Ensin ei ollut mitään, piti keksiä!

Piti siis kesiä joku joka saisi luotua jotain. Jumala oli tuossa pohdinnan kohdassa hyvä hiffaus ja tässä nyt ollaan.

Jumala on kyllä hyvin paljon nuorempi keksintö kuin edellä kertomani. Itse Tämä on Raamatun mukaan ollut tekemässä tätä Tellusta elin- eli asuinpaikaksemme muiden luomakunnan osien kanssa.

Jumalan on täytynyt syntyä hiukan sen jälkeen kun ihminen tuli alas puusta ja rupesi ajattelemaan.

Pian huomattiin, että Jumala on pakko saada aikaan korvaamaan ihmisten luontaisia uskoja. Paljon on käskyjä ja ohjeita saatu järjestyksen ylläpitämiseksi ja säilyttämiseksi meidän kristillisessä uskossammekin.

Aina ei kaikki ole sujunut prikulleen hyvin kun Jumala on suunnattomassa laupeudessaan sallinut niin paljon.

Ei taida ihminen voida kuin toivoa!

20

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietippä-sitä

      Sinulla kun on noin läheiset välit Jumalan kanssa, niin kysäise Häneltä, miksi Hän meni tekemään Poikansa juutalais vaimon kanssa, joten Jeesus on mitä ilmeisemmin tummaihoinen, joita tännekkin nyt tulvii?

      Toisaalta sanotaan, että kaikki me ollaan Jumalan lapsia, joten miksi viha tummaihoisia kohtaan? Ajatella, jos noista tummista onkin joku Jeesuksen uusi tuleminen maanpäälle ja me emme tunne vain Häntä?

      Entä jos Suomeen olisikin tuotu pakosta islamin usko, kun nyt tuotiiin kristinusko?

      • Ei juutalaiset ole tummaihoisia.
        Otaksun, että joka tapauksessa sielumme ovat kaikki samanvärisiä, niin että nou hätä.


    • tuletnäkemään

      Mietippä sitä millaisessa tilassa on islamin uskoiset maat. Nythän sitä pakkotuodaan meille ja kohta näet seuraukset , on jo nähty esimakua.

    • huhuhuh

      Meille????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    • Se toivo on jo paljon kellä sitä löytyy!---- Oi Herra jos mä matkamies maan,...virressähän kiteytyy inhimillisesti juuri tuo "Mua auta herra, mä toivon vaan, vaikk' ei ois toivoa ollenkaan" ❤️

      Paljon on pitänyt Luojan petata maapallon syntyyn, aamuruskon poikien iloitessa , eri lajien syntymisillä ja häviämisillä, ennenkuin koki ajan otolliseksi saattaa meidät tänne tallustelemaan, kukin tavallaan.

      "Siihen asti mä kuitenkin taivallan, kuljen katsellen ihmeitä maan",... tuon laulun ajatuksesta minä pidän!

    • Saatte tietysti kysyä minulta. Olen kuitenkin ikäänkuin antanut vastaukseni.
      Kertokaa nyt omia käsityksiännekin. Liikkukaa hiukan laajemmissa ympyröissä kuin ihan nykyarjessa.

      Kirjoittaa saatte tietysti mitä haluatte!

      • "Saatte tietysti kysyä minulta. Olen kuitenkin ikäänkuin antanut vastaukseni.??"

        Mikä oli siis vastauksesi tuohon "mietippä sitä", koska hän esitti joukon kysymyksiä sinulle, niin vastauksia ei kuulu?

        Oliko Jeesus tummaihoinen juutalainen? Kumpi oli parempi uskonto tuoda tänne Pohjanperukoille, Islam, vai Kristinusko? Millä perustelet sen?

        Tietenkin, sinun uskosi on "Luoja", jonka olemme saaneet jo lukea, mutta kuinka nyt kirjoitat Jumalasta?

        ps. Ruune-Luoja ja Jumala. Varmoja aloituksen aiheita.


    • uskokoon.ken.haluaa

      Ennen oli jumalia pilvenpimein, juutalaiset noin 3000 v.sitten jossain Siinain aavikolla kiliä paimentaessaan istuivat yöllä nuotion äärellä ja katselivat tähtitaivaalle. Siinä kerran jonkun päässä välähti ja huudahti tämän takana täytyy olla korkeampi voima joka on järjestellyt tämän kaiken "luoja" niin se täytyy olla "hei antakaamme sille nimi" aikakansa pohdittuaan he päättivät "olkoon hänen nimensä "jumala" kaiken luoja.

    • Minun näkemyksessäni ovat kaikki uskonnot yhtä huonoja. Usko ilman jumalaa on käsityksessäni ainut ja oikea.

      Kun jumaltkin ovat kaikki ikään kuin rakennettuja, vrt. punainen auto, ovat Allah ja Jumala toistensa vertaisia mielestäni.

      Nyt voit taas vihata ja pilkata kuin aina!

      • "Nyt voit taas vihata ja pilkata kuin ain?"Uskomatonta, jos osoitit sen minulle?

        Ei sinua pilkata, vaan esitetään kysymyksiä aloitukseesi taas näistä Jumal´aloituksista?

        tuo on outoa;
        Minun näkemyksessäni ovat kaikki uskonnot yhtä huonoja. Usko ilman jumalaa on käsityksessäni ainut ja oikea.???

        Siis; "usko, ilman Jumalaa", on mielestäsi ainut oikea?" Entäs, jos uskoo Luojaan, johon olet kuitenkin sanovasi uskovan? Mitä jos uskoo, kuten ennen Kristinuskon tulemista kaikkiin "haltioihin", kuten Lapissa vieläkin uskotaan?

        Uskomattomia tarinoita ovat nämä lapin "noitien" kyvyt, mutta on noita taitoja virrannut vähän Etelämäksikin.

        Olisiko noin, että "usko siirtää vuoriakin" ja kun asianomainen uskoo, niin se on siinä.


    • vaalierkki

      Ruune, Ruune, mihin oikein pyrit noilla luoja- ja jumala-aiheisilla aloituksillasi? Välillä juttelet Jumalan kanssa kuin die alten Kameraden ja välillä nostat sotalipun ateismin merkeissä. Yhdessä asiassa olemme varmasti yhtä mieltä. Raamatun Jumala on huomattavasti nuorempi kuin käsite jumalolennoista puhumattakaan joistain oudon mallisista kivistä tai puista, joita alkukantaiset heimot ovat pitäneet jumalina.
      Muuten, varsin mielenkiin kiintoisia viittauksia juutalaisten varhaisiin jumaliin löytyy ns. Mooseksen kirjoista. Se kultainen vasikka ja käärmeet paratiisissa sekä erämaassa ja faraon hovissa, jossa Mooseksen käärme voitti egyptiläisten vastaavat.
      Yksi asia on kuitenkin selviö, jumaliin on kautta aikojen liittynyt pelko. jota papisto
      uskonnosta riippumatta käyttänyt asemansa pönkittämiseen.

    • Nää_on_näitä

      Väitetään kuitenkin vanhimpien kirjoitusmerkkien piirretyksi
      Alku
      Lähde
      Jumala Samanlaisilla kuvioilla. Paljon myöhemmin ehkä juuri alkeellisessa juutalaisuudessa Lähde on lausuttu Jumala. Joka tapauksessa jumalan isyys on hyvin tuore ajattelutapa.
      Jotenkin ihmismieli on taipuvainen ajattelemaan että jostakin ollaan lähtöisin, onko siinä mitään perää se on toinen juttu?

      • irstas-mies-ruune

        Nää-on-näitä

        Niin, Jumala, ja kaikki sen eri muodot eri uskonnoissa on usko vain johonkin "korkeampaan voimaan", jota emme tiedä, mutta uskotaan sen auttavan?

        En todellakaan väheksy esim.lappilaisten uskoa heidän pyhiin kiviinsä ja "näkyihinsä", joita he kokevat?

        No, tietenkin ruunen aloituksena en viitsi vastata enempää, sillä hänellä nyt on "ketunhäntä kainalossa" saada kirjoittajat puolelleen tätä moninikkiä vastaan.

        Jotenkin ja onneksi hän paljasti "karvansa" tuolla kirjoituksellaan "sonnista" ja Merkkelin jalkovälien hiertymistä?


    • Täällä nyt on ihan täydellistä väärinymmärrystäkin. Sellaisia me ihmiset!

    • nää_on_näitä

      Kommunikointi ei onnistu paitsi sattumalta
      Varminta on pilkata keskustelijaa henkilönä. Sinä useimmat onnistuvat

    • eikaikkea-uskota

      Taikauskomuksia on ollut iät ajat. Yhteistä kaikille uskomuksille on että niiden avulla uskova saa jotain itselleen tärkeää. Uskomuksien perustajat ovat olleet aikojen alusta asti lauman johtajia ja näin saaneet laumat tekemään pääasiassa itselleen tärkeitä asioita kuten valta ja varallisuus esim.

    • Ei ole mitään jumalaa, itse olet jumala.

      Jumala on henki joka voi olla kaikessa elämässä--- kuolemassa on valo...... niin meille kaikille.

    • täytysnähdä

      Yksikään jumala ei ole tullut henk.koht. esittäytymään ihmiskunnalle. Siitä voi päätellä että joulupukkikin on rehellisempi ilmiö ja uskottavampi:)

    • Kovin yritätte minua kovistella.

      Minulla on usko Johonkin suutempaan. Muuten ei kaikkea olemssaolevaa ei voida selittää..

      • En tiedä mitä sana Jumala tarkoittaa. Ruuneman olen samaa mieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      244
      9264
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2775
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1899
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      187
      1865
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1391
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1367
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      126
      1248
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      61
      829
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      808
    Aihe