kaas, on kulkijalla kylmä taas."
Oli vain patoutunut ostotarve! Nyt saa joka paikasta 2000-3000 alea!
8 vuotta alamäkeä ja sitten,,,,,,,,,,,
ukkosta päästäisi pullosta..
Tollonpaa ei ole, kuin Sipilän ässätollot?
marsittaa ruutuun "asiantuntijoita" jotka todistaa että asia ei ole näin.
Sinkin hinta nousi tiistaina 1,3 prosenttia korkeimmalle tasolle yli vuoteen. Sinkin hinta on noussut alkuvuoden aikana teollisuuden käyttämistä metalleista jyrkimmin, kohoten yli kolmasosalla vuodenvaihteen pohjalukemista. Toisin kuin muissa raaka-aineissa, sinkin tarjonta on ollut alkuvuoden aikana heikkoa...