Miksi aina korvaukista kova taistelu, on kokemusta

tältä_se_tuntuu

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081022061639_uu.shtml

Tuolla otsikolla oleva juttu on taas loistavan hyvä esimerkki vakuutusyhtiöiden vastuun pakoilusta ja ja korvauksien maksujen välttelystä viimeiseen saakka.

Näitä kohtaloita alkaa olla jo pilvin pimein joka ainoasta pienestäkin hoidosta ja kuntoutuksesta saa kovan paperisodan jälkeen jonkun pienen hoitojakson ja taas seuraavaa taistelua varten on sama juttu. Näin on menty jo 18 vuotta ja ja vielä on taustalla tapaturman hoidossa kolme hoitovirhettä samassa tapaturma-asiassa ja silti heti tapaturman jälkeen kannettiin kävelemään kykenemätön ja vakavan olkapäävaurion uhrin paareilla ulos ja lähetettiin kotiin. Kiertäjäkalvosin pahasti revennyt jaloissa vaurioita jotka todettin vasta myöhemmin , olisi pitänyt heti leikata oli kiertäjäkalvon paha repeämä, ei voitu enää myöhemmin korjata, myös jalkaa jouduttiin myöhemmin eikä sekään leikkaus palon auttanut enää. Eli Tapaturman seurauksena jouduin tapaturmaeläkkeelle.
Näin olen taistellut vakuutusyhtiön korvauksista monissa eri instansseissa siis muutoksien hakemista vakuutusoikeuden kautta, ja joka kerta sama juttu, vakuutusyhtiöillä on varaa taistella peruseläkettä saavan työtapaturman uhrin kanssa vaikka tämän kuolemaan saakka, taitaa yrittää periä maksamansa korvaukset kuoleman jälkeen leskeltä jos sellainen on vielä olemassa.
Tälläkin hetkellä on taistelu vakuutusyhtiön kanssa että saisin kuntoa ylläpitävää hoitoa että pärjäisin kotona omin avuin.

Millä saataisiin vakuutusyhiöt hoitamaan velvoitteensa eikä vain keräämään suuria voittoja ja johtajien jättibonuksia .
Miksi vain vakuutusyhtiöinden lääkärit tietävät ilman näkemättä ja tutkimatta asiat paremmin kuin vahingottuneita hoitaneet lääkärit.
Tämä on suuri vääryys ja vakuutusyhtiön asioiden pitäisi muuttua myös asiakkaitaan kunnioittavaksi.

12

508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottakait_kistävät

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081122077830_uu.shtml

      Varatuomari kritisoi voimakkaasti vakuutusyhtiöitä: "Äärettömän karkeaa peliä"
      ikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Vesa Laukkanen haukkuu vakuutusyhtiöitä häikäilemättömiksi.

      Päätyökseen aivovammajuttuja hoitanut varatuomari Vesa Laukkanen kritisoi vakuutusyhtiöiden toimintaa.
      Laukkasen mielestä vakuutusyhtiö säästää huijaamalla aivovamman saaneita.
      LähiTapiola kiistää jyrkästi Laukkasen väitteet.

      • Järjetönsysteemi

        Työtapaturmavakuutukset pitäisi siirtää pois osakeyhtiö vakuutuslaitoksilta ja niistä lainmääräämät maksut maksaa vaikka Kelalle, koska vakuutusyhtiöt ei korvaa työtapaturmia oikeudenmukaisesti, vaan kulut ja hoidon järjestäminen siirtyy kuitenkin julkiselle puolelle.
        Lakisääteiset vakuutusmaksut Vakuutuyhtiöt ottavat kyllä.
        Työntekijällä ei nykyaikana tunnu olevan minkäänlaista turvaa tapaturmavakuutukesta.
        Vakuutusyhtiöt jyrää ja kiertää vastuunsa.


    • saman_kohtelun-saanut

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081122077830_uu.shtml

      Varatuomari kritisoi voimakkaasti vakuutusyhtiöitä: "Äärettömän karkeaa peliä"

      - Vakuutusyhtiöt eivät pelkää mitään muuta niin paljon kuin julkisuutta. Ongelma on raastava. Tuomioistuimet eivät voi puuttua vakuutusyhtiöiden toimintaan eikä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (Fine) ole kiinnostunut ongelmasta. Vakuutusoikeus tekee ihan törkeitä päätöksiä, sanoo oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Vesa Laukkanen.

      - Vakuutusyhtiöt tekevät häikäilemättömiä korvauspäätöksiä. Periaate on, että jos tekee kymmenen kielteistä päätöstä, pari kolme vammautunutta ihmistä masentuu jo siitä. Vakuutusyhtiö säästää keskimäärin miljoona euroa jokaisessa väärässä kielteisessä korvauspäätöksessä pysyvän työkyvyttömyyden tapauksissa. Tämä on äärettömän karkeaa peliä, Laukkanen sanoo.

      - Kuka vain voi joutua kolariin, vammautua pysyvästi ja jäädä työkyvyttömäksi loppuelämäkseen. Vakuutusyhtiö sanoo vain tyynen viileästi, että euroakaan ei korvata yhtään mistään, varatuomari Vesa Laukkanen sanoo.

      • pääasia

        Olin Espanjassa siellä kävin lääkärissä,laitoin lääkärinlausunnon vakuutusyhtiölle ja pyysin suomennosta tästä heiltä.He kieltäytyivät siitä,että me ei lähetetä suomennosta minulle,taustalla tapaturma ja kivut.Menettelikö vakuutusyhtiö oikein?Myös fysioterapiamaksu minulta vakuutusyhtiö eväsi,mielestäni tästä olisi pitänyt minulle ilmoittaa jo ennen kuntoutuksen aloittamista.Olin jo saanut tätä kuntoutusta vakuutuksesta kaksi 15 kertaa ja nyt jälestä päin huomasin,että lääkäri oli kirjoittanut tunti kerrallaan,mutta se olikin vain 45 min.


    • Ei_varoja_asianajajaan

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081122077830_uu.shtml

      LUE MYÖS
      LähiTapiola pahoittelee ratsastusvalmentaja Saaran tilannetta: "Tällaista ei ole toivottu"
      Saara sai aivovamman kaksi vuotta sitten - taistelee yhä vakuutusyhtiön kanssa
      Viestinnän professori kohutusta vakuutustapauksesta: "Voisi olla jopa fiksua tehdä erilainen päätös"

      Fine sai viime vuonna yli 6000 yhteydenottoa vakuutusasioista - LähiTapiolan korvauksista eniten ratkaisuja

      - Kuka vain voi joutua kolariin, vammautua pysyvästi ja jäädä työkyvyttömäksi loppuelämäkseen. Vakuutusyhtiö sanoo vain tyynen viileästi, että euroakaan ei korvata yhtään mistään, varatuomari Vesa Laukkanen sanoo. (JARNO JUUTI)
      Lakiasiaintoimisto Vesa Laukkanen ilmoittaa nettisivuillaan, että toimistolla on vireillä noin 40 aivovammajuttua, joiden hoitaminen vie vielä arviolta 4-5 vuotta. Laukkanen onkin hoitanut viimeiset kymmenen vuotta lähes pelkästään aivovammajuttuja. Hän sanoo hoitaneensa melkein 200 asiakkaan aivovammajuttuja.

      - 142 juttua on saatu päätökseen. Niistä neljä on hävitty vakuutusyhtiötä vastaan. 138 on voitettu asiakkaan eduksi joko tuomioistuimen päätöksellä tai sovintosopimuksella vakuutusyhtiön kanssa, Laukkanen kertoo.

      - Miksi vakuutusyhtiöt ovat epäonnistuneet oikea-aikaisissa korvauksissa 97-prosenttisesti? Vakuutusyhtiöt ovat yrittäneet huijata näissä jutuissa vammautuneilta yhteensä noin 138 miljoonaa euroa. Se on käsittämättömän törkeää!

    • köyhä_vakuutusyhtiö

      Peruseläkkeellä elävän työtapaturman uhrilla ei ole varaa palkata lakimiehiä/naisia avukseen, ja jos häviäisi jutun millä maksaa mistään mitään ?!
      Työtapaturmavakuutus oli mutta pienellä kertakorvauksella pitäisi selvitä koko loppuelämä peruseläkkeelä, hommaa siitä sitten tarvittavia hoitoja itselleen.
      Muistan joka päivä elävästi sen mitä vakuutusyhtiöstä sanottiin, että maksa tutkimukset ensi itse niin he korvaavat jos jotain vikaa löytyy, aika naurettavaa koska mistä sellaiset rahat olisin pieraissut tutkimuksiin.

    • Pakolliset_vakuutukset

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016081222089066_uu.shtml
      Kansanedustaja ihmettelee vakuutuslääkärien valtaa: "Vedätys ei voi jatkua" - Näin yhtiöiden asianajaja perustelee toimia
      Kansanedustaja Jari Ronkainen (ps) vaatii blogissaan muutosta vakuutuslääkärien toimenkuvaan

      IL uutisoi tällä viikolla työtapaturmassa loukaantuneen Saaran pitkästä taistelusta vakuutusyhtiön kanssa.
      Kansanedustaja ihmetteleekin vakuutuslääkärien omaamaa valtaa.
      Vakuutusyhtiöiden asianajaja selittää yhtiöiden asemaa tapauksissa.

      Jari Ronkainen ihmettelee blogissaan vakuutusyhtiöiden lääkäreiden valtaa.Ronkainen ehdottaa, että vakuutuksen korvauspäätöksen voisi tehdä suoraan potilasta hoitaneen erikoislääkärin lausunnon pohjalta.Ronkainen kysyy, miksi vakuutuslääkärien toimintaa ei ole saatu muutettua useista aloitteista huolimatta.

      Kansanedustaja Jari Ronkainen otti blogissaan kantaa perjantaina Saara Auvisen tapaukseen, joka hänen mielestään nostaa esille pitkäaikaisen ongelman vakuutuslääkäreiden päätösvallasta.
      - Miten voi olla, että vakuutusyhtiöiden lääkärit pystyvät kävelemään yliopistosairaalassa kliinisiä tutkimuksia tehneiden erikoislääkäreiden todistusten yli? Ronkainen ihmettelee blogikirjoituksessaan.
      - Korvauksenhakijalle vakuutusyhtiötä vastaan taistelu on tuskien taival, joka vie arviolta 4-5 vuotta. Inhimillisen kärsimyksen määrää voi vain kuvitella.

      Ronkainen kummastelee myös, miksi asiantuntijalääkäreiden henkilöllisyyden ja pätevyyden selvittäminen on hankalaa.

      - Eduskunnassa vakuutuslääkärien toiminnasta on tehty toistakymmentä kirjallista kysymystä sekä toimenpidealoitteita koko puoluekentän laajuudelta. Miksi tätä asiaa, joka on enemmistön oikeustajua vastaan, ei saada muutettua? Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
      - Tällainen vedätys ei voi jatkua. Tarvitseeko vakuutusjärjestelmä erityisiä vakuutuslääkäreitä vai voisiko etuuskäsittelijä tai -virkailija tehdä päätöksen korvaushakijaa hoitaneen erikoislääkärin lausunnon pohjalta? kansanedustaja ehdottaa.
      - Vakuutuslääkärijärjestelmä on avattava tarkasteluun kansalaisten oikeusturvan varmistamiseksi.
      Vakuutusyhtiöiden asianajaja: "Ei oikeuteen mennä ison rahallisen intressin vuoksi"

      Vakuutusyhtiöille työskentelevä asianajaja Eero Heinänen vakuuttaa, että korvausratkaisuun ei vaikuta korvausten määrä. Heinäsen mukaan usein kuluttajat eivät ole tutustuneet vakuutusehtojen sisältöihin.Asianajaja sanoo, että vakuutusyhtiöt eivät mene korvausasioista oikeuteen ison rahallisen intressin vuoksi, jos ne katsovat vahingon olevan vakuutuksesta korvattavissa.

      Asianajaja Eero Heinänen työskentelee useille, pääsääntöisesti Suomessa toimiville vakuutusyhtiöille. Hänellä on vuosittain hoidettavanaan muutamia kymmeniä omaisuus- ja vastuuvakuutusten riitoja.

      Pitääkö monien ihmisten mielikuva paikkansa siitä, että vakuutusyhtiö ei haluaisi korvata pitkään ja paljon?

      - Mielestäni ei. Vakuutusyhtiöt pyrkivät tekemään korvauspäätöksen vakuutusehtojen ja tapauksen faktojen perusteella riippumatta korvattavasta rahasummasta. Korvausratkaisuun ei vaikuta, onko kyseessä kertakorvaus vai pitkäaikainen säännöllinen korvaus. Ei se missään tapauksessa niin mene, että pienet vahingot maksetaan, vaikka ei tarvitsisi, ja suuria ei makseta, vaikka pitäisi, Heinänen selvittää Iltalehdelle.

      - Jos asia menisi niin, se johtaisi usein huonoon lopputulokseen. Mitä isompi rahallinen intressi, sitä todennäköisemmin vahingonkärsijä vie asiaa eteenpäin. Ei vakuutusyhtiö mene korvausasioista oikeuteen ison rahallisen intressin vuoksi, jos se katsoo vahingon olevan vakuutuksesta korvattava.

      Kysymys korvausvastuusta
      Heinänen toteaa, että aina ihmiset eivät ole tutustuneet kunnolla vakuutusehtoihin ennen vahinkoa.
      - Riidat eivät kuitenkaan aina liity vain vakuutusehtojen soveltamiseen, vaan kysymys saattaa olla muista korvausvastuuseen tai sen määrään liittyvistä kysymyksistä. Siitä, onko tuote vaurioitunut, voidaanko se korjata ja mitkä ovat kustannukset. Riidat saattavat liittyä kysymyksiin, jotka voisivat nousta esille ilman vakuutussopimustakin, Heinänen sanoo.

      - Vakuutusyhtiöt ajattelevat riidat ammattimaisesti, ihmiset usein hyvin henkilökohtaisesti. Kuluttajan toiveet eivät aina vastaa vakuutusehtojen sisältöä, mikä osaltaan saattaa johtua siitä, ettei vakuutusehtoisin ole tutustuttu ennen kuin vasta vahingon satuttua, Heinänen arvioi.

      - Kenenkään ei kannata mennä tuomioistuimeen häviämään juttuaan jo yksistään oikeudenkäyntikulujen vuoksi.

    • Varokaa_vakuutusyhtiöitä

      Pakollisista vakuutuksista ei näköjään vakuutusyhtiöiden ei ole pakko maksaa korvauksia( pikkusummia ei voi korvauksiksi nimittää ne voi olla vaikka kipurahoja) ja jos maksavatkin niin niitkään ei voi sanoa korvauksiksi vaan pilkan teoksi siis maksettu silmänlumeeksi pikku hippusia joilla voisi vaikka takapuolensa pyyhkiä ja se jää silti likaiseksi , kolikoilla sama juttu on hieman hankalampi .

    • Kardashian92

      Tää juttu haiskahtaa vakuutuspetokselta

      • Hemmo-91

        Totta! Ei toi muija vaikuta vaikeavammaiselta.


    • Sairassysteemi

      Vakuutusmaksut pitäisi maksaa yhteiskunnan omistamaan vakuutus järjestelmään.
      Hullua, että Vakuutusyhtiöt voivat vetäytyä hoitovastuusta ja sysätä hoitokulut yhteiskunnan maksettavaksi ja pitää vakuutusmaksut.

      • Anonyymi

        Eikä edes edellinen Valtakunnan syyttelijä tuohonkaan puuttunut ? Kaikkeen mädätyksen estelemiseen oli tuolla iso vimma puuttua !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1183
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1126
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1094
    Aihe