vain vanhentuneita. Hänen tutkintonsa oli suoritettu osatutkintoina ennen yliopistoa ne ovat eri kokonaisuuksia arkkitehtuurista. Samoin kuin täällä suomessa avoimessa yliopistossa suorittaa eri kursseja joista saa samanlaisia pätevyyksiä mitä Melanialla on. Tämä " kohu " on vain heille joitka eivät ole kiinostuneita tai jostain syystä ota itse asiaoista selvää. Tutkinnot kaikki pätevöittävät Melanian käyttämään kaikki tittelit. Melania on vuosia tehnyt hyväntekeväisyyttä eikä ole syntynyt kultalusikka suussa. Hänellä on varmasti paljon mielenkiintoisempaa tekemistä kuin ottaa kantaa edes siihen että hänestä suomessa joku toimittaja kuittasi pelkkänä mallina mutta muiden presitentti ehdokkaiden vaimojen cv kuitenkin itselleen mieleisenä ja " täydelisenä. Kaikki mitä Melania on työkseen tehnyt ennen tätä " kohua " on sellainen työntäyteinen elämä opiskelujensa sekä pere-elämänsä rinnalla on parhaana esimerkkinä heille jotka kuvittelevat että rikkaus jotenkin tekee kykenemättömäksi kehittää itseään ja opiskella kun on vielä kauniskin kaiken muun hyvän lisäksi. Katsokaa yhdysvaltojen koulutusjärjestelmä ja miten se toimii niin ymmärätte enemmän ennen kun uskotte suoralta kädeltä mitä mukamas kohuja milloin kenestäkin .
Melania Trmpin tiedot eivät olleet vääriä
olpöäåoö
4131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Trump, seuraan kyllä tätä presitenttipeliä vaikka en siitä kiihkoile kun vain nyt totesin sadoista väärin rabortoiduista yhden eli päällimäisen " kohun " Trump työlistää tälläkin hetkellä lukemattoman määrän muslimitaustaisia hänellä on enenmmän ns. tuulisilla paikoilla naisjohtajia kuin kellään rikkaalla joilla on suuryrityksiä joten täysin potaskaa hänen muka naisvihamielisyys. yms. yms. yms. Se mitä ihmettelin jopa Pöyristyin kuinka eräs toimittaja joka muka kirjoittaa Laatujournalismia oli täysin vastuuttomana syylistynyt moukkamaiseen trumpin ulkonäön arvosteluun ja kun katsoin tämän suomalaisen joka muka kirjoittaa laatujournalismia ketkä olivat kommentoineet niin. Äimän käkenä kun juttua arvostelleet kehuivat sitä laatujournalismiksi. Täytyy vain toeta että meillä on eri kriteerit laadulle ja laatujournalismille. Voisin tässä oikaista satoja rabortteja mitä trumpeista tänne suomeen erään toimittajat kirjoittavat mutta katson että ihmiset ovat kyllä valveutuneita ja osaavat itse mennä cnn.le kuin muihinkin amerikkalaisiin tiedotusvälineisiin lukemaan ja ottamaaan myös selvää itse sekä tietävät että tämä taitaa olla yksi amerikan likaisimmista presitenttipeleistä mitä tulee ja tuleman pitää. Trumpin pojat kertoivat ylpeinä kuinka he ovat kasvaneet rakennustyömaalla opettajina rakennusmiehet ja nostureiden kuljettajat sekä muut tekijät. Melanien elämästä voi myös lukea jos kiinostaa ihan pikkutytöstä alkaen hänen isä oli myös rakennus-allalla joka päivä melania koulupäivän päätteeksi soitti isälleen kolikko puhelimesta isä vastasi aina vaikka olisi ollut kokouksessa johtajien kanssa kyselläkseen tyttärensä kuulumiset mm. jne...
Ihan kuin Suomen media olisi demokraattien puolueen vaaliveturina. Ei voi olla puolueellisempaa uutisointia. En halua enää katsoa edes uutisia.
Sama täällä.
En ole seurannut uutisia sitten viime kesänä alkaneen mamutuksen ja miksi seuraisinkaan?
Samoin HS ja paikallislehden tilauksen on peruttu mamutuksen vuoksi.
Oksettaa tuo Yhdysvaltain presidenttiehdokkaan Trumpin nimittely, ketä ja mitä tarkoitusta se palvelee ?
Pöyristyttävää kun luin suomalaisesta valtakunnalisesta viralisesta sanomalehdestä toimittajan kirjoittaman jutun jossa hän solvasi suoraan sanottuna Donald Trumppia sian näköiseksi vaikka ei käyttänyt sika nimitystä mutta hänen ulkonäköönsä puuttuminen rahvaanomaisin sanakääntein oli vieläkin pahimpia. Ketä itseään arvostava ja kunnioittava toimittaja käyttää myös Donald Trumpista solvausta että : ihan pelle. " Pelle " syyryritysjohtaja joka työlistää monilla mantareille yksi hienomista arkkiteetuurisesti myös lähi-idässä olen lomallani asunut kyseisen yrityksen vieressä useasti. Työlistää lähi-idäddä monen maan kansalaisia kuten kaikki tietävät minkä ammattikunnnan henkilökuntaa tarvitaan kun suunitellaan kokonaisia kaupunkeja niinkin voi sanoa maan sisällä yms.yms. Ketä katsoo itsensä niin suureksi ja mahtavaksi toimittajaksi vaikka kyseessä olisi demokraatit että menisi näiden suuryritysten johtajia solvaamaan pelleksi. En voi käsittää minkälaista journalismia pitävät " laatujournalismina ". Kun katsotte hänen nykyiset rakennusbrojektit täytynee ihmetellä miten " ihan pelle " pystyy muuttamaan niin paljon ihmisten taloudelista tilannetta noususuhdaneeksi.