Elikkäs, tilanne on sellainen että aloitan nyt syksyllä yliopisto-opiskelut ja edessä on myös kutsunnat syksyllä koska sain pari vuotta sitten lykkäystä terveyssyistä. Luulin saavani lopulta vapautuksen mutta pari kuukautta sitten ennakkoterveystarkastuksessa lääkäri totesi että olen tarpeeksi hyvässä kunnossa ja laittoi A-luokkaan. Eli armeijaan on siis mitä luultavimmin mentävä.
Kysymys koskeekin sitä että missä vaiheessa joudun sen armeijan käymään? Määräävätkö kutsunnoissa todennäköisesti jo johonkin saapumiserään kolmen vuoden säteellä vai voivatko vielä laittaa E-paperit muutaman vuoden lykkäyksellä opiskelujen vuoksi? En laittanut ennakkoterveystarkastuspaperiin mitään toivetta koska olin hieman sillä mielellä että luultavasti napsahtaa vapautus.
Toisaalta ei kiinnostaisi keskeyttää opiskeluja armeijan takia mutta toisaalta ei myöskään huvittaisi käydä armeijaa sitten vanhempana yliopiston jälkeen. Vielä kun on sekin mahdollisuus että joudunkin keskeyttämään intin jos terveys ei kestäkään siellä.
Syksyllä alkaa opiskelu ja kutsunnat myös edessä
student96
0
141
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400