Mie oikeesti pelkään, että teen itelleni vielä jotain pahaa. Elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta, enkä mie vaan jaksa esittää iloista ja välittävää ihmistä, joka joskus oikeasti olin. Tuntuu, kuin joku vaan imisi minusta kaiken voiman, iloisuuden ja elämän ilon pois. Haluaisin itkeä ja huutaa pahan olon pois, mutta en voi. En halua, että kukaan näkee minua tämmöisenä. En halua, että varsinkaan äiti näkee toisen lapsistaan vajoavan syvyyksiin, joten miun on pakko yrittää esittää iloista ja vahvaa ihmistä, jota en enää ole. Tuntuu, kuin joku repisi miuta vaan enemmän ja enemmän syvyyksiin, kuin yrittäisi tukahduttaa kaiken hyvän mitä miussa on, tai pikemminkin oli jäljellä. Tuntuu kuin miusta olisi jäljellä enää vaan pelkkä kuori. En pysty ajattelemaan enää selkeästi, kuin yrittäisin katsoa ja ajatella kaiken paksun sumuverhon läpi. Itsemurha- ajatukset pyörivät lähes päivittäin mielessä, mutta ainoa mikä saa miut olemaan vielä täällä on miun rakas koira, joka on miulle helvetin tärkee, tärkeempi kuin perhe. Ystäviä miulla ei ole ollut kahteen vuoteen, koulunkin lopetan sen takia, että jouduin olemaan yksin koko viime vuoden. Perhe, miun koira ja kaikki oli yli 200km päässä, joten matkustin 400km joka viikonloppu ja koko helvetin vuoden ajan, että pääsen näkemään miun koiran. Monesti asuntolassa ollessani mietin, että pitäisikö vain lopettaa tämä taival junaraiteille. Kerran sain asuntolalla olessani jonkun ihmeellisen kohtauksen. Miun oli vaikea hengittää ja mie vaan itkin ja tärisin. Jos miulla olisi ollut enemmän lääkkeitä mistä ottaa, niin en olisi varmasti enää tässä.
Mie oon ihan hukassa. En halua hakea apua, koska mie en halua, että kukaan näkee miuta tälläisenä. Mie uskon, ettei se edes auttaisi. Ehkä olisi helpompi lopettaa 17 vuotinen taival tähän?
Mie oon ihan hukassa. En halua hakea apua, koska mie en halua, että kukaan näkee miuta tälläisenä. Mie uskon, ettei se edes auttaisi. Ehkä olisi helpompi lopettaa 17 vuotinen taival tähän?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sinä häpeät voimattomuuttasi. No et halua puhua äidille, mutta jos kuolisit itsemurhan kautta niin se olisi hänelle vähintään sata kertaa kauheampaa kuin asian selviäminen että olet elämään väsynyt.
Kun on masentunut, niin kokee että tunneli on edessä ja tilanne ei enää muuksi muutu. Kuitenkaan todellisuus ei ole sellainen.
Oletko jo hakenut apua silloin kun olit opiskelemassa. Ei se avun hakeminen ole niin kauheaa kuin miltä sinusta nyt tuntuu ja et ole takuulla ainut tapaus.
Ole nyt jämäkkä ja päätä kertoa jollekin lähipiirissä, että olet noin ahtaalla.
Jos olet opiskelija voit hakeutua kouluterveydenhoitajan puoleen ja sitä kautta saada apua. Älä jää yksin, hae apua, sinua autetaan.
Voi ystävä hyvä! Asiat voivat muuttua, mutta tarvitset apua. Aina eivät omat voimat riitä. Apua saat esim. opiskeluterveydenhuollon kautta tai jos on oikein tiukka paikka voit mennä ihan suoraan päivystykseen. Älä tee mitään peruuttamatonta! Tuo kohtaus mikä sinulla oli, oli ihan ahdistuksen aiheuttaman paniikkikohtaus. Tuot kirjoituksessa mieleen aivan oman itseni nuorena. Jos olisin silloin lopettanut elämäni, tätä ihanaa perhettä, joka minulla nyt on ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Samoin tämä elämäni iloineen ja suruineen olisi jäänyt elämättä. Nyt olen onnellinen siitä, että hain tuolloin apua ja pelastuin elämälle. Masennus ja ahdistus ovat yleisempiä kuin aavistatkaan. Halaus sinulle ja voimia avun hakuun!
Voimia <3
Hengitä. Jos ei ole mitään akuuttia tehtävää, niin rauhoitu. Jos sulla on asunto ja rahaa ruokaan, niin salli itsellesi tämä päivä vapaata noista ajatuksista. Sano, että voit jatkaa vaikka huomenna, mutta tänään pidän välipäivän.
Mene suihkuun. Säädä vesi mukavan lämpimälle, vaikka hieman kuumalle. Käytä aikaa, tunnet lämmön hyväilevän sinua, nauti. Se tuo voimia sinulle, unohda kaikki muu. Lähde sitten ulos ja käy syömässä jossain missä saat hyvää ruokaa.
Matkusta perheesi luo käymään jos se tuntuu hyvältä.
Täällä on ihmisiä, jotka kuulee sinua. Sinulla on täällä seuraa.
Olet turvassa.
...halauksia*
Hei
"En halua hakea apua, koska mie en halua, että kukaan näkee miuta tälläisenä. Mie uskon, ettei se edes auttaisi. "
Uskon, että jos olisit murtanut jalkasi tai hammastasi särkisi, kävisit terveyskeskuksessa selvittämässä mikä on homman nimi. Hakisit apua, etkä edes kyseenalaistaisi sitä. Nykyinen tilanteesi ei oikeastaan eroa muista.
Löysin tällaisen tilaston:
10 yleisintä syytä lääkärikäyntiin vuonna 2013
1. Flunssa tai keuhkoputkentulehdus
2. Selkäkipu
3. Krooniset olkapäävaivat
4. Verenpainetaudit
5. Äkilliset polvivammat
6. Korvatulehdus
7. Äkillinen vatsakipu
8. Nivelkipu
9. Hartiaseudun ongelmat
10. Masennus
Kuten näet, masennus on siellä muiden joukossa. Moni muukin on kaiken epätoivon keskellä pystynyt raahautumaan hoitoon. Tiedän toki, että juuri masentuneena, kun toivoa on itsellä vähän, voi olla vaikeaa hakea apua. Jos kuitenkin pystyt hakemaan apua, pystyt valitsemaan ketkä näkevät sinua "tällaisena". Lääkärit ja psykoterapeutit sun muut ovat vaitiolovelvollisia, eli eivät voi puhua asioistasi kellekään muulle jos sinä niin haluat.
Mitä tulee avun toimivuuteen, sanoisin, että vain kokeilemalla voi tietää. Omasta mielestä oma ongelma on usein sellainen, että siihen ei ole mitään lääkettä tai hoitoa. Voi tuntua siltä, että minä olen ainoa joka tästä kärsii. Kaikki muut ovat terveitä ja hyvinvoivia. Todellisuudessa asia ei ole näin, vaan samoista asioista kärsii tuhannet suomalaiset. Lääkärit ja psykoterapeutit ovat kohdanneet monia sinun kaltaisia tapauksia, ja he tietävät mitä tehdä.
Vaikka moni asia tässä maailmassa täytyy tehdä yksin, ei hoitoon raahautumista tarvitse. Jos koet, että avun saaminen on liian korkean kynnyksen takana, voit aina ottaa yhteyttä esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton vapaaehtoisiin työntekijöihin, jotka kyllä kuuntelevat tsemppaavat ja helpottavat apuun pääsemistä. Tietysti myös minä ja monet muut suomi24:läiset olemme tässä sinua tukemassa.
http://www.mll.fi/mll/auttavatpuhelimet/lnpn/
Tuon kyseisen linkin takaa lyötyy niin puhelimen numero, kuin aika milloin siihen voi soittaa, mutta myös Lasten ja nuorten nettikirjepalvelu, joka mahdollistaa sen, että ei tarvitse puhua ääneen asioistaa, vaan voi lähettää nettikirjeen puhelun sijaan.
Tsemppiä!
Miulle olis ihan sama mitä äiti ajattelisi. Meillä on muutenkin tosi huonot välit, eikä sitä kiinnosta paskanvertaa mie tai muut.
Asun tällä hetkellä kotona ja lopetin koulun. Viime päivät on vaan lisännyt halua lähteä pois. En vaan jaksa tätä p*skaa enää.
Näin unta viime yönä, että ajettiin siskon kanssa kolari ja hän menehtyi. Se oli niin todentuntoinen uni, että herätessä ihan ahisti. Siihen päälle äiti vielä haukkuu laiskaksi, kun nukun puolillepäivin ja vittuilee, kun en saa lähetettyä eropapereita kouluun.. Voi oisinpa minä ollut se kuoleva osapuoli unessa ja jos se olisi ollut vielä totta. Ei olisi tarvinnut selitellä mitään..
Meidän pitäisi lähteä huomenna retkeilemään. En taida mennä ja sillä välin kun muut menee, niin voisin lopettaa kaiken tämän paskan.. Mie en vaan jaksa, kun kaikki vaatii niin isoja ponnisteluita.
Oletko aiemmin ollut retkeilemässä? Itse suosittelisin kyllä.
Se on siitä mukavaa, että ajatukset on usein aivan muualla kuin itsessä. Luonto rentouttaa kaikkia, riippumatta kulkijasta.
Hae apua, siitä asiat lähtevät eteenpäin. Kyllä se auttaa, kun pääset puhumaan kaikesta jonkun luotettavan, riippumattoman ihmisen kanssa.
Olisiko sinulla mahdollisuuksia ottaa lemmikkiä opiskelupaikkakunnalle seuraksesi, kun olet noin eläinrakas? Jos et lopettaisikaan opiskeluja ja omillasi asumista, tai koettaisit saada uuden asunnon?
Lemmikit ovat myös yksi hyvä tapa löytää ystäviä esim. kaupungeissa. On erilaisia lenkitysryhmiä, ja muutenkin lemmikki tuo usein kohtaamisia. Kun vaan hoidosta selviää - sinä ehkä selviäisit. Voisithan tehdä lemmikin kanssa viikonloppureissuja myös kotiisi silloin tällöin?
...Ehkä vanhempasi eivät ymmärrä sinua, kun et ole kertonut tilanteesta. Tai ehkä ovat ymmärtämättömiä muuten. Olet kyllä kovin nuori vielä, silti kertomiasi lukiessa alkoi miettiä, onko kotona asuminen hyvä itsesi kannalta vai ei. Kuulostaa että koet ehkä sen myötä syyllisyyksiä, jotka yhdistyvät masennukseen ja epätoivoon. Sellaisesta olisi hyvä päästä. Itse tiedät varmasti parhaiten, mitkä siirrot nyt tuntuvat parhailta.
Oliskohan näistä kahdesta kirjasta apua?
Katja Myllyviita Loistavaa
Vapaaksi viiltelystä - Katja Myllyviita - kirja
Vois löytyä kirjastosta tai voi tilata
Vanhemmille olisi tälläinen kirja:
Nuoren itsetuhoisuus – selviytymisopas vanhemmille
Aloituksessa annat ymmärtää ettet antaisi äitisi pettyä sinuun, että toinen lapsi ei jaksa vaikka samalla koet ettei äiti välitä sinusta. Koetko eläväsi vain äidin odotusten ja kunnian vuoksi. Et koe välittäväsi perheenjäsenistäsi, mutta kotiyhteisö ja koira on sinulle niin tärkeä, että jätit koulupaikkasi ja matkustit satoja kilometrejä päästäksesi kotiin.
Oletko jutellut kenenkään ammattilaisen (ulkopuolisen) yksinäisyydestäsi ja siitä ristiriidasta mitä elät ja mitä koet?
Oikeastaan en tiedä miksi lopetin koulun. Ehkä siksi, kun siellä oli niin yksinäistä? Kun mulla ei ollut kavereita? Ala oli väärä? En tiedä. Tulevaisuus pelottaa, haluan hidastaa, mutta silti tuntuu, että kaikki puskee kerralla päälle. Tuntuu, etten tiedä enää mistään mitään, en tiedä mitä haluan. En nää itelläni tulevaisuutta, tuntuu et mä oon jääny jonkun sekavan pyörteen sisään mistä ei pääse pois.
Ja ei äiti tiedä mitään tästä, enkä halua hänelle puhua. En halua puhua kenellekään. Ihmisille puhuminen on niin vaikeaa, hyvä että saa sanaa suusta. Mä en tajua, ei mulla ennen ole ollut tämmöstä. Nyt on niin vaikee mennä ihmisten ilmoille. Tuntuu et kaikki vaan tuijottaa. Mä en osaa luottaa enää ihmisiin, en tiedä. Pelkään jopa miehia, miksi? Mä en vaan tajua et mikä mua vaivaa.. Mä en enää tunnista itteeni?
Nyt varmaan luulette mua hulluksi, mutta aamuisin yritän nukkua mahdollisimman pitkään, koska en halua herätä todellisuuteen. Haluan olla turvassa omassa mielikuvitusmaailmassa, elää siellä omaa ja turvallista elämää. Se on niin paljon helpompaa kuin elää todellisessa maailmassa. Eilenkin menin ihan vaan siksi aikaisin nukkumaan, että pääsen pois hetkeksi. Tosin en saanut unta vaan valvoin ihan liian pitkään.
Äiti vaan vaatii ja vaatii. Mä tiedän et ne on pikku juttuja, mut pelkään. Pelkään soittamista, en tiedä. En vaan saa mitään järkevää aikaiseksi. Haluaisin vaan huutaa kaiken pakokauhun pois mun sisältä, mutta en pysty. En halua et kukaan saa tietää. Äitiä hävettää jopa se, että lopetin koulun. Se häpeää mua, häpeää varmaan sitä, että miten "laiskan" se on musta kasvattanu. Mulla ei tee ees mieli kertoo hälle mitään, ei hän ymmärrä mua. Varmasti häpeis silmät päästään.
Eilinen yö meni lueskellessa, että minkälainen lähtö täältä olis parhain, outoa. Mä oon jopa ajatellut mielessäni et miten teen sen. Eilen tuli todella vahva ja ihmeellisen rento fiilis siitä, kun mä sanoin mielessäni et mä teen sen. Mä en oikeastaan edes nää mitään, minkä takia täällä pitäis elää.
Ei kandee elää mutsin mieliks. Varsinkaa jos mikää mitä teet ei kelpaa. Mä oon kolmest veljestä se josta ei tullu mitää. Ylioppilas juhlissani se oli haljeta ylpeydestä, mä sain vaan hyvän syyn ryypätä frendien kaa ja se siitä. Mä nukun kans puolille päiville, mut ei mulle onneks kukaan vittuile siitä. Mä oon kaikille sanonu et turha soitella tai pyytää yhtää mihinkä ennen ku viisari on kakstoist. Välil maistuu paska suus ku herään. Vituttaa huolel huonosti nukutun yön jälkeen. Laitan soimaan Petri Nygård: paska maailma ja fiilis paranee. Sit kahlaan päivän paskassa, mutta kädessä mäyris nii se nostaa mun tunnelmaa ees vähän. Mä en o ainoo jota vituttaa. Sä et o ainoo jota vituttaa. Liity karavaaniin ja torilla tavataa! Tsemii...
;>
Mulla katos elämänilo, mutta huomasin perinnöllisyyden tässä ja unettomuuden.
Saatuani melatoniinin (pitkävaikutteisen debot) katosi syysmasennus, itsetunto ongelmat, sosiaalisten tilanteiden pelot yms.... elämä maistuu taas....
Sitten poistettiin viisauden hampaat ja siinä varmasti yksi syy elämän laadun paranemiseen. Kannattaa seurata yleiskuntoaan ja hoidattaa hampaansa, haavansa ja kaikki... elämän ilo on monien asioiden summa. Tätä ei heti sairastelleena ja uupuneena huomaa että elämän ilo katosikin kun on kroonisesti sairas, hampaat kipeet, hermot menee yms. unta ei saa. Mutta kun o taas terve ihmettelee miksi ei hoitanu itseään kuntoon.
Tuolla ajatuksella, että "miten sen teen" on helpottava vaikutus, koska se on sinulle mielikuva, että hallitset sittenkin itseäsi ja on ratkaisu. Ei itseään tuhota kannata tuosta noin vain ja kuoleman päätöksen kanssa ei kannata hätäillä.
Jos ala ei ole ollut sinun juttusi, niin ehdit kyllä vielä hankkia ammatin toiselta alalta. Nyt kannattaa keskittyä henkiseen hyvinvointiisi ja saada sitä kuntoon.
Niin se usein käy, että sitä pakenee, pinnistelee ja pystyy kätkemään pahan olon ja näytteleminen onnistuu, kunnes lopulla ei enää jaksa. Se asioiden panttaaminen on kuluttanut kaikki voimasi loppuun ja et jaksa edes puhua.
Onneksi kirjoittaminen onnistuu ja emme sinua tunne, joten et koe häpeää kirjoitella täällä. Ongelmasi taitaa olla aika yleinen aikamme nuorilla ja joskus varttuneimmillakin.
Jos ei puhuminen onnistu, niin kirjoita ja anna jonkun lähipiiristä tai ammatti-ihmisen lukea. Et osaa luottaa toisiin kun et luota itseesikään.
Kun saisit sen verran avauduttua, että joku tilaisi sinulle ajan ja tukisi menemällä vaikka yhdessä juttelemaan nuorisopsykologin vasaanotolle.
Kuule, et ole mikään toivoton tapaus ja ei sinulle kukaan naura. Et ole myskään hullu tai sekopää.
Se on hyvin tavallista, että juuri noilla vaihein, aikuisiän kynnyksillä ja omiin eloihin kotoa / pakollisista kouluista siirtyessä erilaiset kivut ja ongelmat nousee pintaan ja alkaa myllertää, muiden muutosten rinnalla. Vaihtelevista syistä se vain usein menee näin, varmaan monilla meistä täälläkin - mm. itselläni myös aikoinaan.
Ei noista pelästyä tai panikoitua kannata, mutta apua on hyvä hakea silloin, kun tilanne on vaikea ja suunnat edessä / tuet ympärillä kadoksissa. Se vie eteenpäin.
Noihin tulevaisuuden suuntiin ja niitä koskeviin ratkaisuihin voisit ehkä kokeilla suhtautua niin, että nyt ei tarvitse tehdä lopullisia valintoja; voit kokeilla alkaa jotain mikä voisi tuntua hyvältä, ja vaihtaa / säätää myöhemmin suuntaa tarpeen mukaan. Ja tietty jos tilanne vaatii, voi olla hyvä myös pysähtyä ja levätä hetki, miettiä sitten sen jälkeen jatkoja. Joskus sellainen voi olla paras ratkaisu, ja maksaa itsensä monin kerroin takaisin myöhemmin.
Kaiken tämän ja muun miettimisessä auttaisi, kun etsit jonkun hyvän tahon, jonka kanssa puhua asioista ja jolta saat myös heijastuksia ja tukea omien ratkaisujesi pohjiksi.
Olet nuori, ei kannata ajatella liikoja oman elämän tuhoiluja; mittaamattomasti yllättävää hyvää voi olla edessä...
...Jos et vielä ehtinyt vahvistaa eroa koulusta, niin kannattaa selvittää mahdollisuudet jatkaa sitä myöhemmin, saada lykkäyksiä vaatimusaikatauluihin esim. terveyssyistä jne. Turha heittää ainakaan ilman pakkoa hukkaan juttuja, joita olet tähän mennessä tehnyt, hyvä säilyttää erilaiset mahdollisuudet avoimina, vaikka kaikki onkin nyt epämääräistä...
Olen kerennyt vahvistaa viimein eroni koulusta. Enää pitää vaan laittaa tavaroita kasaan, ettei äitille jäisi niin suurta työtä. Tänään lenkillä tuli vielä vahvempi tunne siitä, että teen sen ja meinasinkin, mutta minulla oli koira mukana. Nyt pitäisi vain miettiä, että miten olis parhainta lähteä.. Kiitos kuitenkin teille, että yrititte auttaa. Suunta on nyt valitettavasti tämä, en vaan jaksa enää.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Älä nyt ihmeessä tee itsellesi mitään! Olet suunnattoman arvokas ihminen, ja elämäsi on arvokasta, riippumatta siitä miten "suoriudut". Elämäsi on vielä suureksi osaksi edessäpäin. Et voi mitenkään tietää sitä, minkälainen elämäsi tulee olemaan! Jos teet itsellesi jotain, niin et tule sitten koskaan tietämäänkään. Ajattele, kaikki voi olla hyvin jo vaikka vuoden päästä! Voit aloittaa koulun uudestaan, ehkä jollain sopivammalla alalla. Yksi vaihtoehto on iltalukio. Uudessa paikassa voit aloittaa puhtaalta pöydältä, tutustua uusiin ihmisiin ja saada kavereita. Äitisi todennäköisesti välittää sinusta todella paljon, muttei osaa osoittaa sitä. Koko perheesi rakastaa sinua. Minäkin välitän sinusta, vaikken edes tunne sinua. Joten pyydän, älä tee itsellesi mitään. Voit hankkia apua jostain, sitä on saatavilla. Se on nykyään tosi tavallista, eikä mikään häpeä. Esim. terveyskeskuksesta voi aloittaa. Kerro tänne miten menee.
YouTube:narcotic-kyl mä pärjään.....leijona-chillaa
Ps.älä luovuta. Peace&love...
;>