Autojen ylläpito ja talous

Atelier_voiture

Talousurheilijana joutuu usein miettimään auton pidon kustannuksia.
Suurin ponnistus on auton hankkiminen joko velalla, osamaksulla tai käteisellä.
Itse suosin viimeistä, koska silloin mitään erityisiä pakotteita ei ole vakuutusten huoltojen tms. suhteen.
Seuraavaksi ovat juoksevat ylläpitokulut, huollot, renkaat, viranomaismaksut, polttoaine.
Kolmas kustannus saattaa olla yllättävät korjauskulut, kolari tai muu rikkoutuminen.

Kun autokorjaamossa arvuutellaan ja vaihdellaan osia on se auton käyttäjälle kallista. Monesti korjaamot ovatkin sopivia vain yksinkertaisiin rutiinikorjauksiin, kuten jarrupajojen vaihto. Yksinkertaisissakin korjaustöissä kuitenkin luvattoman usein tehdään virheitä.

Korjaamoalaa lähellä olevat tahot mieluusti buffaavat uutisia joiden mukaan autonkäyttäjä ei voi tehdä nykyautolle mitään.
Se on silkkaa harhaanjohtamista. Mystifiointia. Auto on yksinkertainen mekaaninen laite johon on lisätty mustia laatikoita. Niidenkin sisälle voidaan "kurkistaa" helposti.
Auton periaatteet eivät ole 150 vuoden aikana paljonkaan muuttuneet.
Jokainen asiasta kiinnostunut tekee hyvän tilin hoitamalla yksinkertaiset perusasiat itse.
Huolto on pääasiassa tarkistuksia, ne pystyy vallan hyvin tekemään itsekin.
Samoin auton vianhakuun liittyviä dignoosilaitteita on edullisesti saatavilla.
Muutamalla kympilla voi ostaa laitteen joka säästää ensimmäisessä tilanteessa hintansa.
Toki muutamien toiminnan perusperiaatteiden selvittäminen helpottaa oma-aloitteista toimintaa.

Korjauskirjat ja varaosaluettelot ovat "salattua" tietoa jonka saatavuutta tietoisesti rajoitetaan.
Yleismalliset kirjat ovat monilta osin ajastaan jälkeen jääneitä, esimerkiksi moottorikorjauksia ei enää juuri tehdä. Tärkeintä antia onkin usein purkamisohjeet.
Sen sijaan lähes kaikki sähkölaitteisiin liittyvat viat ja korjaukset kuitataan "vie lähimpään merkkikorjaamoon"

4

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salaliittoteoriaa

      Voi mikä dorka. Jos merkkiliikkeetkään saa autoa aina kerralla kuntoon, niin kuinka sinä siinä onnistuisit halpistesterillä ilman valmistajan tietopankkeja?
      Toki jotain voi korjata ihan itsekin jos on paikka ja työkalut, mutta silloinkin tarvitaan jotain osaamista jota ei nykyihmisillä juurikaan ole. Omatoimiset korjaukset ilman tietoa ja taitoa on tullut monelle todella kalliiksi, joten usein merkkikorjaamo on paras valinta tuloksen ja rahankulun kannalta.

    • sdkjfkldfkldskl

      Jättiosuus auton kustannuksista on pelkkiä veroja. Ilman niitä autonpito olisi todella halpaa ja niinhän se onkin muualla maailmassa, sivistysmaissa. Täällä hevonjunttilassa halutaan vain vittuilla ihmisille aiheuttamalla tarpeettomia ja ylimääräisiä kustannuksia joka perkeleen asiassa!!

      • Pimeä_työ_kunniaan

        Senpä vuoksi veroton pimeä korjaustoiminta onkin niin kannattavaa.
        Kun tienaat se satasen käteen jolla maksat korjaamotunnista, olet jo tuottanut yhteiskunnalle toisen satasen veroina.
        Korjaamotunnista maksamastasi satasesta menee yli puolet veroihin.
        Siis autokorjaamon tunti on tuottanut yhteiskunnalle 175 euroa ja sinä olet saanut palvelua 25 euron arvosta.


      • valtio.on.tuhlari

        Ja siitä huolimatta valtiolla on aina krooninen rahapula!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      224
      3302
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2796
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2429
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      20
      2409
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      70
      1899
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1830
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1632
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      955
    Aihe