Moni julkkis ryhtynyt kiinteistönvälittäjäksi

KokemuksiaOn

"Monet julkisuudesta tutut henkilöt ovat siirtyneet valokeiloista kiinteistönvälityksen pariin."

Kiinteistönvälittäjän työ on näköjään yksi niistä töistä, jossa ammattitaidolla ei ole juurikaan merkitystä - muut avut riittää. Onkohan tämä nyt ihan linjassa sen kanssa, miten isoja asioita kiinteistönvälittäjät hoitavat ja kuinka hankalaksi/kalliiksi homma voi äityä jos asuntoa myydään taidottomasti.

Itse pestasin välittäjän, joka kyllä osasi (ainakin saamieni referenssien mukaan) myydä asunnon ja tunsi alan hyvin. Tehtiin välityssoppari ja minä hiki hatussa tein sisällä ja pihalla viimeiset fiksaukset, stailaukset ja siivoukset ekaan näyttöön, joka kuulemma on se tärkein.

Suksee oli kuulemma ollut välittäjän mukaan hyvä ja tarjouksia odotellaan, joita ei sen näytön perusteella kuitenkaan tullut.

Kuulin myöhemmin naapurilta, että ihmisiä oli pyörinyt asuntonin edustalla. Naapuri oli käynyt kysymässä mikä hätänä. Olivat tulleet näytölle mutta välittäjää ei näkynyt missään. Pikkuhiljaa ihmiset oli sitten poistuneet. Sitten pihaan oli ilmestynyt nuori tyttö (ei tämä kyseinen välittäjä), joka oli laittanut myyntikyltit ja mennyt asuntooni. Naapuri kertoi, että hiljaselta se sitten näytti.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001233780.html

27

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Välittäjistä

      Kiinteistövälitys on houkutteleva julkkiksille, koska heillä on jo valmiiksi tunnettuutta. MInulla on ollut huonoja kokemuksia kiinteistövälittäjistä. Mökin myimme itse ja oman asuntomme samoin. Miksi käyttää asunnonvälittäjää, koska itse myyminen on helppoa nykyään. Välittäjä ottaa tuhansia euroja välityspalkkiota lähes olemattomasta työstä. Miksi ihmiset eivät uskalla itse myydä asuntojaan? Asunnon omistaja on paras oman asuntonsa ja lähiympäristön, liikenneyhteyksien yms. asiantuntija. Onko helpompi myydä viallisia asuntoja välittäjän kautta? Itse ei uskalleta myydä, koska pelätään vastuuta, mutta tosiasia on se, että vastuu on aina asunnon omistajalla.

      • Huonoja kokemuksia on minullakin välittäjistä. Itse osasin sentään valita myyntihenkisen ja myyntitaitoisen välittäjän omaa asuntoani myymään, jolla oli tuntemusta myös asunnon rakenteista ja tekniikasta. Kauppamies kyllä, mutta ei rehellisimmästä päästä. Sen sijaan kaksi viimeistä kertaa, kun olen ostanut asunnon, myyjän valitsemat välittäjät ovat olleet täysin kädettömiä. Sellaisia henkilöitä, jotka eivät osaa kunnolla edes vähimmäisvaatimuksia, kuten kauppakirjan laatimista ja asiakirjojen hankkimista.
        .
        Jos ja kun on aikomus palkata kiinteistönvälittäjä, kannattaa kilpailuttaa ja tavata 2-3 kaksi ehdokasta eikä valita summassa sitä ensimmäistä. Jos kiinteistönvälittäjä ei osaa myydä palveluksiaan sinulle, ei hän juuri osaa myydä asuntoakaan siitä kiinnostuneille. Sellaista ei kannata palkata, jolla ei ole edes yksinkertaisia kaupanpäättämistaktigoita hallussaan.
        .
        Pieniä asuntoja on luontevaa myydä omaan lukuun ilman välittäjää, mutta isommassa perheasunnossa mm. itse olen kallistunut käyttämään kiinteistönvälittäjää, vaikka kyllä se välittäjän palkkio kirpaisee maksettaessa. Sen verran suuri se on.
        .
        Kuvitelmat helposta rahasta ja television reality-ohjelmien mielikuvat pintaliitoelämästä saavat liikkelle oikeaa ammattia vailla olevat helppoheikit ja helppomaijat. Uusi laki edellyttää sitä, että toimiston myyjistä vähintään puolella on suoritettu LKV-tutkinto. LKV-tutkinnon suorittaa vuosittain n. 33 % hakijoista ja vuokravälittäjätutkinnosta 63 % hakijoista). Esimerkiksi poliisikouluun hakijoista vain n. 16,2 % tulee valituksi.


    • Hmmmmmmmmmm

      Ehkäpä turhin ammatti päällä maan. Asunnon, kiinteistön myynti on helppoa kuin heinän teko. Ei näille kaikenmaailman välittäjille riitä töitä, miksi ne kuitenkin hakeutuu välittäjäksi? Ilmeisesti helppo päästä alalle ja kustannukset työnteosta on työntekijällä.

      • Ammattien arvostuksessa, Suomen Kuvalehden tutkimus 2007, heikoimmin sijoittui
        .
        - ovelta ovelle -myyjä (sija 381)
        - puhelinmyyjä (sija 380)
        - pysäköinnin valvoja (375)
        - automyyjä (363)
        - kiinteistönvälittäjä (355)
        - verovirkailija (343)
        - ay-toimitsija (328)
        - lehdenjakaja (318)
        - ammattiurheilija (306)
        - laulaja (298).
        .
        Ammattien arvostuksessa, jota koskevat mielipiteet siis vaihtelevat ajan mittaan, kiinteistönvälittäjän ammatti oli 26 vähiten arvostetuin.


    • Ei_mitään_järkeä

      Kuka haluaa ostaa julkkikselta asunnon?
      Itse en ostaisi miltään julkkikselta kyllä yhtään mitään.

    • luki_

      Niinpä suomeen tulisi tehdä uusi laki.

      Laki joka laittaa välittäjän vastuuseen kun ostaja ei ole tyytyväinen ja aikko reklamoida asunnostaan.

      Korvaus vastuu siinä missä myyjäkin joutuu vastuuseen,siinä häviää ensimmäisinä julkkikset pois ja paljon muita koska oma tarkastustaito ei riitä kohteissa.

      Eli lakia tulisi koventaa välittäjän kohdalla,myös kuntotarkastajalta vättäisiin luvat tarkastuksiin heille myös vastuu,asiakas eli myyjähän on maksanut välittäjälle ja kuntotarkastajalle silti näillä ei ole myynissä mitään vastuuta juuri kun ostaja ei ole tyytyväinen kaupaansa.

      Tarvitaan uusi laki.

      • ok_on_mielisairaus

        Kerrostaloissa harvemmin kauppoja perutaan vikoihin vedoten. Ongelmat koskee pääasiassa ok-taloja, jonkin verran myös wanhoja piilosokkelirivareita. Helpompaa olisi kieltää ok-talojen myynti käytettynä. Uusienkin kohdalla kauppasumma pitäisi siirtää valtion panttitilille, josta vuosittain tilitetään myyjälle, mikäli asunnossa ei ole ilmennyt vikoja. 10 vuotta kaupan jälkeen, jos edelleen kaikki ok, myyjä saisi rahansa. Siinä olisi vain sitten se ongelma, että sitä taloa ei voisi myydä eteenpäin, toisaalta hyvä niin. Palovakuutuksia niihin ei sitten saisi myöntää, koska niitä alkaisi muuten palamaan tiheään tahtiin.


      • kymmenen.pistettä

        Tämä nyt lööpeissä ollut henkilö on sentään kouluttautunut, ja on LKV. Moni välittäjä ei ole sitä suorittanut...


      • Näin voi kirjoittaa, jos ja kun ei ole laajempaa ymmärrystä asioista. Jo nykyisin asuntokauppalaki velvoittaa kiinteistönvälittäjältä ammattitaitoa, huolellisuuutta ja hyvää välitystapaa. Välittäjän on annettava myyjälle ja ostajalle kaikki tarpeelliset tiedot kohteesta. Erityisesti sellaiset tiedot, joiden voidaan olettaa vaikuttavan kaupantekoon. Jos välittäjä antaa vääriä tietoja tai välittäjä salaa tiedossaan olevia seikkoja, hän joutuu jo nykyisinkin vastuuseen.
        .
        Kiinteistönvälittäjä voi joutua vastuuseen siis silloin kun hän ei ole toiminut huolellisesti ja edellä mainitulla tavalla. Silloin kiinteistönvälittäjä on vastuussa näistä ostajalle aiheutuneista vahingoista yhdessä myyjän kanssa.
        .
        Suomessa on vain harvoissa asioissa käytössä vastuu, joka syntyy ilman huolimattomuutta tai tahallisuutta. Tällaista vastuuta on raideliikennevahingoissa, ydinvahingoissa ja ympäristövahingoissa.
        .
        Myyjä tietenkin vastaa tietyillä perusteilla omistamansa asunnon piilevistä vahingoista.
        .
        Enpä usko, että tällaista ankaraa vastuuta on missään päin maailmaa käytössä. ABC:n baarissa ja tällaisia palstoilla tällaisia mielipiteitä sen sijaan voi esittää. Ankaran vastuun käyttäminen kiinteistönvälityksessä edellyttäisi kaikilta välitysliikkeiltä kalliita vakuutuksia, joiden hinnat perittäisiin asiakkailta. Aikaisempaa selvästi suuremman turvan johdosta yhä harvempi ostaisi ja uskaltaisi ostaa asuntoa yksityiseltä myyjältä. Yhä useampi myyntitoimeksianto siis tapahtuisi kiinteistönvälitysliikkeiden kautta ja asuntokaupan lukumäärä laskisi merkittävästi kohonneiden kustannusten vuoksi. Ihmiset muuttaisivat ja pystyisivät muuttamaan yhä harvemmin työn perässä, ja yhä useampi avoin työpaikka jäisi täyttämättä kuin työtön ei voisi jättää asuntoaan toiselle paikkakunnalle.


    • valintaaaaa

      Se on toinen vaihtoehto , yleensä ilmoittaudutaan lesboksi tai homoksi . 7 lehteen isot jutut ja taas saa pikkusen käyttörahaa . Mitähän seuraavaksi kun kaikki kortit on käytetty.?

      • noproblemos

        Nahkavisa vinkumaan!


      • arvostustäys-ooo

        nyt on forssaan rantautunut malli jossa myydään vukrattuna. kaikki häätö kulut tulevat ostajalle. asunto käytössä n.. 3-6kk kuluttua jos sittekään


    • luki_

      Lkv ja muut vaatimuskset ei tee välittäjästä hyvää.

      Välitäjille on luotava ihan eri koulutus ja niin että he joutuvat vannomaan valan lain edessä,lisäksi petoksesta ja muusta koijaamisesta tulisi automaattisesti linna tuomio ja se kestäisi 5 vuotta vähintään.

      Esim:kun huonokuntoista väitetään hyväkuntoiseksi asiakkaalle.

      Lisäksi mittavat rahalliset korvaukset erehdytttämisestä kauppaan.

    • luki_

      Niin ja nämä mittavat korvaukset olisi vähintään 10000e-50000e euroa vain vääristä sanoista jotka johti kauppaan erehdyttäen ostajaa ostamaan hyväkuntoisen joka onkin huonokuntoinen.

    • luki_

      Mikäli olette ostaneet kohteen joka osoittautui ihan muuksi niin eikun oikeuteen myyjä ja välittäjä,kertokaa oikein tuomareille noista kieroista ja mainitkaa linna tuomio on saatava noille petoksesta.

      Se on aino petos kun valehdellaan tai muuten pimitellään tietoja tai muuten ei pelatattu avoimin kortein.

    • luki_

      Lisäksi jos joku välittäjä onkin ihan huuhaa kaveri,niin alkakaa kirjoittamaan eri foorumeille suoraan nimet tuosta huuhaa kaverista,niin ne työt ja se koko firma ajautuu samantien ongelmiin.

      Siihen loppuu julkkishommat ja muut ,samoin loppuu koko välitystoiminta niiltä jotka osoittautuvat kieroiksi.

    • luki_

      Suomesta saa poistaa 95% välittäjistä.

      Tämän kokoinen kuppa maa ei tarvitse montaa välittäjää.

      • os kiinteistönvälittäjä ansaitsee ehkä keskimäärin nykyään 3.400 euroa, tarkoittaisi tämä ehdotuksesi kai sitä, että kiinteistönvälittäjän tulotaso voisi nousta rajusti. Jos entistä pienempi joukko välittäjiä jakaisi samat markkinat, asunnon myyjät joutuisivat itse myymään epälikviidimmät asunnot ja välittäjät ottaisivat myytäväksi vain ne "herkut". Yksinkertaisella laskutoimituksella voitaisiin arvella välittäjien ansiotason nousevan vaikkapa 20xkertaiseksi. 😃😃😃
        .
        Vaikka kiinteistönvälittäijen keskimääräinen tieto/ymmärrys ei ole kovin korkea, se on kuitenkin selvästi korkeampi kuin keskimääräisen asunnon omistajan. Ehdotuksesi siis tarkoittaisi myös sitä, että keskimäärin asunnosta ostajalle annettavien tietojen taso putoaisi selkeästi.


      • luki_

        Höpö höpö ei putoa vaan velvoittaa kertomaan lain nojalla,välittäjä joutuisi käymään hirmuisen koulutuksen siis ei mitään Lkv tä:vaan ihan muuta jolloin välittäjiä häviää 95% koko porukasta,etkö sinä tajua ,välittäjä joutuu vannomaan virkavalan ja näin ollen hyyppä joutuu kertomaan ihan kaiken,siitä sitä maksetaan,nyt nämä paskanaamat suomen vetelys paskat lurkit ottavat myyjien rahat noin vaan ilman mitään vastuutta,eli lakiin uudistus ja sitten alkoi kato välittäjissä.


      • Timbbe
        pundit kirjoitti:

        os kiinteistönvälittäjä ansaitsee ehkä keskimäärin nykyään 3.400 euroa, tarkoittaisi tämä ehdotuksesi kai sitä, että kiinteistönvälittäjän tulotaso voisi nousta rajusti. Jos entistä pienempi joukko välittäjiä jakaisi samat markkinat, asunnon myyjät joutuisivat itse myymään epälikviidimmät asunnot ja välittäjät ottaisivat myytäväksi vain ne "herkut". Yksinkertaisella laskutoimituksella voitaisiin arvella välittäjien ansiotason nousevan vaikkapa 20xkertaiseksi. 😃😃😃
        .
        Vaikka kiinteistönvälittäijen keskimääräinen tieto/ymmärrys ei ole kovin korkea, se on kuitenkin selvästi korkeampi kuin keskimääräisen asunnon omistajan. Ehdotuksesi siis tarkoittaisi myös sitä, että keskimäärin asunnosta ostajalle annettavien tietojen taso putoaisi selkeästi.

        On se kyllä kumma, ettei rahoitus, kuntotarkastus, kiinteistön hoito, isännöinti ja kiinteistönvälityshommissa vaadita käytännössä minkäänlaista todistettua osaamista = pätevyyttä. Kuitenkin nämä ihmiset ovat niitä jotka hoitavat ihmisten elämän merkittävimpiä taloudellisia asioita.

        Vaikeampi on ryhtyä taksikuskiksi, koska siihen vaaditaan taksinkuljettajan ajolupa ja riittävän kattava voimassaoleva ajokortti.


      • Timbbe kirjoitti:

        On se kyllä kumma, ettei rahoitus, kuntotarkastus, kiinteistön hoito, isännöinti ja kiinteistönvälityshommissa vaadita käytännössä minkäänlaista todistettua osaamista = pätevyyttä. Kuitenkin nämä ihmiset ovat niitä jotka hoitavat ihmisten elämän merkittävimpiä taloudellisia asioita.

        Vaikeampi on ryhtyä taksikuskiksi, koska siihen vaaditaan taksinkuljettajan ajolupa ja riittävän kattava voimassaoleva ajokortti.

        Niinpä. Taksinkuljettajaksikin vaaditaan ajolupa, mutta ei toisen ihmisen asunnon myymiseen eikä kuntokartoituksen tekemiseen. Uusi laki tosin edellyttää, että kiinteistönvälitystoimiston myyjistä vähintään puolella olisi oltava LKV-tutkinto.


    • luki_

      Vetäkää kaikki nykyiset välittäjät oikeuteen mikäli koitte asuntokaupan yhteydessä vähänkään negatiivista hyypästä.

      Syyttäkää vaikka kunnianloukkaksesta ja tahrikaa noiden lopullinenkin maine koko kylässä niin että varmaan menee konkkaa ,kertokaa kaikille noiden puheet ja nauhoittakaa kaikki oikeutta varten,siinäpähän paska putoaa hosuun välittäjän lurkilla.

      Siis nauhoittakaa vaan puhelut vaikka laki kieltääkin mutta se jää toiseksi oikeudessa.Hyypät joutuvat maksamaan kymmeniä tuhansia vääristä lausunnoistaan.

      Vaatikaa linna tuomio päälle.

      • Väärin meni. Yksityinen henkilö saa nauhoittaa sellaiset puhelut saa nauhoittaa, johon itse osallistuu soittajana tai vastaajana.
        .
        Turhista ilmoituksista poliisille ei tule kuin turhaa työtä itselle ja tietenkin tuhlaa poliisi- ja syyttäjäviranomaisen aikaa, kun samat viranomaiset voisivat selvittää oikeita rikoksia. Poliisi/syyttäjä tekee selvästi turhista ilmoituksista syyttämättä jättämispäätöksen - ei rikosta perusteella.
        .
        Jos sitten poliisin/syyttäjän tehtyä syyttämättäjättämispäätös haluaa vieläkin viedä asian oikeuteen, joutuu itse kirjoittamaan sen hakemuksen, ja maksamaan hakemus- ja käsittelymaksut. Jos juttu kaikkien odotusten vastaisesti päätyisi käräjille ja osoittautuisi, että olet väärässä, joudut vieläpä maksamaan sekä omat että tämän vihaamasi kiiteistönvälittäjän palkkaaman asianajajan kulut. Sanoisin, että hyvä juttu ABC:n baarissa, mutta ei kovin järkevää kuitenkaan.


    • luki_

      NAUHOITTAKAA PUHELUT MM:tai tarinat.

      Jos välittäjä osoittauti ketkuksi ja väistelee vastuitaan niin laittakaapa yuo tubelle koko juttu.

      VÄLITTÄJÄN TOLLEROT EREHTYYVÄT VIIMEISEN KERRAN KUN YUO TUBELLE LAITETAAN IHAN ILMAN NIMEÄ KAIKKI TARINAT.

      EIKÖHÄN ALAHYMY HYYTYMÄÄN,NIIN JOTUI RISUJEN JEMMAAJAKIN TUBELLE NIIN LAITTAKAA VAAN NOIDEN IMELÄT LÄSSYTYKSET JA HUUTAMISET KAIKILLE KUULTAVAKSI.

      • paskanaamat

        Buuuhahhahahhahahh koko välittäjien taru loppuu siihen paikkaan.



    • mettäänmenee

      Moniko julkkis on kokeillut siipiään kiinteistönvälittäjänä: elokuussa 2013 Kaisa Liski palkkasi Esko Eerikäisen. Nyt Esko on radiojuontaja. Ketkä muut on olleet kiinteistönvälittäjiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4381
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3936
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3446
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2693
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2532
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2393
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2237
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1877
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1868
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1626
    Aihe