Kurtturuusun korvaaminen

Millaisia ehdotuksia on Kurtturuusun poistamiseen ja sen aidan korvaamiseen toisella aidalla. Pihalla on jonkun matkaa siperianhernepensasaitaa ja se on ihan OK. Korkeampi kuin tuo kurtturuusu. Tähän kohtaan matalampi riittää ja joku reilun metrin korkuinen syötäviä marjoja tuottava helppohoitoinen ruusu olisi nykyistä vastaava.

Tiedä sitten kuinka äkkiä tuon nykyisen juuriston saa näännytettyä ettei enää lykkää juurivesaa. Jos siihen tulee toinen ruusu, niin saa tarkempaan katsoa mitä ne versot on. Talikolla kaivamalla sen juuriston saisi pois, mutta siihen aika ei nyt riitä. Hitaampi on nyt leikata matalaksi ja myöhemmin vaikka viikatteella pitää kasvusto matalana (3-4 vuotta?). Silläkin juuriston elinvoima ja leviävyys häviää.

Paikka on aurinkoinen ja savipitoista maata. Periaatteessa myös tyrniä voisi laittaa osalle matkaa, mutta ei kasva ihan yhtä vahvasti, kun olosuhteet ei ole sille parhaimmat. Jotain juurivesojen kautta lisääntyvää laittaisin edelleen tilalle. Nykyisestä paikasta ei tietääkseni ole levinnyt muualle, mutta eihän sitä siementen leviämistä koskaan tiedä...!

11

2094

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hansatar

      Samat mietteet. Kyseessä kuitenkin Hansa, kerrottu, tuoksuva, - mutta eiköhän sekin lie kurtusta lähtöisin, vaikkei ole levinnyt yhtään minnekään neljänkymmenen vuoden aikana. Ruusut ovat puisen lauta-aidan vieressä vehreyttämässä pihaa. Mitä sijaan? Ja riittäisikö lapiohommat juurikasvustoon vai tarvitaanko kone? Aitaa on toistakymmentä metriä, noin puolentoista metrin levyisenä vyöhykkeenä.

      Ja vielä vihon viimeiseksi: onko koko hommassa järkeä?

    • 1tätönen
    • Luumuruusu näyttää lajina sopivan omiin toiveisiin. Siemeniä huomasin Maatiaisessa. Tiedä sitten miten käy idättämisen? Ruusu ei näytä helpoimmalle kylvettävälle.

    • 1tätönen

      Luumuruusu ei ole minulle tuttu ruusu, mutta googletin uteliaisuuttani. Löytyi tieto, että on talvenkestävä vain vyöhykkeillä I ja Ii, siis aivan eteläisessä Suomessa. Ilmeisesti kuitenkin olisi hyvä kiulukkaruusu.
      Aikanaan kun etsin aitaruusua, Ruususeuran edustajat suosittelivat minulle Teranruusua. On vähäpiikkinen, aidaksi sopivan korkea ja tekee vähän juuriversoja. Kauniit kukat, kiulukoita tulee jos tulee. Runsaasti juuriversoja tekevä pensas on tiiviisti asutulla alueella hankala aitakasvina, kun ne juuriversot voivat suunnata naapurin puolelle.
      Teresanruusua meillä kyllä on pihassa, mutta ei sen kiulukoista tosiaan riitä ruusunmarjasoseeksi.

      • 1tätönen

        Teranruusu po. Teresanruusu, vyöhykkeet I-V.


    • poltinkarva

      Metsäruusu on ainakin kestävä, vaan mistä muualta taimia saa kuin metsän reunalta? Metsäruusun marjatuotanto on heikkoa. Punalehtruusu tuottaa paljon marjoja ja on kestävä, mutta korkea, noin kolme mertiä ja punertava. Punalehtiruusu ei ryntää minnekään juurien avulla.

    • Aidanneherukka

      Jos marjoja haluaa pensasaidasta, niin silloin voisi tulla kysymykseen myös aidanteena toimivat marjapensaat. Mustaherukasta on saatavana uusia aidanteeksi sopivia lajikkeita, kuten "marski".

    • Kurttulehti

      Miksi kurttulehtiruusu pitää poistaa? Se on tosi kaunis. Vai siksikö halutaan poistaa, kun se kuuluu ns. vihattuihin kasveihin. Pitäisit vaan ruusuaitasi ja alkaisit rakastamaan sitä. Kurttulehtiruusu on matala. Mahtaako aitasi todella olla kurttulehtiruusua vaiko Hansaa? Jos aidasta pitää syödä marjoja, niin laita tilalle puna- tai mustaviinimarjaa. Minun mielestä hernepensasaita on vähän roskapensaan näköinen. Kiiltotuhkapensasaita on kaunis, mutta marjoja ei saa syödä.

      • poltinkarva

        Linnut levittävät kurttulehtiruusua. Vieraslajit sivuille: "Hiekkarannalle asetuttuaan kurtturuusu pystyy vaakajuurakkonsa avulla levittäytymään läpitunkemattomiksi tiheiköiksi ja syrjäyttämään täysin alkuperäisen merenrantalajiston. Näin kasvaessaan se on merkittävä haitta myös rantojen virkistyskäytölle. Pahimmillaan kasvustot ovat jopa hehtaarien laajuisia." Niin että revi pois kurttulehtiruusu. Tilalle voi sitten vaikka istuttaa niitä marjapensaita.


      • Suurempi osa siitä kurtturuususta vielä toistaiseksi jää. Viihtyy hyvin, kun pisimmät varret on 2m pitkiä! Matalammatkin laji käy siihen (leikkaamalla tuokin pysyy matalana).

        Tuollainen 2m korkea "metsä" olisi ikävä hävitettävä maastosta, mutta toisaalta saa sitä "paimentaa" pysymään omassa paikassaan.

        Aidan ei tarvitse koko matkalta tuottaa hyvin marjaa. Nykyinen tuottaa kiulukoita huomattavasti enemmän kuin pystyy hyödyntämään.

        Teresanruusu voisi olla hyvä lisä ja olisi aika talvenkestävä. Ennestään on yksi Valamonruusu, josta saa pistokkaita (pitää tarkistaa jostain onko se). Kestävä sekin on.

        Itse olen II-vyöhykkeellä ja sen takia uskaltaa kokeilla noita herkempiä. Sekaan laitan myös Iharuusua (luumuruusujen ryhmään kuuluu ja I-II sekin). Muut Maatiaisen lajit on tarhakurtturuusujen ryhmään kuuluvia (ei samaa kuin kurtturuusut).

        Sekalaista ja vähän erivärisiä kukkia saa olla (= siemenistä kylvettynä ei edes tiedä mitä sävyjä löytyy). Useammasta lajista kasvatettuna ainakin vahvemmat jää jäljelle, mutta toisaalta saa vaihtelevuutta. -> Nykyistä ilmeikkäämmän.
        Siemenien itämisen onnituminen on vielä arvoitus. "Kesä" niille tarkoitus saada kumminkin ennen kylmäkäsittelyä/talvea. Siis luonnossa kylvetään keväällä ja itävät seuraavana keväänä, jos itävät.


      • 1tätönen

        Ap, minusta monilajiset ruusuryhmät ja aidanteet ovat hauskoja. Monilajkseen voisit etsiä mukaan myös jotakin varhain kukkivaa ruusua. Mitenköhän Valamonruusu asettuu aanteeseen? Meillä ainakin se on venähtänyt isoksi ja tilaa vieväksi, osin riippuvaoksaiseksi, kukkiessaan kyllä hieno. Oman pihan pensaasta saisit kyllä pistokkaita nopeammin lisäkasvua jakamalla ja voisit myös etsiä juuriversoja.
        Ruusujen pistokkaat otetasn tietääkseni alku-keskikesällä - itse en ole kokeillut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11406
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5884
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4759
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4671
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4193
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3240
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe