Minun koulutetun ja maailman kilteimmän ja ystävällisimmän koirani kimppuun hyökkäsi koirapuistossa shar pei uros. Se puri raivoisana, niin että ei sitä tahtonut saada irti koirastani ja sittenkin kun vihdoin saatiin, se ärjyen yritti uudestaan päästä ja melkein omistajalta pääsikin.
Minun koirani sai haavoja ja yhden erittäin syvän ja heti oli lähdettävä eläinsairaalaan. Lääkäri totesi, että koiraani on purtu tosissaan raivoisasti ja haava ulottui sentin päähän vatsakalvosta ja kysyi, mikä koira oli kyseessä. Kun kerroin, että shar pei, niin hän puisteli päätään ja sanoi, että "niillä tuppaa olemaan näitä taipumuksia". Kudosten ja haavan neulominen vei aikaa ja maksoi myös reippaasti.
Koirani käveli vain shar pein ohi, kun se hyökkäsi.
Nyt omistaja yrittää väittää, että minun koirani hyökkäsi ensin ja hänen koiransa päähän tuli haava, johon pantiin tikki ja että minun pitäisi maksaa hänelle. Minun koirani tuntevat kaikki ja kukaan ei usko, että se hyökkäisi jonkun kimppuun. Katselin vähän netistä shar peistä ja kävi selväksi, että koira, varsinkin uros, vaatii kovan ja järjestelmällisen koulutuksen. Ja että useilla on taisteluhalu verissä ja lisäksi ne vahtivat omistajiaan. Siitä tässäkin varmasti oli kyse, että kun koirani käveli ohi muutaman metrin päästä, se hyökkäsi. Samainen koira retuutti pientä terrieriä aikaisemmin "kun terrieri oli ärsyttänyt sitä ja uhoillut." Omistaja keksii aina jonkun selityksen, mutta hänen koirassaan ei ole mitään vikaa.
Tällainen koira vanhemman naishenkilön käsissä on todella vaarallinen vallankin kun hän itse ei tahdo uskaltaa mennä väliin vaan ikäänkuin pelkää omaa koiraansa. Koirapuistossa koira ei leiki muiden kanssa vaan seisoskelee lähellä omistajaa. Miksi Suomeen yleensä ruvettiin tuomaan taistelukoira-rotuja? Saksassahan taistelukoirat ovat kiellettyjä.
Ja miksi tällaisille ei ole kieltoa koirapuistoihin. Tämäkin tulee koirapuistoomme aivan eri paikasta. Ihmetyttää, miksi ei mene oman asuinalueensa puistoon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tietenki ku nykyää jotku ottaa koiran vaa et vaikuttais pelottavalta. Mua vaa naurattaa uhkailu :-D
Joillaki suomalaisilla on pakonomainen tarve väkivallalla uhkailla, kun oma fyysinen koko ei riitä. Heidän kannattais mieluummin muuttaa omaa asennetta vähemmän ärsyttäväks ku jatkaa touhuaan.
Näkikö kukaan tapausta teidän lisäksi, jos näki niin henkilötiedot ylös.
Poliisiasemalle tekemään sovitteluesitys, ei siis tarvitse tehdä mitään rikosilmoitusta eikä vaatia rangaistusta, jos et halua. Saatat saada eläinlääkärikulut takaisin tai ainakin osan takaisin, eikä tämä maksa sinulle mitään. Kannattaa kokeilla edes.
Asia tulee kirjatuksi ylös,mikä voi myös olla hyvä juttu.
Puistossa oli 2 muuta henkilöä ja heidän koiransa. Toinen heistä sanoi että ei nähnyt alkutilannetta vaan vasta sitten, kun kahina oli jo käynnissä. Mutta että hän ei alkuunkaan usko, että minun koirani hyökkäisi puremaan ketään. Hän tuntee minun koirani hyvin.
Toinen puistossa ollut sanoi , että eihän asia ole ollenkaan niin, kun kerroin hänelle vastapuolen väitteen. varmaan voisi todistaa, mutta minusta on ikävää vaivata ihmisiä tällaisella. Hänkin tuntee hyvin minun koirani. Shar pei on ollut puistossa varmaan alle 10 kertaa, omistaja asuu aivan muualla, kun taas minä olen käynyt siellä lähes päivittäin reilun vuoden ajan.
En mitenkään ymmärrä, että omistaja ei ymmärrrä, miten sopimaton koira on puistoon. Koirapuistossa ei saa provosoitua heti vaan pitää olla jonkunasteista sietokykyä. Kun shar-pei aikaisemmin hyökkäsi pikku-terrierin kimppuun, oli sekin pikkukoiran oma vika, koska se ärsytti hänen koiraansa.
Mielestämi pitäisi kieltää puistoon tuleminen tuollaisilta koirilta, jotka heti hermostuvat ja käyttäytyvät agressiivisesti toisia kohtaan ja purevat vahingoittaakseen toisia. En vain tiedä, miten sen voisi kieltää ja kuka sen tekisi. Minä en enää käy puistossa.
Harkitsen tuota sovitteluesitystä. Tai rikosilmoitusta sitten.
Parastahan olisi, että molemmat maksavat oman koiran aiheuttamat kulut toiselle. En kuitenkaan usko, että tämä omistaja suostuu, koska hänen kulut kaikkineen olivat alle 100 eur ja minun koiralleni aiheutuneet vammat 400 Eur. Koirani on juoksija ja häneltä on nyt pari kertaa pettänyt tämä purtu jalka. En tiedä, onko hermostoonkin tullut jotakin vikaa tai sitten lihasneulokset ehkä arpeutuneet jotenkin.
Kun koiran ottaa, tulisi tiedostaa se, että kaikki niistä ei ole koirapuistokoiria. Itselläni on amstaffeja ja yksi narttu ei siedä vieraita narttuja, joten vien sitä puistoon vain oman laumani kanssa kun siellä ei ole muita ja valvon tilannetta jatkuvasti. Näin vahinkoja ei pääse sattumaan ja jos sattuukin, niin voin syyttää vain itseäni.
Näissä tappelutilanteissa ei koirassa itsessään ole vika, vaan ihmisen jalostuksessa, kouluttamisessa ja vastuuttomuudessa. Ei pidä viedä aggressiivista koiraa puistoon, oli se sitten kultainennoutaja tai se sharpei.
Koirapuisto on koirille luonnoton ympäristö ja tila on usein sen verran pieni, ettei toinen pääse pakoon toista ja ne ikäänkuin pakotetaan sosialisoimaan. Koira voi myös alkaa vahtia ''reviiriään''.
Kaikki koirat ei tule toimeen, kuten ei kaikki ihmisetkään. Koirat vaan usein saa ikävää vahinkoa aikaa hampaineen kun se hermo palaa.
Tälle naiselle voisit ihan selkeästi vain sanoa, että koirapuiston säännöt KIELTÄVÄT aggressiivisen koiran viemisen puistoon! Jos koira oma-aloitteisesti toisen päälle hyökkää, niin sen paikka ei missään nimessä ole puistossa jossa on muitakin koiria.
Älä pliis syytä rotua/koiraa, koska kaikki ei ole näin vatipäisiä omistajia, että aggressiivista koiraa vie muiden naamalle tappelemaan. Melkeen rodussa kuin rodussa on muutenkin yleistä että varsinkaan samaa sukupuolta olevaa (=kilpailijaa) ei siedetä, se ei tee siitä hullua sentään.
Valitettavasti tämä vanhempi rouva ei ymmärrä, että hänen koiransa kasvattamisessa olisi mitään puutteita. Kun se hyökkäsi pienen terrierin kimppuun, niin syy oli tässä terrierissä, joka oli arsyttänyt hänen koiraansa.
Syy on aina vastapuolella. Omistaja ei näe koiransa käytöksessä mitään vikaa.
Tästä shar pein ja omistajan toimista näkee kyllä heti, kuka on pomo. Ja se ei ole ihminen.