Olen tässä havainnut viimeisinä vuosina, että LVI alalla on hyvin paljon ammattitaidotonta porukkaa asentajina. Asennukset tehdään vähän sinnepäin, että saadaan systeemit toimimaan. Esimerkiksi ei oikein ole ymmärrystä aina putkilinjojen virtaussuunnista, yli 10:n asentajan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tilanne on huolestuttava, vastauksena tulee väliin, että jotenkin noin se pitäisi mennä. LVI suunnittelija piirtää ja putkimies sanoo, että ymmärrän varmaankin mitä tarkoitat, mutta tekee piirretyn mukaan ja sanoo, että voisi sen tehdä toisellakin tapaa, mutta kun tähän on näin piirretty. Monessa asunto-osakeyhtiöissä on putkilinjat varmaan vedetty päin honkia ja toimivat joten kuten välttävästi, mutta millään lämpökäyrien säädöillä ei saada talon lämmitystä järkevästi ikinä toimivaksi, lämmöt menee harakoille ja kuumentaa vain putkia väärään suuntaan ja tehdään tyhjiöitä putkilinjaan. Täältä maakunnasta sitten lähtetään porukalla tekemään urakalla putkitöitä kehä kolmosen sisäpuolelle ja lisänä häärää vielä ulkomaalaiset tumpelot ja soppa on valmis. Putkimies ei omia virheitänsä korjaa, jos virhe ei ole täysin ilmeinen, osaamattomuutta hän ei tunnusta ja toinen putkimies ei helpolla lähde toisen virheitä korjaamaan, kun ei ole saanut tehdä hommaa alusta alkaen ja alalla yleiset kuulemma putkimiehet korjailevat toinen toistensa virheitä ja se alkaa josssain vaiheessa tympimään. Todella hyvän LVI asentajan löytyminen on harvinaisuus, joka osaa tehdä työt täysin oikein ja moitteettomasti, kiireessä oikastaan mistä pystytään ja pyritään tekemään vaan nopeasti työ pois alta. Mitään asiakassuhdetta ei tarvitse luoda, homma oli siinä ja toivottavasti ei enää nähdä koskaan.
LVI-asentaja on ammattinimike, jonka saa toisen asteen-tutkinnon suorittaneet. LVI-asentaja korjaa ja huoltaa rakennusten lämpö,- vesi ja ilmastointijärjestelmiä- ja laitteita. LVI-asentajasta käytetään myös putkimies-nimitystä.
LVI-asentaja on ammattinimike, jonka saa toisen asteen-tutkinnon suorittaneet. LVI-asentaja korjaa ja huoltaa rakennusten lämpö,- vesi ja ilmastointijärjestelmiä- ja laitteita. LVI-asentajasta käytetään myös putkimies-nimitystä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No meillä oli keväällä 40 vuoden työkokemuksen omaava putkimies töissä, ei mitään valittamista siistiä ja hyvää työtä teki.
Sähkäri olikin sitten varsinainen tumpelo jonka työt sain tehdä uusiksi, kiroili ja oli kuin perseeseen ammuttu karhu, poika ei ymmärtänyt kytkentäkaaviosta mitään, itteki olisin kaavion peruustella johdotuksen osannut tehdä vaikka muuten en sähköhommista mitään ymmärrä, se siitä koulutuksesta.