Junareissu muisto

Oli vuotta 90 tai 91. Olin 16-vuotias, vielä niin kokematon paitaressu. Isompien poikien viettelemänä olin päätynyt Helsinkiin, ja jotenkin olisi pitänyt sieltä päästä takaisin kotiin Ikaalisiin. Rautatieasemalle siis, mutta ei pennin latia taskuissa.
Hetken aikaa yritin pyydellä ihmisiltä rahaa, mutta aika pian kävi selväksi, että rahanpyytelijöitä ei Hki:n rautatieasemalla hyvällä katsota. Lienevät ihmiset liiankin usein kuulleet saman tarinan: pitäisi kotiin päästä, olisiko laittaa markkaa tahi paria?
Aloin olla epätoivoinen, joten päätin hypätä junaan pummilla. Pelko perseessä istuin ja mietin, että koska käry käy. Vähän lähdön jälkeen tuli kuulutus, että kaikilta matkustajilta katsotaan matkaliput. Hätäpäissäni en muuta keksinyt kuin mennä vessaan piiloon ja lukita oven.
Vessaa kyttäsi junan kissa.
Kuuntelin ohikävelevien ihmisten jalkojen ääniä ja monesti jo ehdin kuvitella, että tuon on oltava konduktööri. Lopulta olin varma, että vaara on ohitse ja voin rentoutua. Olin katsellut seinään piirrettyä naisen kuvaa sillä silmällä, ja nyt vapauden koitettua päätin antaa mielihaluilleni vallan. Laskin housut nilkkoihin ja aloin rytmikkään takomuksen taistelusarvelleni. Samassa ovelle koputettiin. Jähmetyin paikalleni. Uusi koputus. "Onko siellä joku?" En uskaltanut vastata. Avainnipun kilinää ja sitten ovi aukesi. Konduktööri. "Mitäs täällä..." Konduktööri vaikeni ja tuijotti kädessäni seisovaa mullinsarvea.
Hetkisen hiljaisuuden jälkeen konduktööri iski oven kiinni ja jäi seisomaan minua katsoen. "Jatka", hän sanoi ja katsoi alas haaroväliini. Teräksinen miekkani oli tässä vaiheessa muuttunut kuolleeksi kastemadoksi, joten yrityksistäni huolimatta en kyennyt jatkamaan jo aloittamaani lemmenöljyn kaivostoimintaa. Konduktööri ei tästä hämääntynyt, vaan tarttui käteeni lujalla, mutta lempeällä otteella ja käänsi ammattimiehen ottein käteni selkäni taakse. Ymmärsin, että minun oli joko kärsittävä tai käännyttävä toisinpäin.
Käännyin Wc-pöntön päälle vatsalleni. Laiha ja valkoinen perseeni oli alastomana ja puolustuskyvyttömänä täysin näkyvillä. "Hippi, saatana!", konduktööri sihahti viiksiensä lävitse ja päästi käteni irti. Otin tukevan otteen pöntöstä, suljin silmäni ja valmistauduin väistämättömään. Pian tunsinkin, kuinka jokin työntyi peräaukkooni. Äsken veltostunut elimeni virkistyi äkisti eikä mennyt montaakaan sekuntia, kun laskin siunatun öljyni pyhän posliinijumalan jalkain juureen. Itkien käännyin katsomaan taakseni, mutta konduktööri oli jo poistunut. Hapuilin takamustani ja löysin peräisestä aukostani sakkolapun: 255 markkaa.
Pesin itseni ja menin istumaan. Konduktööri kulki ohitseni ja valehtelematta näytti siltä, että olisi hän ohikulkeissaan iskenyt huomaamattomasti silmää.