Erittäin hyvä katsaus valtamedia ja MV

Aamulehdessä on vaivauduttu avaamaan median toimintatapoja ja -periaatteita. Teksti purkaa atomeiksi monta kysymystä ja asiaa, joista esimerkiksi täällä palstalla kirjoittelevista ei ole tuon taivaallisen ymmärrystä.

Perusperiaate on, että tavallinen media pelaa sääntöjen, lakien ja etiikan ohjaamana. Sitten on MV joka ei tee niin. Ja joutuu pakenemaan poliisia ja vaihtamaan toimintaansa muualle Suomen lainkäytön ulottumattomiin.
Loput voi lukea alta tästä linkistä. Sivistäkää itseänne niin tiedätte.

http://toimitukselta.aamulehti.fi/artikkelit/mv-lehden-lakkautus-media-sananvapaus-ja-muut-vaikeat-kysymykset
9107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yleisradion toimittajat ja vihervassarit voisivat lukea artikkelin. Löytyy vielä näköjään toimittajia, jotka taustoittavat tekemänsä jutut huolella ja asiantuntemuksella.

Äänestä

Tuo nimien julkaisu kohta 5 sisältää toimittajan tekemää tulkintaa.

Tämän blogin kirjoittaja on ottanut oikeudekseen määrätä se ainoa oikea tulkintatapa.

Entä, jos MV ja vastaavat mediat pyrkivät tunnistamaan suurempia epäkohtia kuin "yksittäistapauksia"? Esimerkiksi kulttuurin, jossa kasvattaa (mieli)sairaita ajattelijoita (vrt. naisten nimittely huoriksi). Ns. valtamediat kutsuvat yksittäistapauksiksi kaikkia.

Toleranssista on kyse. Itse aavistan, että MV narahtaa nimenomaan tekijäinoikeusasioista.

Kohdassa 9 on myös kärsitystä tuomiosta muistuttaminen:
Jälleen ollaan tulkintakysymyksissä. Saako kissantappajasta muistuttaa? Entä paloittelu- tai poliisisurmaajasta? Jälleen blogin kirjoittaja ilmaisee oman kantansa ja otaksuu, että muiden pitäisi niellä se sellaisenaan.

Esim: Kyllä minä haluan tietää, jos henkilöllä on huumetuomioita tai henkirikoksia taustallaan. En vuokraa sellaisella kämppää, enkä palkkaa lastenhoitajaksi tai kuskiksi. Entä pitäisikö tällaiselle henkilölle uskoa varainhoito? Tai uskoa, että hänen laatimansa uutiset ovat objektiivisia?

Kohta 10 on taasen mielestäni hyvin perusteltu. On selvitetty tilastoa jne.
Samainen kohta synnyttä uuden kysymhyksen: Miksi tilastonlukutaito puuttuu`omien uutisten osalta? Puhutaan ja uutisoidaan moniosaajista yms. - missä tukevat tilastot?

MV:n pahin puoli ei ole ilmiöt, joita se nostaa, vaan älyrajoitteiset kommentaattoriseuraajat.

Äänestä

Kukin lukee, mitä haluaa. Pääasia, että tarjontaa on

Äänestä

Harvoihin käsiin keskitettyyn tiedonvälitykseen ei ole paluuta

Äänestä

Selityksen puolelle menee

Äänestä

Älä höpise joutavaa paskaa,ns.valtamedia on tiukassa poliittisessa ohjauksessa ja niillä eettisillä ja jornalistisilla periaatteilla on pyyhytty suvakkien persettä jo moneen kertaan.

Äänestä

Siitä periaatteesta ei saisi mikään mediatalo tinkiä, että jokainen virheellinen uutinen korjataan.

Aamulehden katsauksesta on jäänyt kirjoittamatta se, mikä vastuu medialla on välttää yksipuolista kirjoittelua: Esim. toimittaja kirjoittaisi erinomaisesta tietokoneesta ja sen kauniista ulkoasusta. Jättäisi sanomatta, että akkujen teho ei riitä pyörittämään kuin 30min ja vain erillismaksusta lisämuistila ja nopeammalla levyllä päästään huipputehoihin. Toisaalta, jos toimittaja jättää tekemättä kaiken vertailun alan muihin toimijoihin tai ei kuule asiantuntijoita - todellinen vertailukohta muiden laitteiden piirissä jää puuttumaan.

Nyt tämä sama tapahtuu monessa maahanmuuttoa tai kielipolitiikkaa koskevassa uutisessa. Kerrotaan vain se, mikä toimitajaa tai toimitusta sattuu miellyttämään. Se tarkoittaa sitä, että yhtäällä yksi aidosti mielisairas laitetaan leimaamaan 30000 turvapaikanhakijan tilanne. Toisaalla sitä, että ei tunnusteta tulijoiden kulttuuria koskevia säätö- tai leikkaustarpeita. Tasa-arvo on kova pala opeteltavaksi. Esim. täällä täysi-ikäinen saa, muttei pidä, pukeutua jätesäkkiasusteisiin - ja voi kuljeskella ilman saattajaa tai yleensäkin päättää ihan omista asioista.

Toisaalta, jos uutisilta vaaditaan oikeellisuutta: onko mikään media julkistanut maahanmuuttajista työllisyystaulukoita? Uutisia syntyy. Otoksen koko 1. Valitaan 1, uutisoidaan 1. Entä kokonaisuus?

Uutisointi onkin muutamien onnettomien tekijöiden kynässä muuttunut jo aikaa sitten MARKKINOINNIKSI. Molemmin puolin.

Äänestä

Vihervasemmisto ja rkp,hurahtaneet kokkarit haluaa tarjota muslimeille elinikäisen sosiaaliturvan oikein houkuttelemalla kehittymättömiä Suomeen. Koska nuo punavasemmiston vinksahtaneet älykääpiöt tajuaa mistä se on pois? En ymmärrä miksi joku veronmaksaja luulee että vasemmisto on heidän puolellaan.

Äänestä

MV on tietysti piikki maksullisen median perseessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sananvapaudesta kirjoitti:

Aamulehdessä on vaivauduttu avaamaan median toimintatapoja ja -periaatteita. Teksti purkaa atomeiksi monta kysymystä ja asiaa, joista esimerkiksi täällä palstalla kirjoittelevista ei ole tuon taivaallisen ymmärrystä.

Perusperiaate on, että tavallinen media pelaa sääntöjen, lakien ja etiikan ohjaamana. Sitten on MV joka ei tee niin. Ja joutuu pakenemaan poliisia ja vaihtamaan toimintaansa muualle Suomen lainkäytön ulottumattomiin.
Loput voi lukea alta tästä linkistä. Sivistäkää itseänne niin tiedätte.

http://toimitukselta.aamulehti.fi/artikkelit/mv-lehden-lakkautus-media-sananvapaus-ja-muut-vaikeat-kysymykset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu