ADD, minullako?

taivaanrannanmaalari15

Olen 15-vuotias perusterve tyttö, jolla on murrosiän alettua tullut keskittymisvaikeuksia.

Olen luonteeltani utelias, ujo, haaveilija, lukutoukka ja poikatyttö.

Kun olen ADD:sta lukenut, olen huomannut että moni asia sopii minuun. Esim. se että 1-2 luokalla jäin tuijottelemaan ikkunasta ulos, kun muut kiirehtivät välitunnille. Luokanopettaja joutui siitä sitten sanomaan, että menepäs nyt välitunnille, äläkä jää haaveilemaan.
Keskittymisvaikeuksia on ollut aina. Pahimpia ovat maantieto ja matemaattiset aineet. Ne eivät kiinnosta, enkä jaksa opiskella ja se näkyy numeroissa. (8-7)
En ole hikke, olen keskitasoa. Nyt yläkoulussa keskittymiskyky katosi matemaattisten aineiden kohdalla. En ymmärrä, en jaksa. Jos kysyn asiasta joltakulta tulee vastaukseksi selitys jota en ymmärrä tai "Yritä edes kuunnella". Niinhän yritänkin, mutta kun en onnistu.

Olen asiasta äidilleni parikin kertaa sanonut, mutta hänen mielestään keskittymisvaikeuteni johtuvat murrosiästä.
Olen syntynyt pienenä keskosena ja olen sen takia joutunut käymääm psykologin testeissä (7- ja 13-vuotiaana) . Niiden tuloksia en tiedä.

Olen kotona pitänyt kirjoittanisesta. Kirjoittaessa uppoudun siihen 100%, mutta miinus puolena on se, että minulla on 7 eri projektia jotka kaikki ovat kesken.

Olisiko täällä ketään joka osaisi neuvoa minulle, miten saisin apua?
Kääntymällä kouluterveydenhoitajan puoleen?

5

299

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimimerkki26

      Hei!
      Neuvoisin sinua juttelemaan äitisi kanssa asiasta

    • neuronormaali

      Et ihan kaikkein heikkotasoisimmalta oppilaalta vaikuta, anteeksi vaan. Nykyään sairauksia tehtaillaan, joten toki saat jonkin diagnoosin ja lääkityksen, jos haluat. Itse asiassa tervettä ja normaalia ihmistä on vaikea löytää. Lääketehtaiden etu on, että porukka syö pillereitä - joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei kukaan tiedä.

      Oletko kuullut lääkärinkirjasyndroomasta? Omassa nuoruudessani oli olemassa vielä paperisia painettuja lääkärinkirjoja. Kun porukka luki niitä, se tunsi potevansa itse kaikkia siinä mainittuja tauteja. Sama netin kanssa.

      Mieti itse, onko etusi olla nk. sairas vai normaali. Väittäisin, että normaalius takaa sinulle paremman tulevaisuuden. Diagnoosi voi olla este esim. haaveilemillesi opinnoille. Mieti myös, haluatko syödä lääkkeitä. Itse en haluaisi. Sairauksien ensisijainen hoito on nykyään lääkitys. Jos saa diagnoosin, saa myös reseptin. Jollei lääkkeitä syö, siitä syyllistetään.

      Sinua on jo tutkittu tavanomaista tarkemmin keskosuutesi johdosta. Olisi toki eettistä, että saisit tietää itse tulokset. Ilmeisesti kyseessä oli nk. neuropsykologiset tutkimukset. Ne on tehty itsellenikin (ja sain normaalit tulokset, vaikken ole nk. "normaali").

      Ihmiset ovat ominaisuuksiltaan erilaisia. Kun olet riittävän vanha huomaat, että itse asiassa hyvin moni työssäkäyvä ihminenkin on todellisuudessa varsin heikkolahjainen. Pärjääminen riippuu monesta asiasta. Huippuälykäs voi olla mielenterveydellisillä syillä eläkkeellä ja oppimishäiriöinen ansaita huippupalkkaa. Tärkeintä on motivaatio ja usko itseen. Niitä ei toistaiseksi mistään pilleripurkista ammenneta. Mieti, mitä haluat tehdä isona ja miten tavoitteeseesi pääset. Todennäköisesti olet älykkäämpi kuin moni luokkatovereistasi. Tyhmä ei osaa edes epäillä itsessään mitään poikkeavaa. Vain älykkäällä on kykyä itsekritiikkiin.

      • taivaanrannamaalari15

        Kiitos viestistä.
        Sanoin vain, etten osaa keskittyä tiettyihin asioihin.
        En, että olen tyhmä tai ylivilkas.

        Mutta otan tuon huomioon.


    • add19

      Suosittelen että otat koulun terkkariin yhteyttä

    • kaikkihaaveilee

      Luonnollista on, että jos joku asia ei ole mielenkiintoinen, niin siihen ei riitä keskittymiskykyä. Minusta kuulostat normaalilta nuorelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      368
      1423
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      943
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      63
      840
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      554
    Aihe