Kyy on niin "vaaraton" - Totuus aivan muuta

KyyONKavala

Joka kevät on näitä lellukkatarinoita kuinka kyyt ovat hyödyllisiä ja vaarattomia. Niitä neuvotaan käsittelemään joillakin puutarhakäsineillä jne. Tällainen käsine ei suojaa kyyn purentalinjaa. Ja totuus "vaarattomuudesta"on aivan muuta. Viime päivinä on saatu lukea iltapäivälehdistä ikäviä tarinoita kuinka isoilta miehiltäkin on olut henki lähdössä - ja tehohoitoa tarvittu. Ex-hirvitutkija kertoi IS:ssa, että äkää vähätelkö kyyn puremaa. Oli ollut tehohoidossa ja kauheat kuvat kädestä johon myrkkykyy oli iskenut hampaansa. Siitä on leikki kaukana. Joku neuvoo, että siirtäkää liero ämpärillä vähän matkan päähän. Kun niitä on viety autossa - on tapauksia, että kyyn on päässyt autoon vapaaksi ja kuski ajanut auton kaseikkoon. Pelästyksissään. Kyy kulkee pitkiä matkoja ja tulee takaksin. En nähnyt vuosikymmeniin kyitä, nyt kahtena edelliskesänä olen tappanut pihaympäristöstä jo kaksi sahalaitaa ja yksi pääsi tänä kesänä karkuun paikalta, jossa säilytän maalla autoa. Ainoa oikea tempuu tälle - onneksi vielä - rahoittamattomalle vaaralliselle ostukselle, on tappaminen. Kyllä niitä riittää metsissä - siellä niitä tarvitaan. Ei kotiympäristössä, tai pihoissa tai jonkun kotona, kuten olen kuullut tapahtuneen. Kyy ei ole koskaa vaaraton. Koiralle myös vaarallinen. Maalla ennen koiriamme saivat puremia ja olivat yhden päivän sängyn alla ja maitoa yritettiin syötää. Elvyttämiseksi.

18

2621

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asddfdf

      Viimeksi 80-luvulla suomessa on kuollut ihminen kyyn puremaan, joten jotain rotia tuohon kyyvihaan. Vrt. johnkin aasian maihin joissa kuolee kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa oikeasti vaarallisten käärmeitten puremiin. Kyy puree ihmistä vain viimeisessä hädässä. Jos et halua kyitä takapihallesi, tee pihastai epämieluisa paikka kyille

    • viper-viper

      Kymmeneen vuoteen yksi kyy nähty mökillä mutta viime kesänä yhtenä aamuna löytyi 5 kyytä pihalta. Sen jälkeen niitä luikerteli jopa grillatessa parin metrin päähän jaloista ja ei pelänneet mitään. Koirien takia pelko hanurissa että milloin iskee. Naapureilla sama ongelma,käärmeitä yhtäkkiä alkoi näkymään joka pihassa. Ei muuta kuin ahkeraa moottorileikkurin käyttöä,rojut pois pihalta,turhat puskat pois ja nurmikko leikattava matalaksi. Kyy tutkija sanoi että talvipesä on varmaan siinä lähellä, viime syksynä kun tuli viimeinen lämpöpulssi niin heti löytyi lieroja lämmittelemässä pihalla. Kuukauden päästä alkaa ensimmäiset kyyt liikkua, toivottavasti eivät tule pihoille. En viitsi tappaa niitä vaan hommasin käärmepihdit 19.90€ netistä ja kannellisen 60cm korkean ämpärin. Kuskaan niitä sitten vähintään 3 kilsan päähän yhdelle suolle. Toivottavasti pysyvät siellä.

      • puskakoura

        Kiva temppu marjastajille, jotka sinne hakeutuvat,toivottavasti lähin lääkäriasema on kulman takana -_-


      • hehehehehehhe

        Kerätkää kyyt ja viekää ne vihreiden lapsi-ja homoperheiden pihoille, koska vihreät rakastavat kyykäärmeitä ja pakottavat suuressa uhossaan muutkin rakastamaan niitä. Sanotaan, että parisataa kyytä pihapiirissä lisää nopeasti vihreänkin viisautta.


    • toimiise

      Rautalapio paras kyynmurskaaja. Lapio hiljaa kyyn päälle ja isku ja roikkumaan pihan puuhun, niin ei tule uudelleen kyitä pihapiiriin vuosiin.

    • Anonyymi

      En oo mikään käärmeiden vihaaja,ja tottunut niihin.Vähän aikaa sitten näin kyyn,syksyllä ne liikkuu,yksi tuttu kertoi käärmeen puremasta siskostaan kuinka vieläkin käy sair.polil.Kukkapenkistä pistänyt käteen joutu teholle ja hermovaurioo jtn seurasi.Mun kimppuun hyökkäsi kävelytien vieressä kes.pnä kuumaa,ihan iso käärme juoksin pois,ja käärme oikeasti singahti metrin eli pistoyritys.Kuljin kaverini kanssa tietä.Huomasin syrjäsilmällä jonkun mustan kierteellä luojalle kiitos ,tääkin kun allerginen..en tiedä mitä kävisi..Käärmeen puremaan on kyllä kuollutkin ihmisiä ennen.Jokainen reagoi eritavalla.

      • Anonyymi

        Noin kymmenen vuotta sitten muutin asumaan mökilleni, joka on sukuni maita ollut jo 7 sukupolvea.Ikinä ei ole ollut kyitä, paitsi 9 vuotta sitten ,niitä ilmestyi kuin tyhjästä. Tapettuani noin 150 viiden vuoden sisällä, ne ovat kadonneet tai loppuneet lähes kokonaan. olen myös tuhonnut kivikon ,ajamalla maata päälle ja hajustanut ja polttanut oletettuja lymypaikkoja. Parkkikasa on myös hyvä houkutin syksyllä ja pakkasten tultua kunnolla bensaa ja tuleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin kymmenen vuotta sitten muutin asumaan mökilleni, joka on sukuni maita ollut jo 7 sukupolvea.Ikinä ei ole ollut kyitä, paitsi 9 vuotta sitten ,niitä ilmestyi kuin tyhjästä. Tapettuani noin 150 viiden vuoden sisällä, ne ovat kadonneet tai loppuneet lähes kokonaan. olen myös tuhonnut kivikon ,ajamalla maata päälle ja hajustanut ja polttanut oletettuja lymypaikkoja. Parkkikasa on myös hyvä houkutin syksyllä ja pakkasten tultua kunnolla bensaa ja tuleen.

        Eka kyy tälle keväälle.Sain tapettua pihan lähellä. Nyt kannattaa kierrellä tai hiihdellä kalliokoitten lähettyvillä, niin voi tehokkaasti eliminoida paljon lyhyessä ajassa. Nousevat hangelle pirulaiset lämmittelemään ja voi olla kymmeniä meliön alueella. Kerran sain 34 kpl yhdestä paikasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin kymmenen vuotta sitten muutin asumaan mökilleni, joka on sukuni maita ollut jo 7 sukupolvea.Ikinä ei ole ollut kyitä, paitsi 9 vuotta sitten ,niitä ilmestyi kuin tyhjästä. Tapettuani noin 150 viiden vuoden sisällä, ne ovat kadonneet tai loppuneet lähes kokonaan. olen myös tuhonnut kivikon ,ajamalla maata päälle ja hajustanut ja polttanut oletettuja lymypaikkoja. Parkkikasa on myös hyvä houkutin syksyllä ja pakkasten tultua kunnolla bensaa ja tuleen.

        Ehdotan kansalaistalkoita kyyjahdin aloittamiseksi. Kulkekaa silmät auki keppi mukana, jolla voi lyödä kyyn hengiltä. Suomen luonto on pärjännyt ilman kyytä ja se ei kuulu ihmisten asuttamille alueille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdotan kansalaistalkoita kyyjahdin aloittamiseksi. Kulkekaa silmät auki keppi mukana, jolla voi lyödä kyyn hengiltä. Suomen luonto on pärjännyt ilman kyytä ja se ei kuulu ihmisten asuttamille alueille.

        Saatiin tapporahaa kyistä poikasena. Niillä rahoilla ostin eka haulikkoni ja ketunraudat.


    • Anonyymi

      Näin mökillä erään eikä ollut mikään aivan pikkuruinen eli reilusti yli 60cm tuo oli... jotkut toiset lapset huomasivat sen eräässä sellaisessa aurinkoissessa kivilohkareisessa heinikkoisessa rinteessä, otin sitten käytännöllisen aseen mukaan eli kohtuu tehokkaan ilmapistoolin, kun isän pyynnöstä lähdin katsomaan.

      Näin joo vilauksen siitä, oli möllöttämässä, mutta todella hiljaa pitää mennä jos yrittää päästä lähelle kun nuo tuntevat sen maan värähtelyn ja lähtevät piiloon heti kivenkoloihin.

      Muutamia laukauksia ammuin kohti sitä minne se luikersi, ei aavistusta että haavointikokaan, toisaalta sen on voinut napata joku hiirihaukkakin kun niitä leijaa jatkuvasti siellä, pölläjäkin menee yöllä.

      • Anonyymi

        Tänään 6.9.klo.15.45 lötkötti 70 cm kyy kotini luo vievällä pihatiellä. Jäi auton renkaan alle .


    • Anonyymi

      Kyy on täysin tarpeeton otus, joka pitää nitistää aina kun sen näkee.

    • Anonyymi

      Kyykäärme tulee rauhoitetuksi kesäkuun alussa.

      Samoilla perusteilla voisivat rauhoittaa myös hyttysetkin, niitä ei saisi tappaa "viattomia" luontokappaleita ovat hyttyset myöskin.

      • Anonyymi

        Ennen kyy käärmeestä puhutaan vanhoissa kirjoissa kyh ja pah käärmeenä. Kauhea hiljainen tappaja joka ilmestyy kuin tyhjästä myrkyttää myrkyttämästä.


    • Anonyymi

      Pihasta voi tehdä sellaisen ettei se houkuttele kyitä. Kynii ruohikon talon ympäriltä, se estää myös punkkiongelmaa eikä anna risukasojen olla lähettyvillä.
      Kyytkin ovat tärkeitä, ne syövät esim, myyriä ja pitävät kantaa kurissa.
      Varovaisuudella suhtauduttava käärmeisiin koska todellakaan ei voi tietää kuinka sillä kertaa myrkky vaikuttaa. Saappaita hyvä käyttää suojana.

    • Anonyymi

      Kaikki kyyt ei edes väistä, etenkään poikasia kantavat naaraat. Jo parina vuonna oon törmännyt loppukesästä fatilla taajamassa metsäpolulla monta kertaa kyyhyn, kun ne makaavat keskellä polkua ilman ees auringonpaistetta eikä ne väistä mihinkään, ite mennyt jorpakon kautta pelästyessäni niistä ohi, vain kerran käynyt haaveri. Eli viime kesänä yksi jäi pyörän renkaan pinnoihin sähisemään, kiva oli yrittää saada se irti, kun se pää ja niska oli molemmat renkaan pinnojen välisssä, ja siitä se yritti iskeä purren päälle. Jouduin kahdella isolla oksalla lopulta litistämään sen niskasta kuoliaaksi, kesti pitkään, muttei ollut muuta vaihtoehtoa, muutakin kokeilin. Ei myöskään sätkinyt enää kuoltuaan pitkään, kuten usein kerrotaan ainakin silloin, jos pään irrottaa. Ja nyt on rauhoitettu koko turhake...

    • Anonyymi00018

      Onko olemassa jotakin myrkkyä, millä käärmeen voisi tappaa ?
      Esim. hiirille tai rotille tarkoitettua. Jos saisi hiiren liskuihin ja työntäisi sen sisuksiin rotanmyrkkyä ja jättäis sen paikkaan, missä käärmeet liikku.
      Meidän laiturin alla, joka osittain kallion päällö, olen pari kertaa nähnyt iison kyyn. Siltä pitäis saada henki pois, kun on koirakin perheessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      724
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      446
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      12
      398
    Aihe