Kritiikitön JHL
Oikeistossa lauletaan jatkuvasti laulua leikkausten välttämättömyydestä: suuri osa ekonomisteista on kuitenkin sitä mieltä, että taantumaan vajonneessa kansantaloudessa leikkaukset vahingoittavat taloutta entisestään, ja estävät käänteen parempaan suuntaan.
"JHL:ssä ollaan joko oltu ymmärtämättömiä tai sinisilmäisiä."
– JHL:ssä ollaan joko oltu ymmärtämättömiä tai sinisilmäisiä. Kaikki hallituksen ja EK:n toimenpiteet ovat heikentäneet julkisen sektorin asemaa. Esimerkiksi työnantajamaksuja on kevennetty ja palkankorotuksia on korvattu veronkevennyksillä. Toimenpiteet ovat heikentäneet julkisen sektorin asemaa ja kohdistuneet matalapalkkasektorille rankalla kädellä. JHL ei ole halunnut nähdä asiaa ongelmana.
– JHL ei myöskään ole lainkaan esittänyt kritiikkiä EU:n sanelemaa talouskuripolitiikkaa kohtaan. Sisäinen devalvaatio, jota nyt ajetaan vientiteollisuuden hyväksi, on liitossa hyväksytty. Valitettavasti JHL:ssä ajatellaan, ettei ole olemassa vaihtoehtoisia tapoja tehdä politiikkaa.
Sipilä ja kumppanit
Hallituksen leikkaukset ja suunnitelmat työlainsäädännön muutoksista koskettavat eniten tavallisia palkansaajia, ja erityisesti pienituloisia, jotka käyttävät eniten kunnallisia sosiaali-, ja terveyspalveluita.
– Sipilä ja kumppanit ovat tyypillisiä poliitikkoja. He ajavat vahvasti oman sidosryhmänsä etuja ja samalla omia etujaan. Sipilä edustaa suurituloisia ja erityisesti heitä, jotka nauttivat pääomatuloja: tämän ryhmän etua Sipilän hallitus pyrkii määrätietoisesti ajamaan.
Kaikki muu on tämän rinnalla toisarvoista.
– Esimerkiksi julkiset palvelut ja investoinnit, jotka luovat tuottavuutta pitkällä tähtäimellä, eivät sovi hallituksen toimintatapoihin, koska halutaan saavuttaa pikavoittoja yleisen hyvinvoinnin kustannuksella. Valitettavasti kuntasektorille suunnitellut säästöt ja tehtävien karsinta iskevät erityisen raa’asti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
– Se että esimerkiksi terveydenhuolto tuotetaan julkisena palveluna, ei tarkoita tehottomuutta. Suomessa julkiset terveydenhuoltokustannukset ovat EU:n keskiarvoihin verrattuna kolmanneksi matalimmat suhteessa bruttokansantuotteeseen. Jos tästä vielä leikataan kolme miljardia euroa, niin se on pois niiltä, jotka julkista terveydenhuoltoa eniten tarvitsevat. Nyt pitäisikin leikkaamisen sijaan panostaa juuri perusterveydenhuoltoon, koska sitä kautta saamme myös eniten säästöjä. Jos perusterveydenhuolto toimii hyvin, niin se samalla vähentää erikoissairaanhoidon menoja.
Julkisella sektorilla työskentelevistä valtaosa on naisia, joiden keskiansiot jäävät miesten ansioista jälkeen.
– Hallitus kurittaa naisia monesta eri suunnasta. Se pyrkii muun muassa heikentämään naisten työehtoja ja julkisia palveluita, kuten päivähoito-oikeutta. Myös lapsilisät ovat leikkausten kohteina. Perheissä joissa lapset ovat opiskeluikäisiä, opintotukileikkaukset tuntuvat myös vanhempien kukkaroissa, koska osa kustannuksista siirtyy vanhempien maksettaviksi. Hallitus toteuttaakin monilta osin perhe- ja naisvihamielistä politiikkaa.
Kilpailukykysopimus
Kilpailukykysopimusneuvottelut ovat aiheuttaneet tuohtumusta työntekijäosapuolen kohdalla.
– JHL:ssä ei ole kysytty kentän mielipidettä siitä, tulisiko neuvotteluihin ottaa osaa. Tällaista käytäntöä ei ole koskaan ollut, mutta sellainen pitäisi olla ja samalla se olisi hyvä tapa selvittää, kuinka tyytyväisiä liiton jäsenet ovat sen toimintatapoihin.
"Se, että JHL:ssä järjestetään edustajistovaalit viiden vuoden välein, ei ratkaise ongelmia."
Jäsenkenttää tulisi kuulla huomattavasti nykyistä enemmän.
– Se, että JHL:ssä järjestetään edustajistovaalit viiden vuoden välein, ei ratkaise ongelmia. Kilpailukykysopimukseen liittyen olisi pitänyt kuulla jäsenistön ääntä esimerkiksi jäsenkyselyiden tai äänestyksen kautta.
– Sopimuksen kautta pyritään kansantaloudessa siirtämään rahaa työntekijöiltä työnantajille. Kyse on puhtaasti tulonsiirtomekanismista ja palkkojen leikkaussopimuksesta.
Leikataan ja leikataan
Lomarahojen leikkaukset ovat olleet vahvasti tapetilla.
– He jotka uskovat Suomen kilpailukyvyn puutetta lietsovaan propagandaan, ovat valmiita siihen, että lomarahoista leikataan. He unohtavat kuitenkin sen, että jos nyt leikataan 30 prosenttia pois lomarahoista, niin niitä ei enää takaisin tulla saamaan. Palkkojen ja työehtojen parantaminen ovat aina kovemman taistelun tulosta kuin ansaituista eduista luopuminen.
Nyt työaikaa ollaan pidentämässä 24 tunnilla. Mitä muuta kilpailukykysopimus toteutuessaan tulisi pahimmillaan aiheuttamaan JHL:n työntekijöille?
– Sopimuksen tavoitteena on leikata palkoista. Pahinta asiassa on se, että samalla kun palkkoja leikataan, hinnat, verot, vuokrat, viranomaismaksut ja monet muut maksut saavat nousta täysin vapaasti.
Lue loput linkki: http://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/kilpailukykysopimus-tyrm-tt-v
JHL Missä oikein mennään??
MitäJHLDuunaa
3
137
Vastaukset
- KOK.vie.nahatkin.selästä
Työläisiltä, ja köyhiltä leikataan jatkuvasti. Porvari touhu on perseestä. Liitot antautuu aina, Aivan munatonta nynnyilyä.
- Ponsari
Menkää kunnan elätit oikeisiin töihin yksityiselle sektorille, niin ei tartte itkeä
- Äiskänpoika
Taitaa kunta työllistää, monta muualle kelpaamatonta yrittäjää....
Pösilö ei taida tietää ,että sun surkeaa" työtä" tuetaan ja silti valitat..."yrittäjä"
Tosi yrittäjät erikseen...niille hatun nosto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005278128- 2342768
- 262621
- 1642019
- 1211911
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61725Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21646- 801262
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621208IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41185