Vastavalmistuneen työnhaku kokemuksia.

Valmistuin vähän aikaa sitten ja päätin jakaa kokemuksiani työnhausta, näin vastavalmistuneen näkökulmasta.

Miltei joka työpaikkaa kohden on 100–20 työnhakijaa, en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta jopa haastatteluun pääseminen tuntuu olevan mahdottomuus vaikka olisikin oman alan työkokemusta. Tyypillistä taitaa olla myös se, ettei työhaastattelun jälkeen ilmoiteta valinnan tuloksesta mitään, näin ainakin muutamassa valtion paikassa ja asianajotoimistossa. Ei tämä sinällään haittaa, mutta olisihan tuo kai kohteliasta ilmoittaa kuinka valinnassa on käynyt eikä jättää työnhakijaa epätietoisuuteen.

Tutkintoa vastaavaan paikkaan vaaditaan yleensä useamman vuoden työkokemusta ja asianajotoimistoissa lupalakimiehen paperit!! kun taas avustaviin ja sihteerin paikkoihin taitaa olla liikaa koulutusta, ainakin valtiolla. Olen tullut siihen tulokseen, että työpaikat ovat jossain todella hyvin piilotettu ja menevät suhteilla, tai sitten niitä ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi tai en vain osaa etsiä, en tiedä.
9684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mistä valmistuit ja millaisilla papereilla?

Äänestä

Jos+ei+ole+saanut+jo+jalansijaa+juristien+työmarkkinoilla,+sinne+pääseminen+voi+olla+äärimmäisen+paljon+vaikeampaa+kuin+juristien+5+%+kokonaistyöttömyysasteesta+voisi+päätellä.T:+kassatäti

Äänestä
  • Niinpä, vain hullu lukee juristiksi koska kukaan valmistuva ei tule saamaan koskaan oman alansa töitä.

    Äänestä

onko tämä joku trolli? tasaisin väliajoin joku postaa pääpiirteissään täsmälleen saman jutun. tai sitten kyseessä on joka kerta sama tyyppi joka on vain vähän vajaa.

Äänestä
  • Olen miettinyt ihan samaa.

    Kyseessä lienee katkeruus tavalla tai toisella.

    Äänestä

Itse jouduin aika kamalaan toimistoon. Omistajat olivat suoraan rikollisia: kuka vielä istui vankilassa ja kuka oli vastedes päässyt ulos. Sen jälkeen käsitykseni juristeista muuttui. Luulin opiskeluaikana juristeja rehellisiksi ja oikeudenmukaisiksi. Mutta nyt yhä enemmän näen riidahalukkuutta, aina haastamista, petosta kaikessa ... Pahin on se omavälinen kilpailu. Kun ei riitä asiakkaita ja töitä eikä "lehmänkauppoja", sitten aletaan etsiä riitää muiden kilpailijoiden kanssaa ja haastaa ja uhkaukset lentäilee ...

Äänestä
  • Voi jessus, mitä valitusta.

    Olisit opiskellut siivoojaksi, siinä olisi sulle tarpeeksi haastetta.

    Äänestä


  • ssdfsdf kirjoitti:

    kyllähän kaikki tietää että lakimiehet ovat rötös herroja, olisit opiskellut opettajaksi tai sairaanhoitajaksi

    https://www.youtube.com/watch?v=OoXrN3wtiUQ

    Ongelma vain on siinä että opettajat ja sairaanhoitajat ovat yhteiskunnan vähäpätöisiä eli eivät luo itse lainkaan mitään uutta. Ko. henkilöt eivät tuota mitään vaan vievät, odottavat että kyllä yhteiskunta maksaa. Yritysmaailma sentään elättää omat lakimiehensä.

    Tarpeellisia kuitenkin yhteiskunnan kannalta kaikki ihmiset osaltaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


humaxpluuh kirjoitti:

Valmistuin vähän aikaa sitten ja päätin jakaa kokemuksiani työnhausta, näin vastavalmistuneen näkökulmasta.

Miltei joka työpaikkaa kohden on 100–20 työnhakijaa, en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta jopa haastatteluun pääseminen tuntuu olevan mahdottomuus vaikka olisikin oman alan työkokemusta. Tyypillistä taitaa olla myös se, ettei työhaastattelun jälkeen ilmoiteta valinnan tuloksesta mitään, näin ainakin muutamassa valtion paikassa ja asianajotoimistossa. Ei tämä sinällään haittaa, mutta olisihan tuo kai kohteliasta ilmoittaa kuinka valinnassa on käynyt eikä jättää työnhakijaa epätietoisuuteen.

Tutkintoa vastaavaan paikkaan vaaditaan yleensä useamman vuoden työkokemusta ja asianajotoimistoissa lupalakimiehen paperit!! kun taas avustaviin ja sihteerin paikkoihin taitaa olla liikaa koulutusta, ainakin valtiolla. Olen tullut siihen tulokseen, että työpaikat ovat jossain todella hyvin piilotettu ja menevät suhteilla, tai sitten niitä ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi tai en vain osaa etsiä, en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu