Tarinaa/ Vinkkejä paniikkihäiriön kanssa elämiseen

Hei!

Tässä tarinaa minusta ja paniikkihäiriöstäni ja vinkkejä paniikkihäiriön taltuttamiseen ja sen kanssa elämiseen.

Olen 23-vuotias mies ja saanut paniikkikohtauksia noin 5 vuotta. En pitkään ymmärtänyt mistä kohtaukset johtuu ja luulin itselläni olevan erinäisiä sairauksia. Kohtaukset alkoivat lukiossa ollessani ja niihin liittyi usein pelkoa kuolemasta, kuten esimerkiksi sydänkohtauksen saamista. Kävin usein lääkärissä ottamassa erinäisiä testejä, mutta mitään fyysistä sairautta ei löydetty.

Saatuani kohtauksia satunnaisesti noin vuoden aloin yummärtämään, että kyseessä on paniikkihäiriö. Kävin lyhyitä terapiajaksoja julkisen terveydenhuollon puolella, mutta en oikein saanut apua vaivaani ja sitä tarjottiin mielestäni huonosti. Paniikkihäiriön voimakkuus on vaihdellut vuosien mittaan elämäntilanteen ja stressin mukaan. Välillä paniikkikohtaukset ovat liittyneet fyysisiin sairauksiin ja välillä taas kontrollin menettämiseen, siihen että pelkään tulevani hulluksi. Aloitin syömään SSRI-lääkettä kaksi vuotta sitten pienellä annoksella (25mg/vrk) ja se on auttanut kohtausten tiheyteen ja vahvuuteen, mutta haluaisin pian tulla toimeen ilman lääkkeitä, sillä lääke on tasoittanut tunne-elämääni ja elämä tuntuu sen takia välillä tasapaksulta.

Tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa ja ahdistusta on taas ollut välillä enemmän stressin takia. Nyt sain viimein helmikuussa 2016 aloitettua psykoterapian, mistä koen olleen suuresti apua. Toivon, että saisin sen avulla paniikkikohtaukset vieläkin vähemmiksi ja ahdistusta lievitettyä, sekä lääkkeen lopetettua. Vaikka saankin paniikkikohtauksia usein, niin olen kuitenkin oppinut vähentämään kohtauksia ja niiden vahvuutta. Muutenkin koen olevani pitkästä aikaa taas onnellinen. Haluankin muistuttaa kaikkia kohtalotovereita, että kannattaa yrittää pysyä optimistisena, vaikka se tuntuukin väliltä vaikealta. Sairaudesta voi parantua ja ainakin kohtausten määrää/vahvuutta saa lievitettyä harjoittelun avulla!

Vinkkejä paniikkikohtausten/ahdistuksen kanssa taisteluun.

-Vuosien saatossa eniten apua olen saanut aloittamastani psykoterapiasta, ihan vaan koska olen saanut opittua erinäisiä harjoituksia paniikkikohtauksen lievittämiseen ja rentoutumiseen. Suosittelenkin terapiaa ehdottomasti kaikille, koska siitä ei ainakaan ole haittaa ja luultavasti vain paljon hyötyä.

-Lääkehoito ei paranna ihmistä, vaan ainoastaan lievittää oireita. Se sopii joillekkin, mutta ensisijaisesti kokeilisin terapiaa, koska lääkkeissä on sivuvaikutuksia/niistä saa myös vierotusoireita jos joskus haluaa lopettaa. Muutenkin mielestäni paniikkihäiriön hoito Suomessa on liian lääkepainotteista ja itse koen ainakin hyötyneeni paljon enemmän terapiasta.

-Kannattaa opetella erilaisia keinoja rentoutua. Esimerkiksi mindfulness/erilaiset läsnäoloharjoitukset on hyviä. Paniikkihäiriö on ainakin itselläni tosi riippuvainen kehoni hyvinvoinnista ja esimerkiksi jo se, että harrastaa vähän liikuntaa/syö kohtalaisen terveellisesti ja säännöllisesti ja nukkuu hyvin vähentää kohtausten määrää ja vahvuutta radikaalisti.

-Liiallista stressiä kannattaa välttää, sillä itselläni ainakin stressi on yksi pahimmista paniikkikohtausten aiheuttajista. Aina esimerkiksi kalenteria ei kannata tunkea ihan täyteen tai jos vaikka opiskelee, niin voi aina ottaa vaikka yhden kurssin vähemmän opintojaksoon.

-Alkoholia/tupakkaa/päihteitä/kofeiinia ei kannata käyttää ainakaan liikaa. Alkoholi voi lieventää oireita hetkellisesti, mutta oireet ainakin itselläni pahentuvat laskuhumalassa/krapulassa. Myös esimerkiksi tupakka tai kofeiini laukaisevat helposti paniikkikohtauksen.

-Vaikka paniikkikohtausten takia tekisikin mieli monesti välttää erilaisia tilanteita, ettei saisi paniikkikohtausta, niin näin ei kannata tehdä. Jos alkaa välttelemään monia tilanteita, niin se kapeuttaa elämänlaatua ja aiheuttaa masennusta. Ylipäätänsäkin suosittelen tekemään enemmän asioita, jotka ovat itselle mielekkäitä, sillä se parantaa yleistä hyvinvointia ja vähentää myös paniikkikohtauksien määrää.

Jos jotain positiivista olen paniikkihäiriöstäni saanut, niin sen että olen oppinut arvostamaan ihan eri tavalla elämää ja niitä hetkiä/päiviä kun ei ahdista. Elämä on lyhyt ja mielestäni ei kannata liikaa mennä mukaan länsimaiseen rahantavoitteluun ja uraelämän ihannointiin. Suosittelen tätä myös teille ja toivottavasti joku saisi jotain apua vinkeistäni. Saa myös kysyä jos jokin askarruttaa.

Onko täällä muita paniikkikohtauksia saavia tai paniikkihäiriöisiä? Olisi mielenkiintoista kuulla myös teidän tarinoita.

Tsemppiä ahdistuksen ja paniikkikohtauksien kanssa taisteluun!