AUTA TREVORIA

Virolaiset verkkojulkaisut kertovat kaksikuisesta Trevor-pojasta, joka jouduttiin kiidättämään ambulanssilla Suomenlahden yli Helsinkiin. Kriittisessä tilassa olleen lapsen sydänleikkaus virolaisessa sairaalassa oli epäonnistunut. Nyt lapsen vähävaraiselle perheelle kerätään lahjoituksia ambulanssimaksun kattamiseen.

Virolaislehdet Delfi ja Postimees kertovat Trevor-pojasta, joka syntyi vaikeasti sydänsairaana. Pojan kerrotaan kärsivän valtasuonten transpositiosta, eli TGA:sta, jossa aortan ja keuhkovaltimon lähtökohta ovat vaihtaneet paikkaa.

Sydänvika voi johtaa syntymän jälkeen nopeasti kuolemaan. Useimmissa tapauksissa valtasuonten transpositio korjataan kirurgisesti ensimmäisten elinviikkojen aikana.

Trevor operoitiin jo Virossa, mutta leikkaus ei kuitenkaan onnistunut toivotusti. Kriittisessä tilassa ollut lapsi päätettiin kiidättää ambulanssilla Suomenlahden yli Helsinkiin paremman hoidon toivossa.

HUS ei kommentoi virolaislehtien tarinaa

Lapsen perheen kerrotaan lehden mukaan joutuneen vaikeuksiin, kun heille selvisi, että pitkästä ambulanssimatkasta kertynyt suuri lasku jää perheen maksettavaksi.

– Lapsen sydänvikaa ei havaittu raskauden aikana, eikä minulla ollut mahdollisuutta valmistautua tällaiseen menoerään, koko raskausajan työttömänä ollut nainen kertoo Delfi-verkkojulkaisussa.

Trevorin tapauksesta kertovissa uutisissa pyydetään lahjoituksia artikkelissa mainittuihin tilinumeroihin.

Tarton yliopistollisen sairaalan lastenrahaston kerrotaan myöntäneen Trevorin perheelle yli 400 euron lahjoituksen, jotta perhe saisi katettua ambulanssimatkan kustannukset. Myös perheen kotikunnan kerrotaan tukeneen perhettä 130 eurolla.

Trevorin kerrotaan päätyneen Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä ei voitu kommentoida tapausta MTV Uutisille.

Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Lappeenrannan uutiset.

tREVORIN TUKITILIT

http://www.lastefond.ee/toetame-5/trevor
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

AUTALASTAHÄDÄSSÄ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu