Ajankohtainen vertailu-johtaminen 1978-2016

Phj kaupunginjohtajuutta on hoideltu,mutta virkaa ei hoidettu? Kaupunginjohtajia on johdateltu, sen sijaan kaupunkia ei virassa saanut johtaa?

Niin kauas taaksepäin kuin viitsin vatuloida, niin huomaa yhteisen nimittäjän, eli sen että muutamat samat poliitikot ovat olleet säätämässä johtajan pallin korkeutta ja heidän ansioistaan viraston ovi on useammin suljettu, kuin apposelleen avattu.

Lauri Kontkanen- häätö , oli liian vanha nuorille poliitikon nousukkaille
Pasi Vallivaara- oma poistuminen kuvioista avustettuna-enemmän matkoilla, kuin kunnassa, nosti hiukkasviihdyttimen otsikoihin
Tero Nissinen-kiire tuli, tekojen tahko ei pyörinyt innovaatisesti-hyytyminen juonen pyörityksessä
Aki Viitasaari- viekastelu kantoi muutaman kuukauden-ponnahti vain
Pekka Pietiäinen- lähti kun tajusi kyvyttömyytensä-paljon luuloja, vähän tekoja
Tita Rinnevaara- pakotettiin eroamaan, maine mustattiin ilman että ehti itse virheisiin
Veikko Tikkanen- venyy ja vatuloi vielä viisi vuotta, ellei noutaja käy, maksaa vanhat kalavelat synnyinpitäjälleen, jakaa särkikaloja vai?

Kysymys kuuluu, onko tökkimiseen vika kaupunkilaisissa, valtuutetuissa vai johtajissa?
25320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Sekopäisin aloitus kautta historian!

Äänestä

Verailun vuoksi 10 vuotta pidemmällä ajanjaksolla Kalajoella on pärjätty ja hyvin Kalliokoskella ja Puoskarilla. Edellinen oli johtaja eläkeikään asti ja Puoskari jatkaa edelleen. Eiköhän vika liene kuntapäättäjissänne, toki johtajaksikin on saattanut sattua joku sopimaton. Siis vertailun vuoksi...

Äänestä
  • Sekopään aloitus. Puhuu puutaheinää. Ei kommentoinnin arvoinenaloitus. Yksikkekseen puhelee ja vastailee omiin viesteihin. Kiitos, ei kiinosta!

    Äänestä

On pakko sanoa, ilman Proota j a Keskustaa.
Arvio on niin oikein, ettei sanotuksi saa. On se vaikeaa, kun ei voi tunnustaa tosia ja tehdä muutost aoikeaan suuntaan. Sorry. Vieläkö menee vuosia, vuosikymmenikä, että tuo hapatus jaksaa ja jatkaa. Vieläkö kaikki eläkeläisjärjestöt, veteraanit ym, kerhot toimivat tämän Pohjois-Korean malliin. Eikö löydy ymmärrystä, eikö valaistusta.
Katsokaa Maaläne Extraa tälle päivälle. Haapajärvi jyrää. Te tyhmät pyhäjärviset, miten me olemme tässä tilanteessa??

Äänestä
  • "Te tyhmät pyhäjärviset, miten me olemme tässä tilanteessa??"!

    Ei saatana! Mistä näitä tulee?

    Äänestä

Minäpä vähän valisen kun tuossa edellä kysyt. Otetaan esim. pyhäjärven keksimä ja omistama netti. Toimijat ovat haapajärvellä.

Äänestä

Erinomaisen paikalleen kolahtanut aloitus. Siinä ovat muka johtajat-kaupungin kantokykykuormasta juostenkustuina syöneet ja yhä syömässä olevat.

Kuin kirottuna, vuosien hupuloinneissa ja menetyspelissä TOTUUS on se , että parasta a-luokkaa edustavat saavat jatkaa tuhotyötään.
He ovat omakehumisillaan pätevöittäneet itsensä ja todistaneet tuloksilla olevansa Pyhäjärven kehittämistyön jarruttajia.
TIUKASTI nämä äänestäjien erehdyttäjät istuvat; Tikanmäki, Rapo, Sarkkinen, Savolainen, Torssonen, Karvonen, Piippo,Kauranen, Leskinen ja Lehtomäki.

He eivät itse näe tilaansa, heidän pitäisi älytä,vaan ei, joten kolkko meno saa jatkoa. Kuolemaa odotteleva äänestäjä ei rohkene vaihtaa veikkausriviä.

Saatelkaamme 10-ketju jatkokaudelle lieventämään eroahdistusta.

Äänestä

ei mitään hätää, kun saadaan lentokentälle se 50000e vuosituki taas pyörimään. uuden kaupunginjohtajan kärkihanke voisi ollakin saada lentokenttä kuntoon. bungalovit rullausteineen yms. sillä pyhis nousee kuin fenix-lintu tuhkasta.

Äänestä

joo aikaslailla siinä pääjohtajan bonus täyttyy, lisään kyllä monitoimihallin (jäähallin) ja täydenkuun tanssit sekä honkavuori hiihtotiimiin.niihin on pääjohtajan panostettava aikaansa, intoansa ja verovaroja..niin sitten valinnassa ollaan vahvoilla.

Äänestä

Minnekäs se on hautautunut suunnitelma, että rikkaille lentokoneenomistajille rakennetaan lentokentän yhteyteen asuntoalue, ja kentältä voidaan rullata suoraan
kotiin tai ulos kotoa.. En osaa tarkemmin asiaa selittää, mutta yksi "laguuna" hanke sekin. Kuuluiko se sitten siihen Laguunahankkeen kylkeen. En ole asiasta kuullut keksityn jälkeen. Mutta onko se aikaa Veikko Tikkasen ja Sami Laukkasen . Siitähän taitaa olla jo suunnitelma. Menneekö tuo Sahan alue nyt edelle tämän suunnitelman. Utopiaa, hyvät herrat!!

Äänestä
  • On se lentoharrastus kuitenkin sen verran tyyristä että mummojen veroeuroilla sitä on tuettava.

    Äänestä

  • Tehkää herran tähden ENSIN TIE tänne Pyhäjärven kaupunkiin. Kuka löytää ne hienot asuntoalueeet( sahan alue ), kun koko kaupunki on hukassa.
    Emolahdentie uusiksi ja heti. Näyttäkää vatulat- päättäjät, onko teistä mihinkään.
    Vastaukseksi ei kelpaa , että tien teko ei kuulu kaupungille.
    Luovuutta herrat ja rouvat, luovuutta ja peräänantamattomuutta , miten onnistuisi uusi tie kaupunkiin, nimeltä PYHÄJÄRVI.

    Äänestä

on se hyvä, että laguna ei toteutunut, rahaa ollaan kuitenkin menetetty tyhjää haahuillessa parikymmentämiljoonaa...
voi voi pitäjäneuvoksen sata jänistä pääsi karkuun..vai päästettiinkö, kun nähtiin ettei mopolla mahottomia?
liika on liikaa.

Äänestä

Mitä vittua te tiellä tekisitte, metsäläiset? Ohikulkutie riittää.

Äänestä
  • Ohikulkutie meillä pyhäjärvisillä on, se on totta. Niin kauan kun kaupunkiin ei kukaan muu osaa ,kun Olli Tikan perilliset on turhaa inistä mistään kehityksestä ja uudistuksista.
    Paikkakunta kuhisee tikkoja, tikanmäkiä ,tikkasia. keskenään ovat häärineet 150-vuotta, ja sen huomaa.
    Samaa latua kierretään. Jos joku uusi ihminen tulee uusine ajatuksineen, ajetaan ulos kaupungista, maksoi mitä maksoi.

    Äänestä

Mitäs sille kvanttikiinteistön miljoonalle kuuluu?

Äänestä

Se män siihen Laguuna-haaveisiin siellä Hanasaaren seminaarissa.

Äänestä

Miksi ei lentokenttää aikoinaan saatu järven rantaan??!! Jos olisi niin olisipa bungalovit makeella paikalla lentokentän ja järven välissä. Pitösikö siirtää?

Äänestä
  • Kysy Proolta. Hehän elävät muinaisuudessa.

    Äänestä

Hankalaa

Äänestä

Tulin kertomaa, että valehtelen aina.

Äänestä
  • Olipa mukava nähdä kuin koneet ja miehet innoissaan tekivät kevyenliikenteenväylää! Niinkun siitä on paljon puhuttu että on tarpeellinen jo turvallisuuden takia. Jäi hyvä olo että mennään sittenkin eteenpäin!

    Äänestä

  • Kuin koneet innoissaan, innostunut sonn

    Äänestä

  • Muuten mukava uutinen mutta kun tuo kaikki tapahtuu HAAPAJÄRVELLÄ!

    Äänestä

No vertailu 1976-2016 ei muutosta parempaan valitettavasti. Samat hölmöt soheltaa. Ei ole asia muuttunut kouluneuvostosta huolimatta. Valitettavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiusaamisentapa kirjoitti:

Phj kaupunginjohtajuutta on hoideltu,mutta virkaa ei hoidettu? Kaupunginjohtajia on johdateltu, sen sijaan kaupunkia ei virassa saanut johtaa?

Niin kauas taaksepäin kuin viitsin vatuloida, niin huomaa yhteisen nimittäjän, eli sen että muutamat samat poliitikot ovat olleet säätämässä johtajan pallin korkeutta ja heidän ansioistaan viraston ovi on useammin suljettu, kuin apposelleen avattu.

Lauri Kontkanen- häätö , oli liian vanha nuorille poliitikon nousukkaille
Pasi Vallivaara- oma poistuminen kuvioista avustettuna-enemmän matkoilla, kuin kunnassa, nosti hiukkasviihdyttimen otsikoihin
Tero Nissinen-kiire tuli, tekojen tahko ei pyörinyt innovaatisesti-hyytyminen juonen pyörityksessä
Aki Viitasaari- viekastelu kantoi muutaman kuukauden-ponnahti vain
Pekka Pietiäinen- lähti kun tajusi kyvyttömyytensä-paljon luuloja, vähän tekoja
Tita Rinnevaara- pakotettiin eroamaan, maine mustattiin ilman että ehti itse virheisiin
Veikko Tikkanen- venyy ja vatuloi vielä viisi vuotta, ellei noutaja käy, maksaa vanhat kalavelat synnyinpitäjälleen, jakaa särkikaloja vai?

Kysymys kuuluu, onko tökkimiseen vika kaupunkilaisissa, valtuutetuissa vai johtajissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu