Hei!
Ajattalin vähän purkaa ajatuksiani tänne. Eli siis kärsin jatkuvista univaikeuksista, nukahtaminen on vaikeaa, nyt olen tilanteessa, jossa useimmiten nukahdan vasta yleensä aamulla, uni lyhyttä ja pinnallista vähimmilläänn 2-3 h. Se on pinnallista ja useimmiten heräilen sen aikana enimillään 15-20 kertaa. Vituttaa tämä asia, tämä on tuhonnut koko elämäni kokonaan, en jaksa kunnolla tehdä mitään, en jaksa iloita. Olen sysässä paatumisen tilassa tunteiden osalta, mutta toisinaan tunnen selittämätöntä pahaa oloa ja hajotusta. Se ei ole ahdistus, ei itkekä, on vain vaikea olla. En kykenen tuntemaan mielihyvää lähes mistään. Yritän liikkua ja se on helevetin raskasta näiden univaikeuksien takia.
Koen itseni lihavaksi ja tiedän olevani huomattavasti paremmassa kunnossa, jos saisin nukuttua kunnolla sekä henkisesti ja fyysisesti. Elämä on joka päiväistä helevettiä ja joo minulla vakava masennus, jonka uskon johtuvan siitä, että uneni on pinnallista.
Nämä unet meni vituiksi(huononi) seroquel nimisen lääkkeen syömisen myötä, sain tätä lääketta vuonna 2007 ja lopetin sen vuonna 2011, heti sen lopettamisen jälkeen tuli selväksi, että oli hemmetin vaikea nukahtaa kunnolla, uni pinnallista ja siittä puuttui virkistävyys, lisäksi heräilin jatkuvsti. Puoli vuotta elin ilman masennus oireita ja elämä rupesi tuntumaan normaalilta, kun ei ollut jatkuvaa turtumista lääkkeistä. Puolen vuoden jälkeen palas masennus, joka on jatkunut tähän päivään asti. Olen sen jälkeen erehtynyt ottamaan tätä lääkettä pari kertaa yhteensä vajaan vuoden verran, olin hemmetin, tyhmä, kun en silloin 2011 tajunnut kunnolla, että tämä lääke oli heikentänyt uneani huomattavasti ja, että sitä ei missään nimessä pitäisi ottaa enään.
Siitä seurasi se, että minun oli lähes mahdonton nukahtaa, saatoin valvoa koko yönkin helposti. Ja uni oli erittäin pinnallista. Lyhyt kestoista ja heräilyä paljon. Nurin kurista tässä on se, että tämä lääkke auttoi minua nukkumaan niin paljon paremmin, että pääsin käytännössä masenuksesta kokonaan eroon. Mutta samalla ajauduin lopuksi tilanteeseen, jossa se ei enään auttanut ollenkaan. Se oli pakko lopettaa. Univaikeudet alkoivat vuonna 2005 vakavalla masennuksella. Ensin olin pitkiä aikoja lievästi tai keskivaikeasti masentunut, mutta unen pinnallistuminen ajoi sen vakavaksi ja kun vakava masennus tuli päälle, niin tuli heäilyä. Silloin kaikki oli kuitenkin unen osalta huomattavasti paremmin, kuin nyt. Heräilin öisin muutaman kerran masennuksen aiheuttamaan itkuisuuden ja ahdistuksen vuoksi. Ja se johtui enemmän masennuksen aiheiuttamista oireista.
Voi kun saisin palata tuohon aikaan, en ikinä suostuisi ottamaan tuota lääkettä. Uskon, että tämä masennus olisi mennyt ohitse ilman lääkkeitä vuosien mittaan ja elämäni olisi laadultaan sata kertaa parempaa, kuin nyt. Nykyään en heräile masennus ajatuksiin, enkä tunteisiin. En vain nuku, vituttaa. Sitten tullaan tähän diagnoosiin, jota olen vahvasti ruvennut epäilemään, koska minulta puuttuu useimmiten itsemurha ajatukset kokonaan, ei ole ahdistusta, ei itkuisuutta, eikä mitään muutakaan tuskaisuutta, eikä negatiivisiä ajatuksia ainakaan niin paljon, kuin vuonna 2005.
Luin erään testi henkilön kokemuksen unettomuuden aiheuttamista ajatuksista ja tunteista ja ne sopivat paremmin minun tämän hetkiseen tapaani ajatella ja kokea asioita, kuin siihen mitä masennukseen liittyy. Olen ihan satavarma, että jos nyt kykenisin nukkumaan normaalisti, niin paranisin tästä paskasta muutamassa päivässä, sen huomasin jo vuonna 2013. Silloin se tapahtui tämä seroquelin turvin ja pienellä annoksella, se ei aiheuttanut turtumusta, mutta elämässä rupesi näkymään valoa ja helpotusta. Asiat eivät enään olleet vaikeita ja raskaita. Ei tarvinnut ponnistella tehdäksen jotakin yksin kertaista asiaa. Tuli mielihyvän tuntemisia pienistäkin tekemistä ja tilanteista.
Olen ollut työ kyvytön vuodesta 2011, siis tuon seroqul lääkkeen lopettamisen jälkeen ja siitä seuranneen unettomuuden vuoksi, lukuun ottamatta lyhyttyä aikaa vuoden 2013 vaiheilla. Työ kykykin on menny näiden univaikeuksin vuoksi.
Viimme vuoden kesäällä tuli psykoosi päälle, jonka tiedän minun osalta johtuvan univaikeuksista. Ei aivot vain levännyt tarpeeksi. Psykoosi lääkkeet heikensi untani vieläkin lisää, joka johtuu dobamiinin alhaisesta tasosta aivoissa. Olin elävä kuollut muutaman kuukauden, en tuntenut mitään sisälläni. Se uni oli niin paskaa ja osa syy oli myös lääkityksessä.
Viimmeksi olen kokeillut muutamia lääkkeitä unettomuuteen, jotka aikoinaan toimivat erinomaisesti unettomuuteen. Mutta eivät enään vaikuta minuun lähes milläänlailla(tästäkin olen päätellyt, että aivojen unta tuottavissa osissa on tapahtunut jotakin) Kyseiset ekat kokeilut on sijoittunu aikaan ennen seroquelia ja sen väliin. Välillä olen ajatellut tappaa itseni näiden univaikeuksien takia. Itsemurha viestikin on selvänä. Univaikeudet ja sen tiedossa olevat kokonais valtaiset vaikutukset ajatteluun ja tunteisiin.
Ajattalin vähän purkaa ajatuksiani tänne. Eli siis kärsin jatkuvista univaikeuksista, nukahtaminen on vaikeaa, nyt olen tilanteessa, jossa useimmiten nukahdan vasta yleensä aamulla, uni lyhyttä ja pinnallista vähimmilläänn 2-3 h. Se on pinnallista ja useimmiten heräilen sen aikana enimillään 15-20 kertaa. Vituttaa tämä asia, tämä on tuhonnut koko elämäni kokonaan, en jaksa kunnolla tehdä mitään, en jaksa iloita. Olen sysässä paatumisen tilassa tunteiden osalta, mutta toisinaan tunnen selittämätöntä pahaa oloa ja hajotusta. Se ei ole ahdistus, ei itkekä, on vain vaikea olla. En kykenen tuntemaan mielihyvää lähes mistään. Yritän liikkua ja se on helevetin raskasta näiden univaikeuksien takia.
Koen itseni lihavaksi ja tiedän olevani huomattavasti paremmassa kunnossa, jos saisin nukuttua kunnolla sekä henkisesti ja fyysisesti. Elämä on joka päiväistä helevettiä ja joo minulla vakava masennus, jonka uskon johtuvan siitä, että uneni on pinnallista.
Nämä unet meni vituiksi(huononi) seroquel nimisen lääkkeen syömisen myötä, sain tätä lääketta vuonna 2007 ja lopetin sen vuonna 2011, heti sen lopettamisen jälkeen tuli selväksi, että oli hemmetin vaikea nukahtaa kunnolla, uni pinnallista ja siittä puuttui virkistävyys, lisäksi heräilin jatkuvsti. Puoli vuotta elin ilman masennus oireita ja elämä rupesi tuntumaan normaalilta, kun ei ollut jatkuvaa turtumista lääkkeistä. Puolen vuoden jälkeen palas masennus, joka on jatkunut tähän päivään asti. Olen sen jälkeen erehtynyt ottamaan tätä lääkettä pari kertaa yhteensä vajaan vuoden verran, olin hemmetin, tyhmä, kun en silloin 2011 tajunnut kunnolla, että tämä lääke oli heikentänyt uneani huomattavasti ja, että sitä ei missään nimessä pitäisi ottaa enään.
Siitä seurasi se, että minun oli lähes mahdonton nukahtaa, saatoin valvoa koko yönkin helposti. Ja uni oli erittäin pinnallista. Lyhyt kestoista ja heräilyä paljon. Nurin kurista tässä on se, että tämä lääkke auttoi minua nukkumaan niin paljon paremmin, että pääsin käytännössä masenuksesta kokonaan eroon. Mutta samalla ajauduin lopuksi tilanteeseen, jossa se ei enään auttanut ollenkaan. Se oli pakko lopettaa. Univaikeudet alkoivat vuonna 2005 vakavalla masennuksella. Ensin olin pitkiä aikoja lievästi tai keskivaikeasti masentunut, mutta unen pinnallistuminen ajoi sen vakavaksi ja kun vakava masennus tuli päälle, niin tuli heäilyä. Silloin kaikki oli kuitenkin unen osalta huomattavasti paremmin, kuin nyt. Heräilin öisin muutaman kerran masennuksen aiheuttamaan itkuisuuden ja ahdistuksen vuoksi. Ja se johtui enemmän masennuksen aiheiuttamista oireista.
Voi kun saisin palata tuohon aikaan, en ikinä suostuisi ottamaan tuota lääkettä. Uskon, että tämä masennus olisi mennyt ohitse ilman lääkkeitä vuosien mittaan ja elämäni olisi laadultaan sata kertaa parempaa, kuin nyt. Nykyään en heräile masennus ajatuksiin, enkä tunteisiin. En vain nuku, vituttaa. Sitten tullaan tähän diagnoosiin, jota olen vahvasti ruvennut epäilemään, koska minulta puuttuu useimmiten itsemurha ajatukset kokonaan, ei ole ahdistusta, ei itkuisuutta, eikä mitään muutakaan tuskaisuutta, eikä negatiivisiä ajatuksia ainakaan niin paljon, kuin vuonna 2005.
Luin erään testi henkilön kokemuksen unettomuuden aiheuttamista ajatuksista ja tunteista ja ne sopivat paremmin minun tämän hetkiseen tapaani ajatella ja kokea asioita, kuin siihen mitä masennukseen liittyy. Olen ihan satavarma, että jos nyt kykenisin nukkumaan normaalisti, niin paranisin tästä paskasta muutamassa päivässä, sen huomasin jo vuonna 2013. Silloin se tapahtui tämä seroquelin turvin ja pienellä annoksella, se ei aiheuttanut turtumusta, mutta elämässä rupesi näkymään valoa ja helpotusta. Asiat eivät enään olleet vaikeita ja raskaita. Ei tarvinnut ponnistella tehdäksen jotakin yksin kertaista asiaa. Tuli mielihyvän tuntemisia pienistäkin tekemistä ja tilanteista.
Olen ollut työ kyvytön vuodesta 2011, siis tuon seroqul lääkkeen lopettamisen jälkeen ja siitä seuranneen unettomuuden vuoksi, lukuun ottamatta lyhyttyä aikaa vuoden 2013 vaiheilla. Työ kykykin on menny näiden univaikeuksin vuoksi.
Viimme vuoden kesäällä tuli psykoosi päälle, jonka tiedän minun osalta johtuvan univaikeuksista. Ei aivot vain levännyt tarpeeksi. Psykoosi lääkkeet heikensi untani vieläkin lisää, joka johtuu dobamiinin alhaisesta tasosta aivoissa. Olin elävä kuollut muutaman kuukauden, en tuntenut mitään sisälläni. Se uni oli niin paskaa ja osa syy oli myös lääkityksessä.
Viimmeksi olen kokeillut muutamia lääkkeitä unettomuuteen, jotka aikoinaan toimivat erinomaisesti unettomuuteen. Mutta eivät enään vaikuta minuun lähes milläänlailla(tästäkin olen päätellyt, että aivojen unta tuottavissa osissa on tapahtunut jotakin) Kyseiset ekat kokeilut on sijoittunu aikaan ennen seroquelia ja sen väliin. Välillä olen ajatellut tappaa itseni näiden univaikeuksien takia. Itsemurha viestikin on selvänä. Univaikeudet ja sen tiedossa olevat kokonais valtaiset vaikutukset ajatteluun ja tunteisiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.