Junareissu muisto

Jarmokone

Oli vuotta 90 tai 91. Olin 16-vuotias, vielä niin kokematon paitaressu. Isompien poikien viettelemänä olin päätynyt Helsinkiin, ja jotenkin olisi pitänyt sieltä päästä takaisin kotiin Ikaalisiin. Rautatieasemalle siis, mutta ei pennin latia taskuissa.
Hetken aikaa yritin pyydellä ihmisiltä rahaa, mutta aika pian kävi selväksi, että rahanpyytelijöitä ei Hki:n rautatieasemalla hyvällä katsota. Lienevät ihmiset liiankin usein kuulleet saman tarinan: pitäisi kotiin päästä, olisiko laittaa markkaa tahi paria?
Aloin olla epätoivoinen, joten päätin hypätä junaan pummilla. Pelko perseessä istuin ja mietin, että koska käry käy. Vähän lähdön jälkeen tuli kuulutus, että kaikilta matkustajilta katsotaan matkaliput. Hätäpäissäni en muuta keksinyt kuin mennä vessaan piiloon ja lukita oven.
Vessaa kyttäsi junan kissa.
Kuuntelin ohikävelevien ihmisten jalkojen ääniä ja monesti jo ehdin kuvitella, että tuon on oltava konduktööri. Lopulta olin varma, että vaara on ohitse ja voin rentoutua. Olin katsellut seinään piirrettyä naisen kuvaa sillä silmällä, ja nyt vapauden koitettua päätin antaa mielihaluilleni vallan. Laskin housut nilkkoihin ja aloin rytmikkään takomuksen taistelusarvelleni. Samassa ovelle koputettiin. Jähmetyin paikalleni. Uusi koputus. "Onko siellä joku?" En uskaltanut vastata. Avainnipun kilinää ja sitten ovi aukesi. Konduktööri. "Mitäs täällä..." Konduktööri vaikeni ja tuijotti kädessäni seisovaa mullinsarvea.
Hetkisen hiljaisuuden jälkeen konduktööri iski oven kiinni ja jäi seisomaan minua katsoen. "Jatka", hän sanoi ja katsoi alas haaroväliini. Teräksinen miekkani oli tässä vaiheessa muuttunut kuolleeksi kastemadoksi, joten yrityksistäni huolimatta en kyennyt jatkamaan jo aloittamaani lemmenöljyn kaivostoimintaa. Konduktööri ei tästä hämääntynyt, vaan tarttui käteeni lujalla, mutta lempeällä otteella ja käänsi ammattimiehen ottein käteni selkäni taakse. Ymmärsin, että minun oli joko kärsittävä tai käännyttävä toisinpäin.
Käännyin Wc-pöntön päälle vatsalleni. Laiha ja valkoinen perseeni oli alastomana ja puolustuskyvyttömänä täysin näkyvillä. "Hippi, saatana!", konduktööri sihahti viiksiensä lävitse ja päästi käteni irti. Otin tukevan otteen pöntöstä, suljin silmäni ja valmistauduin väistämättömään. Pian tunsinkin, kuinka jokin työntyi peräaukkooni. Äsken veltostunut elimeni virkistyi äkisti eikä mennyt montaakaan sekuntia, kun laskin siunatun öljyni pyhän posliinijumalan jalkain juureen. Itkien käännyin katsomaan taakseni, mutta konduktööri oli jo poistunut. Hapuilin takamustani ja löysin peräisestä aukostani sakkolapun: 255 markkaa.
Pesin itseni ja menin istumaan. Konduktööri kulki ohitseni ja valehtelematta näytti siltä, että olisi hän ohikulkeissaan iskenyt huomaamattomasti silmää.

18

276

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oiva.toikka

      Oliko hoikkala kondyktööri vai?

      • mene.seksi.palstalle

        Voi noita vajakin seksifantasioita kun puutteessa elää.


      • ei.koskaan.töissä

        Mielentervyspotilas on sensijaan sosiaaliluukuissaan
        ja postaa horinoitaan palstalle.


      • Olen vieläkin Topin mökillä rakastelemassa!


      • huikkula

        Mahtaako Topilla enää seistä liiallisesta ginin juonnista...


      • ainon.mielikuvitus
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Olen vieläkin Topin mökillä rakastelemassa!

        Aikas sonni se Topi jos vanhaa haisevaa mielenterveysongelmaista
        paneskelee.


    • Topilla on erittäin hyvä potenssi keski-ikäiseksi mieheksi! Peseydyn huolellisesti ennen jokaista yhdyntää. Puhtaus on puoli ruokaa!

      • hullun.paneskelija

        Eikö se Topi saa järjissään olevaa naista ?


    • VierailijaParkanost

      Rouva on järkevämpi kuin suurin osa suomalaisista. ÄÖ on jotain 132 luokkaa. Pimpsa on tiukka ja ei haise fisulle yhtään, vaikka maailmaa onkin nähnyt monelta kantilta.

      • Kerrankin palstalla vierailee joku fiksu ja asiallinen keskustelija!


      • hullun.ainon.horinat
        RouvaHoikkala kirjoitti:

        Kerrankin palstalla vierailee joku fiksu ja asiallinen keskustelija!

        Rouva itse senkin horinan kirjootti.
        Hämeenkyrön palstallakin on kakka-aino tullut tunnetuksi.


      • Hämeenkyrössä, Kauhajoella ja Parkanossa olen arvostettu vierailija!


      • mene.hoitoon

        Arvostus näkyy poistumiskehoituksina.


      • Päinvastoin! Erityisesti Parkanossa olen persujen suosiossa!


    • Satusepitystä

      jollaista sairaat aivot teettävät...ei sakkolappuja kirjoitella nimeä varmistamatta.......

      • Minä ainakin kirjoittelen tekaistuja pysäköintimaksuja, joihin lisään henkilökohtaisen pankkitilini numeron. Jätän näitä lappuja sitten sinne sun tänne, milloin vain näen väärinpysäköidyn auton.


    • KonnariIkaalisista

      Mistähän löytyisi nuori konduktööri kolli, oppipojaksi vanhemmalle homolle?

      • kura.pyllystä

        jarmolle vai


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1049
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      186
      732
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      665
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      200
      661
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      160
      625
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      100
      605
    7. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      40
      517
    8. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      35
      513
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      498
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      34
      442
    Aihe