Vesilinnustus

Hirvas

Olen muuttanu Lapista tänne jyväskylään.
Siellä ollessa ei mettästyksen suhteen tullu mitään ongelmia. Senku otti pyssyn ja meni mihin meni. ja ampu mitä ampu.
Nyt täälä taitaapi olla hankalampaa.
Seuroihin ei ilmeisesti "maattomia" oteta??
Ei liene auttaa jos maat on Kittilässä :=)

Joten, kävin villin pohjolan sivuilla kattomassa valtionmaa tilkkuja (siis persereijän kokosia länttiä) mie tartten isomman paikan jo paskalla käyessä!!!! Ja pyytävät siitä vielä rahhaaki???

Miten vaikkapa vesilinnustus. Onko mahdollisuutta esim. Päijänteelle mennä metsästämään. Valtion ,kunnan omistamille saarille. Ei kai koko päijännettä sentään ole myyty yksityisille?PRKL.
Tai onko päijänne osittu kalastuskuntiin? Silloinkin lienee mahdollisuus ostaa metsästyslupa?

Mitä muita järviä tms paikkoja Jkln alueella ja ympäristössä olisi. mistä vesilintuja ensisyksynä.

Taian sittekki kyllä painua pyytöajaksi takasi kotikonnuille.

Miten tuo alla oleva metsästyslain kohta olisi tulkittava?



Yleisellä vesialueella järvessä ja tällaisella alueella olevilla valtion omistamilla saarilla ja luodoilla on oikeus metsästää henkilöllä, jonka kotipaikka on kunnassa, johon yleinen vesialue osaksi tai kokonaan kuuluu taikka johon se rajoittuu.

1

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jtk

      kaikki suuremmat vesi- alueet jaettu kalastuskuntiin.omilla k.kunnilla luvat erikseen asukkaille ja ulkopaikkakuntalaisille,joten pitäisi kyllä onnistua suht koht helposti.hintakaan ei pitäisi olla paha ,meilläpäin ulkolaiset muistaakseni 15 euroo.onnea matkaan ettei tartte koko kaudeksi matkustaan kotikulmille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe