Tampereen pakkoruotsittajille tiedoksi ja opiksi

Tampere julkaisi aikanaan perustamiseensa liittyneen pinnallisen, vieläkin myytävän kirjan "Kustaa oli kunnon mies". Mainittavia eivät kyllä edes tämän kolmannen Kustaan ansiot kaupungille olleet. Toisaalta tämä teki suurta vahinkoa Suomelle aloittamalla ja tyrimällä hyökkäyssotansa Venäjää vastaan. Puetti ensin sotilaitaan venäläisiksi, jotka muka olivat hyökkäämässä Suomeen.
Siis eräänlaiset Mainilan laukaukset, mutta ruotsalaispyssyistä.

Kustaan, hänen hovinsa ja useimpien johtavien riikinruotsalaisten asenne Suomeen ja suomalaisiin (myös muumiruotsalaisiin) oli piittaamaton. Sitä kuvaa hyvin hovia jotaneen, kuninkaan Kamariherran, Vapaaherra Gustaf Ehreswärdin kannanotot, vaikka Tampereen perustamisesta 1779:

"Finland inte borde tillåtas uppblomstra, dels därför att det skulle innebära konkurrens med Sverige, och dels därför att ett mer utvecklat Finland skulle uppväcka Rysslands rovlystnad och tvinga Sverige till dyra försvarsanstalter och kanske krig."
(Dagboksanteckningar förda vid Gustaf III:s hof).

Siis: SUOMI EI SAA PÄÄSTÄ KUKOISTAMAAN, koska Riikinruotsille aiheutuisi siitä kilpailua, ja se herättäisi Venäjän ryöstämishalun ja pakottaisi Ruotsin kalliiden puolustuslaitosten rakentamiseen ja ehkä sotaan.
Uhrauksia Suomen hyväksi ei Ruotsi halunnut tehdä Suomelta ulosmitatun hyödyn vastineeksi. Päinvastoin, laivastokin siirrettiin Karlskronaan Tanskaa vastaan - Tukholmasta, jossa se oli välttävästi palvellut Suomeakin.

Sisämaan Kaskinen olisi Tampere varmaan tänäkin päivänä, ilman Suomen ja suomalaisten kukoistuksesta huolehtineita keisareitamme.
Tampereella käytyään Aleksanteri I auttoi alkuun hankkimalla Pietarin kautta Tampereelle teollisuutta verohuojennusten tuella. Tuli Finlayson ja muita.
Vihdoin vuonna 1821 keisari nimesi Tampereen vapaakaupungiksi, ainoaksi Suomessa (voimassa vuoteen 1905).

Ja moniko tamperelainen tietää, että Vanhan kirkon tapuli rakennettiin Nikolai I:n (itse ortodoksi) antamalla 10000 seteliruplan lahjoitusrahalla.

Mitä tekivät autonomia-ajan muumiruotsalaisemme suomenkielisten kielisyrjinnän edes vähentämiseksi. Ei juuri mitään - jarruttelivat kuten pakkoruotsittajat tänäkin päivänä.
Kuvaavaa oli asiasta huolestuneen Aleksanteri II oma-aloitteisesti antama reskripti suomenkielen oikeuksien tasavertaisuudesta vuodelta 1863. Vaikka Senaatti itsensä Keisarin puheenjohdolla vahvisti asian asetuksella Hämeenlinnassa, onnistuivat muumisenaatit jarruttamaan asetuksen voimaantuloa aina vuoteen 1902 ja osin vuoden 1922 Kielilakiin asti.

Tämän päivän muumiruotsalaisemme ovat viemässä viimeisenkin sympatian maamme harvoja ruotsinkielisiä kohtaan, estämällä valinnaisuuden toteutumisen kieliopetuksesta.
Useimmilla nuorilla ei ammattiopintojen, itsenäisen elämän opettelun, seurustelun ja kaiken muun päälle ole valmiutta yli kahden itselle vieraan kielen oppimiseen, hyvä jos edes siihen.
Tämä on kiistaton tosiasia, jonka jokainen realisti, ja itsekin yli 25 vuotta opettaneena tunnen tarkkaan.
Ja tämän vuoksi Suomessa ei osata saksaa, venäjää, ranskaa ja muita taloudelle ja kultturille elintärkeitä kieliä riittävästi. Vain Ahvenamaalla on kielivalinnaisuus, voi siis opiskella esimerkiksi Englantia Ranskaa.

Ns. hyödyllisiin hölmöihin ja RKP:n hantlankarien poliitikko- ja puoluelahjuksiin tukeutuvan pakkoruotsituksen ON loputtava. Eihän sillä edes synny ruotsin osaamista.

Poliitikot, hallinnon byrokraatit, opettajat ja muut.
Syyllisyys suomenkielisten kielisyrjintään on Teillä.
Ei Teillä ole oikeutta jatkaa tätä kunniatonta ja haitallista syrjintää.
8136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Riikinruotsalaisten tietämys Suomen merkityksestä on olematon. Kiinnostus puuttuu.
Mainio havainnollistus tästä olisi käynti Uppsalan upeassa tuomiokirkossa, jonka Kustaa Vaasa pisti alulle.
Nykyruotsalainen astuu hiljentyneenä juhlavaan kirkkosaliin ja saapuu vihdoin pyhimpään, valtakunnan Isän hautamausoleumiin.
Siellä tämän ja kuningattarensa arkut lepäävät mahtavalla katafalkilla.

Vieraan katse osuu heti katafalkin raunoja koristaviin Ruotsin maakuntavaakunoihin, keskellä Hämeenmaan, Uudenmaan, Karjalan ja Suomen (suuriruhtinaskunnan) vaakunat.
Tällöin nykyruotsalainen lysähtää ja muiden täytyy viedä hänet olkapäästä tukien rauhoittumaan viereiseen pieneen mausoleumiin. Edes niin paljon hän ei pysty rauhoittumaan, että palaisi lukemaan seinältä Kustaa Vaasan opettavaisen jäähyväispuheen kansalleen.

Ensimmäistä kertaa nykyruotsalainen toivottavasti ymmärsi, että Suomi oli valtakunnan keskeinen osa. Hän itse, etenkin jos on eteläruotsalainen, siis bara halvdansk, on vain 300 vuotta valtakuntaa rakentanut, suomalaiset sensijaan 700 vuotta.

Jollette usko, käykää katsomassa, havainnoikaa huomaamatta.
Sillä piisaahan näitä Victorioiden ja muiden ruotsalaisturhakkeiden palvojia ja pakkoruotsittajia Rieväkyläänkin asti.

Äänestä
  • Jasså?

    Äänestä

Ei hätää, pakkoruotsittaja Sasi jo tiputettiin. Harmikseen ei saanut Freudenthal-mitalia toimistaan RKP:n hyväksi eikä emävaleestaan, että perustuslaki vaatisi Pakkoruotsia.

Se siitä Eduskunnan arvovallasta, että entinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ja juristi sai valehdella tällaisesta asiasta ilman Eduskunnan kurinpitotoimia .

Nuorison kielisortajien tiputukset jatkuvat tulevissa vaaleissa. Tuskin tamperelaiset vanhemmat ja isovanhemmat päästävät Satostakaan enää pilaamaan lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudenmahdollisuuksia kieltämällä valinnaisuuden kieliopinnoissa.

Äänestä

Pahin pakkoruotsittaja on Jukka "pakkoruotsi" Gustafson, SDP, Tampere. Ennen vaaleja ilmoitti vastustavansa pakkoruotsia, pääsi läpi eduskuntaan ja opetusministeriksi, hankki peruskouluun pakkoruotsin entistä nuoremmille ikäluokille.

Ei ihminen paljon pahemmaksi petturiksi tuosta Gustusta voi tulla, miten ilkeää ja uskaltaa edes ihmisten ilmoilla liikkua, ainakin saa pelätä, että joku tulee ja lataa nyrkillä päin turpaa.

Äänestä
  • Näin oli.

    Äänestä

  • Gustafsonin naama on yleensä TV-kuvissa kirsikanpunainen häpeästä, kun tämä esiintyy julkisuudessa, seuratkaapa itse!

    Äänestä

  • hyiHittoSitäUkkoa kirjoitti:

    Gustafsonin naama on yleensä TV-kuvissa kirsikanpunainen häpeästä, kun tämä esiintyy julkisuudessa, seuratkaapa itse!

    Kustun nenä on kasvanut valehtelun takia monta senttiä ja on aina kirsikanpunainen.

    Äänestä

KAHDELLA KIELELLÄ NUOLESKELEE ENEMMÄN !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NäinOnAsia kirjoitti:

Tampere julkaisi aikanaan perustamiseensa liittyneen pinnallisen, vieläkin myytävän kirjan "Kustaa oli kunnon mies". Mainittavia eivät kyllä edes tämän kolmannen Kustaan ansiot kaupungille olleet. Toisaalta tämä teki suurta vahinkoa Suomelle aloittamalla ja tyrimällä hyökkäyssotansa Venäjää vastaan. Puetti ensin sotilaitaan venäläisiksi, jotka muka olivat hyökkäämässä Suomeen.
Siis eräänlaiset Mainilan laukaukset, mutta ruotsalaispyssyistä.

Kustaan, hänen hovinsa ja useimpien johtavien riikinruotsalaisten asenne Suomeen ja suomalaisiin (myös muumiruotsalaisiin) oli piittaamaton. Sitä kuvaa hyvin hovia jotaneen, kuninkaan Kamariherran, Vapaaherra Gustaf Ehreswärdin kannanotot, vaikka Tampereen perustamisesta 1779:

"Finland inte borde tillåtas uppblomstra, dels därför att det skulle innebära konkurrens med Sverige, och dels därför att ett mer utvecklat Finland skulle uppväcka Rysslands rovlystnad och tvinga Sverige till dyra försvarsanstalter och kanske krig."
(Dagboksanteckningar förda vid Gustaf III:s hof).

Siis: SUOMI EI SAA PÄÄSTÄ KUKOISTAMAAN, koska Riikinruotsille aiheutuisi siitä kilpailua, ja se herättäisi Venäjän ryöstämishalun ja pakottaisi Ruotsin kalliiden puolustuslaitosten rakentamiseen ja ehkä sotaan.
Uhrauksia Suomen hyväksi ei Ruotsi halunnut tehdä Suomelta ulosmitatun hyödyn vastineeksi. Päinvastoin, laivastokin siirrettiin Karlskronaan Tanskaa vastaan - Tukholmasta, jossa se oli välttävästi palvellut Suomeakin.

Sisämaan Kaskinen olisi Tampere varmaan tänäkin päivänä, ilman Suomen ja suomalaisten kukoistuksesta huolehtineita keisareitamme.
Tampereella käytyään Aleksanteri I auttoi alkuun hankkimalla Pietarin kautta Tampereelle teollisuutta verohuojennusten tuella. Tuli Finlayson ja muita.
Vihdoin vuonna 1821 keisari nimesi Tampereen vapaakaupungiksi, ainoaksi Suomessa (voimassa vuoteen 1905).

Ja moniko tamperelainen tietää, että Vanhan kirkon tapuli rakennettiin Nikolai I:n (itse ortodoksi) antamalla 10000 seteliruplan lahjoitusrahalla.

Mitä tekivät autonomia-ajan muumiruotsalaisemme suomenkielisten kielisyrjinnän edes vähentämiseksi. Ei juuri mitään - jarruttelivat kuten pakkoruotsittajat tänäkin päivänä.
Kuvaavaa oli asiasta huolestuneen Aleksanteri II oma-aloitteisesti antama reskripti suomenkielen oikeuksien tasavertaisuudesta vuodelta 1863. Vaikka Senaatti itsensä Keisarin puheenjohdolla vahvisti asian asetuksella Hämeenlinnassa, onnistuivat muumisenaatit jarruttamaan asetuksen voimaantuloa aina vuoteen 1902 ja osin vuoden 1922 Kielilakiin asti.

Tämän päivän muumiruotsalaisemme ovat viemässä viimeisenkin sympatian maamme harvoja ruotsinkielisiä kohtaan, estämällä valinnaisuuden toteutumisen kieliopetuksesta.
Useimmilla nuorilla ei ammattiopintojen, itsenäisen elämän opettelun, seurustelun ja kaiken muun päälle ole valmiutta yli kahden itselle vieraan kielen oppimiseen, hyvä jos edes siihen.
Tämä on kiistaton tosiasia, jonka jokainen realisti, ja itsekin yli 25 vuotta opettaneena tunnen tarkkaan.
Ja tämän vuoksi Suomessa ei osata saksaa, venäjää, ranskaa ja muita taloudelle ja kultturille elintärkeitä kieliä riittävästi. Vain Ahvenamaalla on kielivalinnaisuus, voi siis opiskella esimerkiksi Englantia Ranskaa.

Ns. hyödyllisiin hölmöihin ja RKP:n hantlankarien poliitikko- ja puoluelahjuksiin tukeutuvan pakkoruotsituksen ON loputtava. Eihän sillä edes synny ruotsin osaamista.

Poliitikot, hallinnon byrokraatit, opettajat ja muut.
Syyllisyys suomenkielisten kielisyrjintään on Teillä.
Ei Teillä ole oikeutta jatkaa tätä kunniatonta ja haitallista syrjintää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu