minkä rotuinen koira 12 vuotiaalle

Siinä onkin jo kysymys. Eli koira sais liikuntaa ihan ihan vähintään 2 tuntia päivässä mutta normaalisti 4-5 tuntia ja viikonloppuisin ja lomalla 4-7tuntia ja tietenkin rivitalon takapihalla saa olla paljon. Joskus haluaisin mennä koiran kanssa vaeltamaan koko päiväksi.

Omaa koiraa ei oo ollut mutta paljon hoitokoiria ja koira asiantuntijatkin sanovat että tiedän erittäin paljon koirista. Kuulemma enemmän kun moni tavallinen aikuinen koiranomistajakaan että todennäköisesti tiedä suht paljo koirist ja osaan aika hyvin lukee koiran kehon kieltä. Oon kyl lukenu kirjastoauton koko koirakirja hyllyn ja kirjastoistakin oon tosi paljo lainannu kirjoja

Tahtoisin koiran olevan korkeintaan 55cm korkea ja 25kg painava. Ei trimmattava rotu. Pidän lenkkeilystä, juoksemisesta ja hölkkäämisestä ja olisi niiiiin ihanaa pyöräillä niin että koira juoksee vieressä


kerron mielelläni lisää.


Ehdottakaa rotuja
571903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Australianpaimenkoira?

Äänestä

Joo sitä oonkin jonku verran miettiny mut en tiedä sitten kun joinain päivinä (jos on koulussa paljon kokeita ja läksyjä tai on kipeenä tai muuta tommosta niin lenkitys voi jäädä yhteen tuntiin pelkästään :-(

Mutta saahan se olla meidän pihassa ja aktivointileluilla leikkiä

mietin sitäkin vielä

Ehdottakaa vielä rotuja

Äänestä

Ainiin ja olis kiva jos koira tulis hyvin toimeen ihmisten ja koirien kaa.

Haluaisin myös suht hiljaisen rodun

Äänestä
  • Kultainennoutaja tai labratorinnoutaja?

    Äänestä

Jaksaisko kääpiöpinseri?

Jos ostais pienen koiran nii jos se ei pyörälenkillä jaksa nii sen voi laittaa vaikka pyöränkoriin



mutta mitä mieltä olette kääpiöpinseristä. Ja tosiaan siis kouluttamisesta on kokemusta kyllä

Äänestä
  • Kyllä varmaan kääpiöpinseri jaksaisi. :)

    Äänestä

Toisaalta tykkäisin jostain novascotiannoutajasta tai kultsusta mut pystynkö hallitsemaan noutajaa lenkillä?

Sanokaa oma mielipiteenne että minkälainen koira minulle olisi hyvä

Äänestä
  • Jos se noutaja on koulutettu eli osaa käyttäytyä hihnassa ja ihmisten ilmoilla(joka jokaisen koiran tulisi oppia rodusta riippumatta)niin varmasti pystyt.

    Äänestä

  • Mä en suosittele noin isoja koiria.
    Voi olla, ettei koiran koulutuksesta tule mitään ja se on jäätävä remmirähjä tai liian innokas ja vetää. Ei 12-vuotias sitä saa pideltyä.

    Ennemmin pieni, että jos joku menee pieleen, niin tilanne ei ole katastrofaalinen.

    Äänestä

  • khtllä kirjoitti:

    Jos se noutaja on koulutettu eli osaa käyttäytyä hihnassa ja ihmisten ilmoilla(joka jokaisen koiran tulisi oppia rodusta riippumatta)niin varmasti pystyt.

    Usein nitä ei aikuisetkaan saa koulutettua,saatika lapset sitten...

    Äänestä

Voitteko ehdottaa jotain 10kg koiraa?

Kääpinserikin on kyllä varmasti hyvä

Äänestä

Joku keskikokoinen suht aktiivinen koira voisi olla sulle oikein hyvä, en nyt tarkoita mitään käyttölinjaista duracell pupua kuitenkaan.
Mieleeni tulee esim Australiankelpie, sheltti, pinseri ja vaikkapa muutamat terrierit. Kannattaa ainakin vilkaista jos vaikkat tykkäät.

Äänestä

Joo shelttiä oonki kattellu. Mitä terriereitä sinulle tulee mieleen

Äänestä

Shetlanninlammaskoiraa alon nyt tosissani miettimään. Olis just sen kokonen mitä oon toivonut ja entinen hoitokoirani jota hoidin noin 2 vuotti kuoli tänä vuonna. Se eli 12 vuotiaaksi ja oli niin ihana koira että ikävä on. Shelteistä mulla kyllä on eniten kokemusta.
Onko shetlanninlammaskoira mielestänne mulle hyvä?

Äänestä
  • Päätä nyt itse se rotu. Jos pentuna hankit koiran niin ennen kuin se on edes täysikasvuinen olet jo aikuisen voimissa, eli valitse rotu jota jaksaa kouluttaa ja joka aidosti kiinnostaa juuri sinua, ettei käy niin kuin monelle pikkukoiran omistajalle, että koira on aivan tasopainottomassa tilassa ja hyppii pöydillä ja sohvilla. En ole kertaakaan nähnyt huonosti käyttäytyvää dogo argentinoa, mutta äärimmäisen monta kenkälaatikon kokoista räksyttäjää.

    Äänestä

Ehdottakaa viä rotuja

Äänestä
  • ehdottaa. Sun täytyy itse tehdä päätös ja tutustua netissä eri koirarotuihi

    Äänestä

No joo toi on kyl ihan totta

Äänestä

Walesin springerspanieli tai joku muu spanieli, ovat hyvän kokoisia ja energisiä :) tosin trimmattava pari krt vuoteen.. mutta senkin oppii.

Äänestä

Joo walesin springerspanielia ollaan mietittykin.

Äänestä

Koira ei koskaan voi olla lapsen vastuulla,sen koiran ottaa vanhemmat,ja vastuu hoidosta on aina vanhemmilla.Lapset voi halutessaan osallistua,kykyjensä mukaan,mutta eivät ole koirasta vastuussa,eivätkä sen hoidosta.Kukaan kasvattaja ei lapselle koiraa myy,vain aikuisille.
Tiedän perheitä,joissa on otettu lapselle koira,kun lapsi niin pyytänyt.Innostus lopahtanut alkuunsa,muutaman kk päästä,kun koiran koulutus ei ollutkaan niin helppoa kun luuli, eikä koira ollutkaan juuri sellainen kuin kuvitelmissa.Sitten koirasta tulee jatkuvia riitoja,kun lapsi ei jaksa harrastuksiltaan,ja kavereiltaan koiraa lenkitellä ja hoidella.Eikä vanhemmatkaan halua sitä hoitaa, se koira kun otettiin lapsen hoidettavaksi.Lopulta koira noin vuoden vanhana uuteen kotiin jo laitettiin,kun lapset kyllästyivät siihen, ja sen ulkoiluttamiseen.
Jos,aikuiset olis ottaneet sen itselle,ei ongelmaa olis ollut.Lapsi olis jaksaessaan ja halutessaan voinut koiran kanssa ulkoilla,ja harrastaa.Mutta,kun koira otetaan lapsen harteille,lapsella on lisäksi harrastuksia,kavereita jne.ei aika ja viiteliäisyys välttämättä pitkään riitäkkään.
Koira on se, joka kärsii kodinvaihdosta.
Joten,jos lapsiperheeseen otetaan koira, se on aina aikuisten itselleen otettava,ja aikuisten otettava myös se hoitovastuu.Muuten voi käydä ikävästi.On koko perheelle kurja tilanne, kun perheessä on koira, jota kukaan ei viitsisi ulkoiluttaa, mutta koiralla hätä jatkuvasti.Siinä sitten huudellaan ulkoilutusvuoroja, kunnes siihen riitelyyn kyllästytään,ja koira saa sitten lähteä.

1Äänestä
  • kyllä lapsetkin voivat saada oman lemmikin eikä se kaikilla lopahda joten turha aliarvioida lemmin hoidossa vain siksi että on lapsi !!

    Äänestä

Vanhempani ottavat vastuun jos kyllästyn (vaikka niin ei tule tapahtumaan)

Äänestä

Kiinanharjakoira,lagotto romagnolo,italianvinttikoira tulee vielä mieleeni. Walesit on rautaisia harrastuskoiria kanssa. Sulla on aikaa niin ehdit tutustua rotuihin,lajeihin ja kasvattajiin syvemmin :)

Äänestä

Sileäkarvainen noutaja voisi sopia sinulle! Energinen ja ihmisrakas rotu :) Voi olla hieman suurikokoinen mutta miellyttämishaluinen koira että ei pitäisi olla niin haastava koulutettava. Koita lukea vähän eri roduista netissä ja kysele eri kasvattajilta hyvät ja huonot puolet roduista, he kun ovat yleensä oman rotunsa asiantuntijoita.

Vaikka oletkin nuori niin se ei meinaa ettetkö kykenisi huolehtimaan koirasta. Varsinkin jos saat vanhemmilles tukea. Pentukursseilla on myös hyvä käydä ja aina on joku jolta voi neuvoja pyytää jos tuntuu ettei itse osaa :)

Muista silti että olet koirassa kiinni sen 10v vähintään.. Tulevia opiskeluja ja nuoruusajan rellestämistä ajatellen..

Äänestä

Onkos olemassa rotua joka on lyhytkarvainen,pieni, miellyttämishaluinen, aktiivinen ja suht hiljainen

Äänestä
  • Ainiin ja olisi hyvä jos tulisi toimeen muiden koirien kanssa koska olisihan se mukavaa viedä kavereitten kaa koiria ulos ja käydä koirapuistoissa

    Äänestä

  • Kiinanharjakoira ja italianvinttikoira

    Äänestä

Minkälainen on jackrussellinterrieri?

Äänestä
  • 50/50 saat sosiaalisen joka paikan höylän. Huonommillaan ärri purri terrierin joka juoksee horisonttiin kun vain hihna hellittää. Kasvattajiin ja pentueen vanhempiin tutustumalla tämäkin toki selviää. Siksi seurakoira ryhmästä saa varmemmin hakemansa seuralaisen puistoon.

    Äänestä

Suosittelisin metsästyskokemuksestani (Hirvi ja latvalinnut) Itäsiperianlaikaa. Se on suhteellisen suuri pystykorvarotu, mutta mahtuu noihin mittoihin. Puhdas Itäsiperianlaika on karusta luonteestaan huolimatta hyvin lapsiystävällinen. Suomeen tuodaan vuosittain noin 4000 Itäsiperiannlaikaa. Ne vetävät mielellään (esimerkiksi pulkkaa järven jäällä, missä lapsesi on). Itäsiperianlaika on metsästyskoira, mutta tasapainoisen luonteensa takia se on viime vuosina ollut yhä suositumpi seurakoira.

Yksi asia on kuitenkin: Laikaa ei pidä ottaa, jos se ei pääse vähintään 3-4 kertaa päivässä lenkille taluttajansa kanssa. Laikalla on erittäin hyvä hajuaisti ja sen mukaan se on ihmisen seurassa.

Itäsiperianlaika: https://fi.wikipedia.org/wiki/Itäsiperianlaika

http://suurriistakoirat.suntuubi.com/?cat=14

Äänestä

Vielä saa ehdottaa rotuja

Äänestä

Ei lapselle ole sopivaa rotua. Kyllä se on koko perheen päätös ja ens kädessä vanhemmat sen rodun valitsee ja toivottavasti valitsee jos valitsee mitään niin koiran mikä oikeasti sopii perheeseen, eikä näin että kun se nytti kivalta. EI sitä missään suomi24 valita. Niin ja jos muka tiedät niin paljon koirista niin tietäisit nämäkin asiat jo

Äänestä

Tahtoisin muiden kokemuksia jackrussellinterriereistä.

Äänestä

Itäsiperianlaika on kouluteettuna erittäin hyvä koira. Se on metsästyskoira. mutta soveltuu myös erinomaisesti seuraroiraksi ja jos ulkopuolinen vaara uhkaa isäntää tai perhettä.

Itäsiperianlaika on todin hyvin liikunnallinen koira. Lukuisat ihmiset käyttävät Itäsiperianlaikoja sen jälkeen, kun Husyeiltä ovat voimat loppu.

Reipas ja ihmisystävällinen Itäsiperian laika:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Itäsiperianlaika

Äänestä

Koiran paras tarve luottamus isöntäänsä / emäntäänsä /sukulaisiaan vastaan tavalla ta toisella.

Tämän pitää olla lähtökohtainen tilanne. Koira ei saa valita ihmisrotua, mutta ihminen voi valita koiran.

Suosittelen entisenä metsästäjänä Itäsiperianlaikaa. Ne ovat myös hyvin sosiaalisia, isäntäuskollisia ja koiria, joille voi puhua omat murheet. Kaikki koirat ymmärtävät Suoman kielestä enemmän, kuin tutkijat ovat olettaneet.

Itäsiperianlaika on sopiva lapsiperheeseen, sillä ne ovat luonteen kovuudesta huolimatta lasten kanssa iloisia ja leikkisiä.

Itäsiperianlaika on myös esimerkiksi vammaiseele hyvä ja luotettava apukoira, koska se adaptoituu isäntäänsä tai emäntäänsä täydellisesti..

Kaiklki asiat eivät kuitenkaan valmistu sormia napsauttamalla, vaan tuloksen eteen on tentävä tuottavaa työtä.

Itäsiperianlaika: https://fi.wikipedia.org/wiki/Itäsiperianlaika

Äänestä

Ihan kiva varmaan tuokin rotu. Kiinnostaisi jackrussellinterrierit.
Saa ehdottaa lisää rotuja

Äänestä

Saisko vastauksia lisää?

Äänestä

Villakoira? Tosin on trimmattava sekin.

Äänestä

Eikai mikään koira tarvitse 5 tuntia päivässä liikuntaa kaiken muun lisäksi? :)
Mutta hienosti ajateltu, että tulee saamaan paljon liikuntaa ja huolenpitoa. *peukku

Monikin koira varmasti soveltuisi teille, kannattaa käydä koiratapahtumissa; esimerkiksi näyttelyissä, agilityssä jne ja jos tuttavilla on sopivan oloinen "rotukoira", niin sellainen? Yhtä tiettyä rotua on kyllä hankala sanoa, mutta mutta . . . Suomen lapinkoirat ovat yleensä kilttejä ja mukavia kaikinpuolin. Eivätkä vie turhan isoa tilaa, eivätkä jää jalkoihinkaan. :)

Äänestä

Kiitos paljon, että vastailette! Vastailkaa vieläkin! :-)

Äänestä

Tykkään kyllä kauheesti myös terriereiden lisäksi springerspanielrista ja noutajista

Äänestä

Saa vastailla

Äänestä

Manchesterinterrieri on kyllä ihana tapaus, ja valitettavan harvinainen.. Sitä siis suosittelen :)

Jaksaa leikkiä ja liikkua loputtomasti, vilkasliikkeinen pieni otus. Lyhyt karva - helppo hoitaa mutta kannattaa pukea talvella. Vaikka ei kyllä koira itse valita kylmyyttä herkästi, eikä juuri ehdi jäähtyä kun vauhti on kova.. Miellyttämisenhalu on kohtalainen - se rakastaa kaikkea ihmisen kanssa tekemistä ja tuntuu vähän väliä kysyvän että "tehtäiskö jottai kivvaa?", mutta pelkällä kiitoksella ei toimi, vaan pitää motivoida ( ei tosin ole vaikeaa, tykkää ruuasta ja rakastaa leluja). Haastepuolena tässä rodussa herkkäluonteisuus, joillain yksilöillä menee jopa arkuuden puolelle. Ja yleensä on joka tapauksessa vähän varautunut uusia tuttavuuksia kohtaan.


Joo, manssin suhteen mulla on oma lehmä ojassa (tai oma koira kainalossa), mutta kannattaa silti tutustua. Ylipäätään terrieri kuulostaa sulle aika sopivalta.

Äänestä

Joo mä oon aina tykänny terriereistä.
Pienenäkin olin aina innoissaan jos näin koiria ja varsinkin kaikkia terriereitä. (Äiti kertonu)







Vastailkaa vieläkin

Äänestä

Russeleita on monen näkösiä, on ihan tappijalkaista,ja hiukan pidempi jalkaistakin.
Jotkut on tosi metsästysviettisiä, toiset vähemmän.Olen nähnyt tosi helppoja narttuja, jotka kulkee omistajan mukana lman hihnaa.Ja myös uroksia, jotka singahtelevat hihnan päässä, yrittäen vieraiden koirien luo kovaa rähjäten.Eli ihan koirasta, suvusta,koulutuksesta jne, kiinni millainen siitä tulee.Eli pitäisi tarkkaan tutkia ne suvut,ja tietää vanhempien käytös eri tilanteissa.
On myös muita saman tyyppisiä rotuja jotka vois sulle sopia, esim.brasilianterrieri, tai tanskalainen pihakoira, joka vaikuttaa mielestäni mielenkiintoiselta .Pihakoirista ei ole kokemusta, enkä tiedä kellään sellaista, mutta mielestäni tutustumisen arvoinen sekin.Näyttelyihin kannattaisi ehkä mennä katsomaan kyseisen rodun edustajia.Kyllä siellä sen koirien käytöksen näkee vähän myös.Ja voi kysellä omistajilta/kasvattajilta kin luonteesta, silloin kun heillä on aikaa, ei silloin kun kehät pyörivät.

Äänestä

Itse en ymmärrä koirista mitään, mutta sukulaisellani oli aivan huippukoira. Kääpiösnautseri. Vaikka se on kooltaan pieni niin jaksaa juosta pitkääkin lenkkiä ja toisaalta on tarpeen tullen ihan mahdoton sylissä istuja.
Lisäksi ei juurikaan hauku eikä tarvitse vartin välein pissattaa. Mikäli oikein muistan.
Siinä olis koiraa nuorelle naiselle.

Äänestä

Terrierit kiinnostaa. Ehdotelkaa rotuja.
Toivoisin omia kokemuksianne koirista(kerrothan koirasi rodun)
Mielellåni kuulisin russelin omistajien kokemuksia

Äänestä

Eikö kukaan enää eksy tänne vastailemaan😞

Äänestä

Otappa wörkki

Äänestä

Korvaamaan kavereita ja vanhempia vai. Ei missään nimessä koiraa alaikäisille!
Turri hankitaan jos hankitaan vasta sitten kun on omat lapset hoidettu maailmalle. Näin hoivavietti kohdistuu suunnilleen oikein.

Äänestä

Oon 12v tyttö . Oon miettiny koiran hankintaa pienestä asti . Koira tulis muulle ja äidille . Rodun keksimisessä on ollu vaikeuksia .

Ollaan mietitty .
Staffia.
Shelttiä.
Lappista.
Westietä .
Novascotiannoutajaa .
Ja australian paimen koiraa .


Liikuntaa koira sais noin arkena 2h päivässä . Ja vapaalla noin 2-4h .

Äänestä
  • Ja oisko rotu ehdotuksia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aktiivinenn kirjoitti:

Siinä onkin jo kysymys. Eli koira sais liikuntaa ihan ihan vähintään 2 tuntia päivässä mutta normaalisti 4-5 tuntia ja viikonloppuisin ja lomalla 4-7tuntia ja tietenkin rivitalon takapihalla saa olla paljon. Joskus haluaisin mennä koiran kanssa vaeltamaan koko päiväksi.

Omaa koiraa ei oo ollut mutta paljon hoitokoiria ja koira asiantuntijatkin sanovat että tiedän erittäin paljon koirista. Kuulemma enemmän kun moni tavallinen aikuinen koiranomistajakaan että todennäköisesti tiedä suht paljo koirist ja osaan aika hyvin lukee koiran kehon kieltä. Oon kyl lukenu kirjastoauton koko koirakirja hyllyn ja kirjastoistakin oon tosi paljo lainannu kirjoja

Tahtoisin koiran olevan korkeintaan 55cm korkea ja 25kg painava. Ei trimmattava rotu. Pidän lenkkeilystä, juoksemisesta ja hölkkäämisestä ja olisi niiiiin ihanaa pyöräillä niin että koira juoksee vieressä


kerron mielelläni lisää.


Ehdottakaa rotuja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu