Dopingin tausta

1. Olisiko hiihtoliiton johdon äly riittänyt systemaattisen dopingkulttuurin rakentamiseen?

2. Olisiko hiihtoliiton johdon äly riittänyt neuvostoliittolaisen dopingkulttuurin tuontiin?

3. Olisiko hiihtoliiton johdon äly antanut periksi sille, ettei johto tiennyt systemaattisesta dopingkulttuurista ennen käryjä?
62329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Ei vanhanenkaan tunnustanut, ei vihriälä eikä juhantalo...

Äänestä

Doping on kepulikonsti.

Huikenta dopingia ovat vastikkeettomat maataloustukiaiset, sillä ne vain heikentävät suoritusta.

Äänestä

Niin, sinun olisi viisainta aloittaa tunnustamalla itse. On turha odottaa muilta tunnustuksia, jos ei itse näytä mallia.

Voisit käyttää aikaasi paremmin kysymällä, miksi toiset voivat ryhtyä varastettuun tavaraan ilman rangaistuksen uhkaa. Tilanne on aivan sama, jos turvapaikanhakijoille annetaan oikeus raiskata.

Hiihtoliitto-tapauksen alkuvaiheessa STT:n toimittaja kertoi, että STT:llä on hallussaan varastettu dopingampulli. Sitä ei koskaan eikä missään voitu kytkeä Jari Räsäseen eikä Hiihtoliittoon. Kytkennällä ei kuitenkaan olisi ollut mitään merkitystä sen kannalta, oliko yksi tai useampi STT:n palveluksessa ollut henkilö ryhtynyt varastettuun tavaraaan.

Mahtaneeko sinun älysi riittää tämän ymmärtämiseen?

Äänestä
  • Ei se käsitä kuin kansaneläkeensä laskun 7 snt päivässä, ja maataloustuet.
    Muusta ihan turha hänelle sanoa.

    Äänestä

  • Hiihtoliiton satraapit, tuho-aho etukenossa, vaati STT:n toimitajilta "kärsimyskorvauksia" doping-uutisesta. Kepuhemmot tuhosivat kahden toimittajan työn ja elämän. Totuus tuli myöhemmin osittain ilmi massiivisina käryinä Lahden kisoissa, kun dopingin peiteainetta - kepulisteille yllätyksenä - testattiin.

    Valheiden päälle ladottiin uusia valheita saunasopimuksien voimalla.

    Äänestä

  • saatiinjuttuloppuun kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/hiihtolajit/art-2000000543124.html

    Ja kuinka Räsänen syyttömyyttään vakuuttelikaan, oikein oli tuohduksissaan. Marttyyri Räsänen.

    Esko Ahokin oli vailla puolta miljoonaa markkaa korvauksiksi henkisistä kärsimyksistä. Käräjäoikeus määräsikin hänelle STT:n maksamaan jonkun verran, mutta Ahon osalta hovioikeus päätti jo tuolloin, että Aho maksakoon itse kaikki oikeuskulunsa ja mitään korvauksia ei eui sentään jokaiselle olemattoman kunniansa perään inisevälle rahastajalle ole perustetta maksaa. Hiihtoliitto kai ne Ahon kulut maksoi, tuskin nyt sökö-esko itse.

    Ja kauan ehti aikaa kulua ennen kuin asia sai uuden käänteen ja todelliset valehtelijat vastuuseen. Tosin Jari Räsänen sanoo, että tuomio oli järjetön. No, sanoo mitä sanoo, olisi aikanaan puhunut totta.

    Äänestä

  • SaunasopimusKeput kirjoitti:

    Hiihtoliiton satraapit, tuho-aho etukenossa, vaati STT:n toimitajilta "kärsimyskorvauksia" doping-uutisesta. Kepuhemmot tuhosivat kahden toimittajan työn ja elämän. Totuus tuli myöhemmin osittain ilmi massiivisina käryinä Lahden kisoissa, kun dopingin peiteainetta - kepulisteille yllätyksenä - testattiin.

    Valheiden päälle ladottiin uusia valheita saunasopimuksien voimalla.

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/29/doping-ryvetti-seka-sttn-etta-hiihtopomot

    Urheilussakin taitaa olla vallassa melkoinen sisäpiiirimafia. Ja käsi ojossa korvauksia vailla ja valehtelemassa pahimmat nilkit heti, kun käry käy.
    Muuten saisivat minun puolestani kaikki urheilijat syödä ihan mitä tahansa ja pistää suoneen ihan mitä vaan ja se sallittaisiin kaikille maailman urheilijoille.

    Mutta siinä on yksi suuri mutta. Aivonsa erinäisillä aineilla pehmittäneet urheilijat olisivat taatusti mitä suurin turvallisuusriski. Siitä on esimerkkejäkin, kuinka doupatuilla urheilijoilla ihan oman kertomansa mukaan urheilutulokset paranivat, mutta samalla pääkoppura sekosi ja käytös muuttui kanssaihmisille vaaralliseksi.
    Toinen mutta on, että on varmasti myös urheilijoita, jotka eivät halua urheilla doupattuna, siksi dopingin salliminen olisi väärin heitä heitä kohtaan.
    Hankala tilanne, eikö vain? Kahta urheilujärjestelmää ei voitane järjestää?
    Puhtaat ja ei-puhtaat urheilijat?

    Vetäkää, vetäkää ihan mitä vaan, kaikki kepuliurheilijat, mutta lopettaisitte edes valehtelun.

    Äänestä

  • tympiikepuliurheilu kirjoitti:

    Menestyvä huippu-urheilija voi olla kävelevä aikapommi, jonka hermot pimahtaa milloin tahansa, mitä arvaamattomammin seurauksin, jos menestys urheilussa on saatu kielletyillä aineilla. Polkupyöräilyssä oli aikoinaan käytössä joku aine, jolla kilpailijan suorituskyky lajissa saatiin äärimmilleen. Aineen varjopuolena, että kilpailija saattoi kuolla sydänkohtaukseen kesken kilpailun. Tai käytännössä kai lähinnä harjoittelujakson aikana, koska kilpailuun mennessähän aineen oli täytynyt poistua kehosta.

    Äänestä

  • paradox2 kirjoitti:

    Tuo töördefräncen piri-kilpailun voittajan minimekkoa esittelevä kirjoittelija on kai käyttänyt jotain aineita, kun kirjoittelee ihan pehmeitä.

    Äänestä

  • muistinvaraisesti kirjoitti:

    Esko Ahokin oli vailla puolta miljoonaa markkaa korvauksiksi henkisistä kärsimyksistä. Käräjäoikeus määräsikin hänelle STT:n maksamaan jonkun verran, mutta Ahon osalta hovioikeus päätti jo tuolloin, että Aho maksakoon itse kaikki oikeuskulunsa ja mitään korvauksia ei eui sentään jokaiselle olemattoman kunniansa perään inisevälle rahastajalle ole perustetta maksaa. Hiihtoliitto kai ne Ahon kulut maksoi, tuskin nyt sökö-esko itse.

    Ja kauan ehti aikaa kulua ennen kuin asia sai uuden käänteen ja todelliset valehtelijat vastuuseen. Tosin Jari Räsänen sanoo, että tuomio oli järjetön. No, sanoo mitä sanoo, olisi aikanaan puhunut totta.

    Ei ole Aho enää vaatimassa korvauksia. Näkyy sanoneen, että asialle täytyy panna piste eikä siitä saa enää puhua. Myllylästäkään Aho ei halunnut puhua kertoessaan olevansa Nokian johtaja. Oho, että oikein Nokian johtaja. Mutta niin se sanoi, kai häkeltyi ja sössötti mitä sattui, kännykkäisukki.
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Piirainen_aho-4782

    Ahohan on muutenkin huono häviäjä, tuollaisia rehdit miehet ja naiset halveksivat. Varsinainen neiti mieheksi.
    http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/kohukirjan-vaite-esko-aho-pelasi-pokeria-velaksi/2986142

    Äänestä

  • 2049 kirjoitti:

    Tuo töördefräncen piri-kilpailun voittajan minimekkoa esittelevä kirjoittelija on kai käyttänyt jotain aineita, kun kirjoittelee ihan pehmeitä.

    Tarkennus asiaan. Se on töördefräncen piri-kilpailun voittajan pilkullinen minimekko.
    Pilkut ovat oleellinen osa asiassa, eihän se muuten olisikaan se pilkullinen mekko.
    Pilkut ovat myös kirjoituksissa aika oleellinen osa. Jotkut eivät vaan osaa sijoittaa niitä oikeisiin paikkoihin, jotkut sijoittavat niitä vääriin paikkoihin ja jotkut eivät sijoita niitä mihinkään. Mutta kaipa tuossa mekossa pilkut ovat paikallaan.

    Loppukevennys, ei pilkuista, vaan pilvipeitteen rakoilemisesta.
    https://www.youtube.com/watch?v=rAcaUUNZvus

    Äänestä

  • tympiikepuliurheilu kirjoitti:

    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/29/doping-ryvetti-seka-sttn-etta-hiihtopomot

    Urheilussakin taitaa olla vallassa melkoinen sisäpiiirimafia. Ja käsi ojossa korvauksia vailla ja valehtelemassa pahimmat nilkit heti, kun käry käy.
    Muuten saisivat minun puolestani kaikki urheilijat syödä ihan mitä tahansa ja pistää suoneen ihan mitä vaan ja se sallittaisiin kaikille maailman urheilijoille.

    Mutta siinä on yksi suuri mutta. Aivonsa erinäisillä aineilla pehmittäneet urheilijat olisivat taatusti mitä suurin turvallisuusriski. Siitä on esimerkkejäkin, kuinka doupatuilla urheilijoilla ihan oman kertomansa mukaan urheilutulokset paranivat, mutta samalla pääkoppura sekosi ja käytös muuttui kanssaihmisille vaaralliseksi.
    Toinen mutta on, että on varmasti myös urheilijoita, jotka eivät halua urheilla doupattuna, siksi dopingin salliminen olisi väärin heitä heitä kohtaan.
    Hankala tilanne, eikö vain? Kahta urheilujärjestelmää ei voitane järjestää?
    Puhtaat ja ei-puhtaat urheilijat?

    Vetäkää, vetäkää ihan mitä vaan, kaikki kepuliurheilijat, mutta lopettaisitte edes valehtelun.

    "Eskon tallin" toimintaidea oli doupata karpaasit urheilusuorituksiin sekä maineeseen ja tämän jälkeen äänestyttää kepukarjalla hemohessut eduskuntaan nappia - ohjeiden mukaan - painamaan.

    Dopingi käytettiin näin myös poliittisiin tarkoituksiin.

    Äänestä

  • paradox2 kirjoitti:

    Menestyvä huippu-urheilija voi olla kävelevä aikapommi, jonka hermot pimahtaa milloin tahansa, mitä arvaamattomammin seurauksin, jos menestys urheilussa on saatu kielletyillä aineilla. Polkupyöräilyssä oli aikoinaan käytössä joku aine, jolla kilpailijan suorituskyky lajissa saatiin äärimmilleen. Aineen varjopuolena, että kilpailija saattoi kuolla sydänkohtaukseen kesken kilpailun. Tai käytännössä kai lähinnä harjoittelujakson aikana, koska kilpailuun mennessähän aineen oli täytynyt poistua kehosta.

    Laji on maantiepyöräily ei polkupyöräily.

    Äänestä

Hiihtoliiton johdon äly riitti DDR:n ohjauksessa itä-saksalaismallisen dopingkulttuurin luontiin.

Kuin silloin enne, kuin silloin ennen...kohta sen tarve hiffataan taas.

Äänestä
  • Ainahan voi käyttää myös konsultti-insulttien apua niitä ei omatunto vaivaa millään lailla kunhan vain saa paljon kahisevaa LOTs of DOLLARS $$$$$$$

    Äänestä

  • konsultti-insultit-- kirjoitti:

    Ainahan voi käyttää myös konsultti-insulttien apua niitä ei omatunto vaivaa millään lailla kunhan vain saa paljon kahisevaa LOTs of DOLLARS $$$$$$$

    Laita vielä se pitkä värssy,katosta lattiaan.
    Olet sitten tyytyväinen.

    Äänestä

Mitä vitua kuuluu kepupalstalle ?

Äänestä
  • Ei vitua kuulukaan.

    Äänestä

Onko Suomessa pakko tukea (esim.veikkausvaroin) huippu-urheilijoita? Miksi on niin tärkeää menestyä huippu-urheilussa? Eikö olisi kansanterveydellisesti järkevämpää sijoittaa toimintaan, jolla tuettaisiin normikansalaisten terveyttä ja sen ylläpitomahdollisuuksia?

Äänestä
  • Menestymisen ymmärtäisikin, mutta kun ei tule menestystä. Pitää doupata, tai sitten voidaan lopettaa koko leikin tukeminen.

    Äänestä

  • Politiikalla ja urheilulla on joku yhteys valtioiden ja ideologioiden kesken, jonka perimmäistä syytä en ymmärrä. On päästävä urheilussa huipulle hinnalla millä hyvänsä, vaikka kansa kuolisi nälkään. Brasiliassa on nyt rakennettu mahtavat lavasteet olympialaisille samalla kun siinä maassa ammutaan katulapsia poliisin toimesta järjestelmällisesti. Ja kukaan ei kysele niiden lapsien perään. Se kuuluu paikalliseen järjestelmään. Vain harva noista katulapsista pystyy nousemaan joksikin jalkapallon "socratekseksi", vaikka urheilu on ainoa mahdollisuus noilla lapsilla päästä siitä kurjuudesta. Tai se poliisin ampuma armonlaukaus.

    ps. "Socrates" muuten kuoli 57 vuoden iässä.

    Äänestä

Kuten toin aiemmin esille, Hiihtoliitto-tapauksessa varma näyttö on ollut siitä, että STT ryhtyi varastettuun tavaraan. Siitä huolimatta STT:tä tai sen toimihenkilöitä ei ole asetettu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tein kysymyksen siitä, saavatko turvapaikanhakijat vapaasti, siis ilman rangaistuksen uhkaa, raiskata.

Kukaan ei vastannut tähän kysymykseen. Hiljaisuus huutaa. Ilmeisesti herrat ja rouvat ovat sitä mieltä, että raiskatkoon vaan, kunhan Jari Räsänen lähetetään linnaan.

Äänestä
  • Miten niin varastettuun tavaraan? Nyt en ole ihan varma, mutta ei kai ne aineet, joista osa joutui STT:n toimittajan haltuun, sentään varastettuja olleet?
    Vai kuka ne varasti ja mistä, STT:n toimittajako? Ilmeisesti ei, koska kirjoitat varastettuun tavaraan ryhtymisestä. Siis kuka mielestäsi varasti ne aineet ja mistä ja kuinka osa niistä joutui STT:n toimittajan haltuun niin, että STT:n toimittaja syyllistyi mielestäsi varastettuun tavaraan ryhtymisestä?
    Noihin raiskausjuttuihisi en ota kantaa ja Räsästäkään ei lähetetty linnaan. Ei edes linnan juhliin muistaakseni.

    Äänestä

  • STT kertoi itse, että ampullit on varastettu ruotsalaisesta sairaalasta. Sairaala on muistinvarainen asia, mutta se, että tavara oli varastettua, on varmuudella oikein. Voidaan siis pitää selvänä, että toiset saavat syyllistyä rikoksiin ilman vaaraa joutua oikeudelliseen vastuuseen. Tämän valossa Suomi ei oikein vaikuta oikeusvaltiolta.

    Ottaen huomioon sen, että STT tai sen toimihenkilöt eivät ole pyytäneet tuomion purkamista, pidän selvänä sitäkin, että STT teki uutisensa hutiloiden. SIllä ei siis ollut minkäänlaista näyttöä siitä, että Räsänen taikka Hiihtoliitto olisi ollut puheena olleesta erästä millään tavalla kiinnostunut. Varsinaisesta Hiihtoliitto-jutusta voimaan jääneet tuomiot ovat hyvinkin paikallaan.

    Äänestä

  • Siis väitätkö piikkihiihdossa käytetyn myös varastettua dopingia? Yleisen käsityksen mukaan dopingit tulivat itärajan takaa tai olivat täkäläisiä "laillisesti" määrätyyjä mömmöjä.

    Äänestä

  • Itse muistelen esitutkinnassa paljastuneen, että STT:n päätoimittajan tv-lähetyksessä esittelemä ampulli sisältöineen oli todennäköisin peräisin "kotilaboratoriosta", koska sen etiketti oli printattu tavallisella mustesuihkutulostimella ja sisällä ollut neste sisälsi äärimmäisen pieniä määriä epoa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Itse muistelen esitutkinnassa paljastuneen, että STT:n päätoimittajan tv-lähetyksessä esittelemä ampulli sisältöineen oli todennäköisin peräisin "kotilaboratoriosta", koska sen etiketti oli printattu tavallisella mustesuihkutulostimella ja sisällä ollut neste sisälsi äärimmäisen pieniä määriä epoa.

    Ei steriilejä injektionesteitä niin vain kotilaboratoriossa valmisteta. Sitten on hullun hommaa jos jo kerran käytetty ampulli on täytetty uudelleen. Mikrobiologiset riskit ovat melkoiset.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kysymys olikin siitä, että pimeillä markkinoilla liikkuu monenlaisia aineita. Jo muinaiset suomalaisetkin keksivät myydä niillä vesipulloja viinapulloina.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kysymys olikin siitä, että pimeillä markkinoilla liikkuu monenlaisia aineita. Jo muinaiset suomalaisetkin keksivät myydä niillä vesipulloja viinapulloina.

    En tiedä vieläkö Ryssät kauppaavat Rautatieaseman kulmilla metanolia pirtuna.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    En tiedä vieläkö Ryssät kauppaavat Rautatieaseman kulmilla metanolia pirtuna.

    Tuskinpa vain, kun virolaisiakin tuotteita on kaupan ja helsinkiläisten on helppo hakea niitä autolastillinen Tallinnasta omaan käyttöön.

    Äänestä

Muistuttaako kepulistien dopingsysteemi Neuvostoliitto-Venäjän, DDR:n vai Kenian dopingmallia?

Äänestä

Milloin dopinghuijarit tunnustavat ja pyytävät anteeksi?

Äänestä
  • Mitä pitäisi tunnustaa ja mitä pyytää anteeksi?

    Äänestä

HS kertoi 14.8.2016, että neuvostoliiton johtava dopinglääkäri Portugalov osallistui 1990-luvun puolivälissä Suomen hiihtoliiton "immunologiseen projektin ja farmakologiseen ohjelmaan" eli kepu-ahon johtaman hiihtoliiton doping-ohjelmaan.

Äänestä
  • Millon kepu-aho antaa totuuteen perustvan selvityksen hiihtoliittonsa
    - immunologisesta projektista
    - farmakologisesta ohjelmasta
    - venäläisen doping-velhon Portugalovin värväämisestä hiihtoliiton palvelukseen ?

    Milloin media kantaa vastuunsa ja ottaa selvää, mitä hemohessujen taustalla todella tapahtui?

    Äänestä

  • HemoAhoHess kirjoitti:

    Millon kepu-aho antaa totuuteen perustvan selvityksen hiihtoliittonsa

    Ei nyt ole aikaa eikä mielenkiintoa tuollaiseen, koska käynnissä on olympialaiset.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei nyt ole aikaa eikä mielenkiintoa tuollaiseen, koska käynnissä on olympialaiset.

    Kyllä on ollut luokatonta työskentelyä yleisurheilun selostuskopissa! Porttila on ihan ok kun ei yritä enmpää kuin osaa. Tämä Juusela on omaksunut jonkinlaisen puujalkavitsien kertojan roolin a la Mertaranta. Lehtimäki on hyvä asiantuntija 400 metrillä ja sitä lyhyemmillä juoksumatkoilla sekä hypyissä ja heitoissa. 800 metristä ja sitä pidemmistä matkoista mies ei pääsääntöisesti ymmärrä mitään. Kauhulla odotan jo Juuselan hehkutusta yleisurheilun yliarvostetuimmasta lajista kymmenottelusta.
    No mitalimme tulevat marginaalilajeista naisten nyrkkeilystä, naisten painista sekä miesten keihäänheitosta.

    Onneksi kymmenottelu saadaan pois alta ennen keihään finaalia, eikä sen pitäisi häiritä keihään karsintaakaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Onneksi kymmenottelu saadaan pois alta ennen keihään finaalia, eikä sen pitäisi häiritä keihään karsintaakaan.

    Eniten vituttaa Juuselan tyyli puhua "ensimmäisistä sadoista metreistä" kun kisassa on juostu tarkalleen 600 metriä.
    Eurosport ei valitettavasti näytä suoraa kuvaa. Joten pakko tyytyä YLE:n kuvaan seisoskelevien heittäjien näyttämisineen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Eniten vituttaa Juuselan tyyli puhua "ensimmäisistä sadoista metreistä" kun kisassa on juostu tarkalleen 600 metriä.
    Eurosport ei valitettavasti näytä suoraa kuvaa. Joten pakko tyytyä YLE:n kuvaan seisoskelevien heittäjien näyttämisineen.

    Varsinainen älynväläys järjestäjiltä on ollut nämä aamun loppukilpailut. Ilmeisesti tämä on tehty Aasian TV-katsojien vuoksi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Varsinainen älynväläys järjestäjiltä on ollut nämä aamun loppukilpailut. Ilmeisesti tämä on tehty Aasian TV-katsojien vuoksi.

    Todennäköisemmin eurooppalaisten tv-katsojien takia. On Eurooppa sentään merkittävämpi markkina-alue kuin Japani, Etelä-Korea ja Kiina. Lisäksi Eurooppa on monta kertaa merkittävämpi yleisurheilualue kuin Kauko-Itä.

    Mielestäni tv-katsojien kannalta hyvä ratkaisu. Vaikka päivälähetysten seuraaminen jää työväestöltä pinnalliseksi, seuraaminen ei mene kokonaan ohi kuten yölähtetysten. Yöllähän pitää levätä seuraavaa työpäivää varten.

    Joka tapauksessa tämä on kompromissi, eikä jenkkien sanelupäätös, kuten Soulin kisoissa. Silloinhan kaikki yleisurheilufinaalit käytiin paikallista aikaa aamupäivällä.

    Tarkkaan ottaen Soulin yleisurheilufinaalit käytiin kello 12.00-16.30 välisenä aikana. Alunperin NBC vaati niitä aamupäivällä käytäväksi. Tämä oli ilmeisesti jonkinlainen kompromissi. Erillistä iltakilpailusessiota ei ollut vaan karsinnoilla aloitettiin kello 9.00.

    Juuselalta taas varsinainen rimanalitus. Sanoi että Seb Coelle riitti kaksi 1500 m olympiakultaa kun ei koskaan osallistunut MM-kisoihin. Vuoden 1983 kisat jäivät Coelta vakavan sairastumisen vuoksi väliin. Tuon Los Angelesin kisan jälkeenhän Coe näytti keskisormea maansa lehtimiehille.
    Diskattiinko muuten tuo norjalainen mulkvisti joka pelasi rugbya loppusuoralla.

    Muistan hyvin, että esimerkiksi keihäänheiton finaali käytiin aamuyöstä ja satasen finaali varhain aamulla. Suomen ja Korean aikaero on seitsemän tuntia eli aamupäivällä siellä kisattiin.

    Tottahan Juusela puhui. Ei hänen tarvinnut mennä Coen osallistumattomuuden syihin.

    Norjalaista ei diskattu.

    Keihäänheitto alkoi kello 12.00 paikallista aikaa sunnuntaiaamuna 25.9. eli suomen aikaa kello 04.00. Suomessa siirryttiin kesäaikaan sinä yönä. Satasen finaali alkoi 24.9. 13.30 paikallista aikaa eli 6.30 Suomen aikaa. Silloin elettiin vielä kesäikaa Suomessa eli aikaero oli tuo 7 tuntia.

    Vähän kunnioitusta kaikkien aikojen suurimmalle juoksijalle! Olisi pitänyt diskata. Keskimatkat on kontaktilaji mutta nyt oli kyse rugbysta. Ongelma on se että juoksijat ovat niin tottuneet jänisjuoksuihin etteivät osaa juosta porukassa. Veljensäkin oli kuin joku saksalaisen pornoelokuvan näyttelijä viiksineen ja poninhäntineen.

    Joka tapauksessa puolenpäivän tunnitkin olivat luonnottomia urheilijoille 1950-luvun jälkeen. Meistä länteen olevia Euroopan kansoja jenkkimääräys vitutti varmasti vielä enemmän. Rion aikataulu on hyvä kompromissi kaikkien maanosien ja urheilijoidenkin suhteen.

    Arvelisin että Henrik Ingebrigtsen on ottanut saksalaisen proelokuvan näyttelijän imagon täysin tietoisesti ärsyttääkseen kanssakilpailijoitaan. Arsi Harju keksi ryhtyä käyttämään punaista päähuiviaan vakituisesti vasta kun oli sen sattumalta pistänyt päähän harjoituksiin ja oli siitä saanut valmentajansa raivoihinsa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Joka tapauksessa puolenpäivän tunnitkin olivat luonnottomia urheilijoille 1950-luvun jälkeen. Meistä länteen olevia Euroopan kansoja jenkkimääräys vitutti varmasti vielä enemmän. Rion aikataulu on hyvä kompromissi kaikkien maanosien ja urheilijoidenkin suhteen.

    Pitäisi varmaan perustaa joku off-topic ketju näiden määkijöiden takia. Muistlen että juuri noissa Soulin kisoissa olisi paukkunut poikkeuksellisen paljon takareisiä juuri tuon luonnottoman aikataulun takia.
    Mikäli Oskari Mörö juoksee 400 m aitojen finaaliin se vuosituhannen Suomalainen urheiluteko!

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Pitäisi varmaan perustaa joku off-topic ketju näiden määkijöiden takia. Muistlen että juuri noissa Soulin kisoissa olisi paukkunut poikkeuksellisen paljon takareisiä juuri tuon luonnottoman aikataulun takia.
    Mikäli Oskari Mörö juoksee 400 m aitojen finaaliin se vuosituhannen Suomalainen urheiluteko!

    Koreassa oli vielä suht viileät kelit eli noin 20 C.

    Äänestä

  • HemoAhoHess kirjoitti:

    Millon kepu-aho antaa totuuteen perustvan selvityksen hiihtoliittonsa
    - immunologisesta projektista
    - farmakologisesta ohjelmasta
    - venäläisen doping-velhon Portugalovin värväämisestä hiihtoliiton palvelukseen ?

    Milloin media kantaa vastuunsa ja ottaa selvää, mitä hemohessujen taustalla todella tapahtui?

    Kuinka hiihtoliitto rahoitti dopingohjelmat ja venäläisen dopingsatraapin osallistumisen? Käytettiinkö veronmaksajien vai sponsoreiden rahaa?

    Äänestä

  • HemoAhoHess kirjoitti:

    Millon kepu-aho antaa totuuteen perustvan selvityksen hiihtoliittonsa
    - immunologisesta projektista
    - farmakologisesta ohjelmasta
    - venäläisen doping-velhon Portugalovin värväämisestä hiihtoliiton palvelukseen ?

    Milloin media kantaa vastuunsa ja ottaa selvää, mitä hemohessujen taustalla todella tapahtui?

    Koska Tuhoaja tekee sen selvityksen vaalirahoituksestaan?????

    Äänestä

Ihan vitun kiinnostavaa, varsinkin kepupalstalla.

Äänestä
  • Sano nyt sinä Pysty jotain vaihteeksi. En jaksa aina olla ilkeä. Tai oikeastaan suksi vittu kuuseen itkemästä! Ei ole pakko lukea vittu!

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Sano nyt sinä Pysty jotain vaihteeksi. En jaksa aina olla ilkeä. Tai oikeastaan suksi vittu kuuseen itkemästä! Ei ole pakko lukea vittu!

    Miksi minä tai sinä? VääräPalstaSiltikinPrkle on osoittanut kommenttinsa ketjun avaajalle.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Miksi minä tai sinä? VääräPalstaSiltikinPrkle on osoittanut kommenttinsa ketjun avaajalle.

    No niin kai sitten.

    Äänestä

Vanhanen siirsi vastuun kms- vaalirahakorruptiosta puoluetoimiston pikkuvirkamiehelle.

Fax-annukka syytti presidentin vakoilusta rikostoveriaan myyrä-mannista.

Aho haki dopingjutussa kärsimyksiinsä korvausta stt:n toimittajilta ja vastuuta kantoi vain kyrö.

Äänestä

Milloin aho tunnustaa?

Äänestä

Aho ei tiennyt, hitler ei tiennyt eikä tuomioja tiennyt yhtään mitään...eikä dählie eikä bjorgen..eikä myllylä... ja SIpilä nyt ei tajua mistään mitään.

Äänestä

Joko Aho tunnustaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TunnustusPuuttuu kirjoitti:

1. Olisiko hiihtoliiton johdon äly riittänyt systemaattisen dopingkulttuurin rakentamiseen?

2. Olisiko hiihtoliiton johdon äly riittänyt neuvostoliittolaisen dopingkulttuurin tuontiin?

3. Olisiko hiihtoliiton johdon äly antanut periksi sille, ettei johto tiennyt systemaattisesta dopingkulttuurista ennen käryjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu