Enkä häpeä siitä aiheutuvia tunteita. On normaalia ikävöidä, jos toinen on koskettanut tunteisiin niin syvästi. Tervettä on se, että on onnellinen kokemastaan ja haluaa toiselle pelkkää hyvää, mutta on myös normaalia turhautumisen tunteet, jos kaikki ei mennytkään ihan oman toiveen ("oppikirjan") mukaan. Siltikin pohjana on toivo, että hän olisi onnellinen elämässään vaikka sitten jonkun toisen kanssa ja tehden mitä hyväänsä, missä hyväänsä jne.
Sekin on täysin normaalia, että saa jonkinlaisen hyvänolon tunteen siitä, jos tietää jonkun ikävöivän. Toisaalta voihan se tuoda surua, jos asialle ei voi mitään tehdä juuri sillä hetkellä. Tuota vihaa minä en ymmärrä mikä täältäkin viesteissä huokuu, jos joku luulee jonkun epätoivotun ikävöivän. Se ikävä, kun ei vihaamalla lähde pois, jos se on sillä toisella ihka aitoa tunnetta.
https://youtu.be/WDAd0S92Uko
Sekin on täysin normaalia, että saa jonkinlaisen hyvänolon tunteen siitä, jos tietää jonkun ikävöivän. Toisaalta voihan se tuoda surua, jos asialle ei voi mitään tehdä juuri sillä hetkellä. Tuota vihaa minä en ymmärrä mikä täältäkin viesteissä huokuu, jos joku luulee jonkun epätoivotun ikävöivän. Se ikävä, kun ei vihaamalla lähde pois, jos se on sillä toisella ihka aitoa tunnetta.
https://youtu.be/WDAd0S92Uko
Vastaukset 4
Vanhimmat
En minäkään häpeä. Ikävöin nytkin paljon.
Jos tunteet eivät ole molemminpuolisia niin eipä sitä ikävöintiäkään varmaan kaipaa.
Silloin voi hoitaa sen ikävöinnin vaikka näin hienotunteisesti ja anonyymisti tälläiselle ikävä-palstalle. Niin minäkin teen, koska jos olisin varma, että tunteet olisivat molemmin puoleisia niin tekisin omat tunteeni varmasti selviksi sille toiselle ihan henkilökohtaisesti.
Totta, viha tuossa tilanteessa on outoa. Tuskin kukaan toivoo, että oman ikävän ja kaipauksen kohde tuntisi vastakaikuna ainakaan vihaa.