Aiemmin me vaalittiin kovasti kaanaan kieltä.. Eli meille ominaista kieltä, joka pohjautui useimmiten vanhentuneeseen Suomen kieleen ja kielikuviin. Kaanaan kielen ongelma vain oli se, ettei se avautunut ulkopuolisille. Saarnojenhan on hyvä puhutella tarvittaessa myös uskosta osattomia.
Tämän vuoksi Biblian rinnalla on alettu käyttämään 1992 vuoden kirkkoraamattua.
Ja kun kieli muuttuu, täytyy uudistaa laulujakin aika ajoin. Nyt vastikään julkaistiin uudet siionin laulut. Osa uudistuksista toki on aika radikaalejakin sävelten ja rytmien osalta, mutta pääosin laulukirjauudistus on ihan hyvä asia just sen takia, kun kieli muuttuu.
Meillä uskovaisilla on ollut sanoja, joita emme ole mielellään käyttäneet.
Useimmiten kartettavat sanat ovat musiikkitermejä. Esimerkiksi näitä sanoja olemme välttäneet:
- kuoro
- yhtye
- stemma
- soolo ja
- kappale
- muusikko
Nykyisin nuo sanat ovat meidänkin keskuudessa arkipäivää.
Aiemmin nämä sanat korvattiin kiertoilmaisuilla,
- lauluryhmä (kuoro)
- soitinryhmä (yhtye)
- osuus (stemma)
- yksinlaulu (soolo)
- laulu tai sävellys riippuen, onko laulettu, vai instrumentaali (kappale)
- säveltäjä-sanoittaja tai musiikin parissa työskentelevä (muusikko)
Aiemmin kauhisteltiin, jos joku sanoi, että tämä kappale kuulosti hyvältä.
Uskovaisten lauluryhmillä ei saanut myöskään olla nimiä. Eikä uskovaisen ollu hyvä toimia soolourallakaan. Nykyisin tiedämme uskovaisia kuoroja ja laulajia, jotka ovat tehneet levyjä, eikä sitä enää pidetä pahana. Toki vaarana on se, että jotku uskovaisten muodostamat kuorot ja yhtyeet ovat saattaneet alkaa tekemään ns. rajamusiikkia... Sellaista musiikkia, joka menee jalan alle, tai vetoaa liikaa tunteisiin. Ja näitä tällaisia artisteja on näköjään ollut siionin laulujen uudistustyössäkin mukana. Saa nähdä, alammeko tottumaan svengaaviin musiikkityyleihin. Itse en ainakaan ihan heti lämpene sellaiselle uudistukselle. Sanat ja kieli saa muuttua, mutta musiikki ja yleensäkin elämän tavat eivät mielellään. En halua, että esim. tanssi tulisi joskus hyväksytyksi meikäläisten keskuudessa.
Tämän vuoksi Biblian rinnalla on alettu käyttämään 1992 vuoden kirkkoraamattua.
Ja kun kieli muuttuu, täytyy uudistaa laulujakin aika ajoin. Nyt vastikään julkaistiin uudet siionin laulut. Osa uudistuksista toki on aika radikaalejakin sävelten ja rytmien osalta, mutta pääosin laulukirjauudistus on ihan hyvä asia just sen takia, kun kieli muuttuu.
Meillä uskovaisilla on ollut sanoja, joita emme ole mielellään käyttäneet.
Useimmiten kartettavat sanat ovat musiikkitermejä. Esimerkiksi näitä sanoja olemme välttäneet:
- kuoro
- yhtye
- stemma
- soolo ja
- kappale
- muusikko
Nykyisin nuo sanat ovat meidänkin keskuudessa arkipäivää.
Aiemmin nämä sanat korvattiin kiertoilmaisuilla,
- lauluryhmä (kuoro)
- soitinryhmä (yhtye)
- osuus (stemma)
- yksinlaulu (soolo)
- laulu tai sävellys riippuen, onko laulettu, vai instrumentaali (kappale)
- säveltäjä-sanoittaja tai musiikin parissa työskentelevä (muusikko)
Aiemmin kauhisteltiin, jos joku sanoi, että tämä kappale kuulosti hyvältä.
Uskovaisten lauluryhmillä ei saanut myöskään olla nimiä. Eikä uskovaisen ollu hyvä toimia soolourallakaan. Nykyisin tiedämme uskovaisia kuoroja ja laulajia, jotka ovat tehneet levyjä, eikä sitä enää pidetä pahana. Toki vaarana on se, että jotku uskovaisten muodostamat kuorot ja yhtyeet ovat saattaneet alkaa tekemään ns. rajamusiikkia... Sellaista musiikkia, joka menee jalan alle, tai vetoaa liikaa tunteisiin. Ja näitä tällaisia artisteja on näköjään ollut siionin laulujen uudistustyössäkin mukana. Saa nähdä, alammeko tottumaan svengaaviin musiikkityyleihin. Itse en ainakaan ihan heti lämpene sellaiselle uudistukselle. Sanat ja kieli saa muuttua, mutta musiikki ja yleensäkin elämän tavat eivät mielellään. En halua, että esim. tanssi tulisi joskus hyväksytyksi meikäläisten keskuudessa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No paljon puhut ihan asiaa, tanssin osalta voi huomioida, missä paikassa tanssitaan, kenen kanssa, ja minkälajin tanssista on kyse. Kaunis valssi aviopuolison kanssa voisi olla ihana kokemus oikeassa soveliaassa paikassa.
Ai tää suomen kieli ei ookkaa ugrilainen kieli vaan Kaanaalainen? Ilmankos se on teidän uskovaisten ja perSujen suusta kuultuna täyttä hepreaa.
Kielen uudistus ei ole edennyt seurapuheisiin. Yhä edelleen käytetään ikivanhaa 1700-luvun käännöstä. Puheen pituus pitää olla 45 minuuttia. Innokkaimmat saarnamiehet käyttävät koko tunnin. Samat tekstit toistuvat kerrasta toiseen.
Jos vanhemmat ovat innokkaita kuulijoita, niin lapsiparatkin joutuvat kestämään nämä pitkän pitkät jurnastukset. Ei siis ole ihme, että he niin innokkaasti lähtetvät keräämään roskia.
Erään selostuksen mukaan myös seurateltta on vain puolitäysi, kun nuorisoporukka seurusteleen ulkona. Eivät hekään jaksa koko aikaa kuunnella puheita.
Olisikohan koko seuraperinnettä tarkasteltava hieman kriitisemmin ennen kuin isompi joukko äänestää jaloillaan. Nuoret ovat tottuneet nopeaan viestintään.
Luopukaa nyt vihdoinkin siitä vanhasta raamatunkäännöksestä. Olisiko syytä tehdä saarnaajia varten myöskin jonkinlainen Päivän Tunnusana, jotta teksteihin saataisiin hieman vaihtelua.
Eiköhän se oikea nuotti noissa saarnapuheissa ole kaikkein tärkeintä. Asialla ei niin ole väliä. Eivät ne mummot kuitenkaan ymmärrä puheesta mitään.
Mummoille puhujan tekoitkutuherrus tepsii ja alakavt volittaa ja jotkut jopa hypähdellä.
Tuohan oli osin kaanaankieltä....