Kyllästyn siis jonkin ajan kuluttua aivan kaikkeen. Jaksan jonkin aikaa tehdä jotakin, ja teenkin sitä "älyttömällä" energialla monta tuntia päivässä, mutta jossain vaiheessa kyllästyminen iskee eikä tulisi enää mieleenkään tehdä sitä. Mutta kun pidän taukoa kuukauden tai pari niin taas yhtäkkiä löytyy innostus (hetkeksi). Tämä pätee aivan kaikkeen, olen soittanut monia soittimia, opiskellut eri kieliä, ollut eri kouluissa/eri työpaikoissa, asunut eri paikkakunnilla ja eri asunnoissa, opiskellut jotain aivan "kummallisia" juttuja joita monelle ei tulisi edes mieleen mutta aina käy samalla tavalla. Ja aina silloin kun jälleen kiinnostun esim. pyöräilystä, menen joka kerta eri lenkin koska en kestä mennä samoja reittejä. Aika usein pyrin näiden harrastusteni yms. lisäksi hakemaan jatkuvasti uusia yksittäisiä kokemuksia, esim sukellusta, kiipeilyä, paintballia ja kaikkea mahdollista. Enää ei oikein edes kiinnosta aloittaa mitään harrastusta kun tiedän jo valmiiksi että sille käy kuin muillekin aloittamilleni jutuille. Onko kohtalotovereita? Mitä ihmettä tässä tilanteessa olisi oikein tehtävä?
Kyllästyn kaikkeen, löytyykö muita samanlaisia?
kunmikääneiriitä
7652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tapa ittes. Siihen et kyllästy.
Me adhd tutkimuksiin, kuulostat selvältä tapaukselta ja tää on kohteliaisuus.
Äläkä välitä ton yhen kommentista, se ei ehkä tykkää vilkkaista ihmisistä. :)
Imetkö, kullipää?
Muna maistuu nam nam:)
Hyvä kun tiedostat asian.
Kaikkea voi kysyä terveyskeskuslääkäriltä, mutta pillereitä ei kannata maistella.
Toiset rauhottuu kun tulee ensimmäinen oire vanhuudesta, 35v.
Minä päinvastainen, mutta tosi hyvin menee kuitenkin.
Syön vain broilerinlihaa, omenoita, kalaöljyä, heraproteiinia, pakasteesta sekavihanneksia ja keittojuureksia, vehnäjauhoja josta teen veteen sekoitettuna ohukaisia ja paljon sokeria. Joskus likaa ruisleipää, jonka yritän lopettaa.
Tällä ruokavaliolla on rauhallinen, aivan liian rauhallinen.
Usein mainostetaan E-epa vaikutuksia, en ole mainostaja, mutta voishan sitä kokeilla, ota 3-5 kertainen annos, 120 tab pitäis kyllä jo nähdä mitä tapahtuu.
e-epa 650 mg 120 kapselia noin 30 euro
http://www.vitaravinne.fi/omega3-eepa-650 mg-120 kpl-tri tolonen-p-484.html
Olen hieman kyllästyvää sorttia minäkin..