Kamppailustuntit elokuviin jne?

Fit_et_funny

Harjoitellaankos näitä Suomessa minkä verran? Joskus olen parin hepun nähnyt tekevän leffakungfuharjoittelua, mukaanlukien voltteja seinästä yms. näyttäviä juttuja, käännähdyksiä pistoolien kanssa jne. Veikkaan taustaksi modernia wushua, tai mahdollisesti taekwondopohjalla trickausta tms. Ei ehkä olisi ihan huonoin idea seura tai treeniryhmä, joka joko keskittyisi täysin noihin, tai sitten "normaalin" kamppailutreenin ohella.

Jos nyt ajatellaan ihan siitä näkökulmasta, että treenaajat voisivat päästä stunthommiin, niin muillekin kuin hoikille akrobaateille löytyisi varmasti käyttöä. Osa näyttelijöistähän on normaalirakenteisia, ja ylipainoisiakin. Nämäkin ovat välillä tappeluissa, putoavat jostain, kaatuvat jne. Ja mikä olisikaan hauskempaa kuin pieni ylipainoinen pullero, joka yllättäen vetäisee hyppypotkulla ohimoon.

Mutta hauskuuden vuoksihan siis treenaamista yleensä tehdään, ja stunt-kamppailu vasta hauskaa olisi. Vuosikymmeniä sitten treenattiin joko sitä mitä oli tarjolla, sitä mikä oli uusinta, sitä minkä arveltiin olevan kovinta, ja vähän myöhemmin sitä millä pärjäsi parhaiten vapaimmilla kontaktisäännöillä tai vaihtoehtoisesti millä ajateltiin olevan pisimmät tai itämaisimmat perinteet. Nyt voisi varmaan kokeilla muutakin, eli sitä mikä on hauskinta?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

        Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
        Maailman menoa
        261
        2651
      2. Mietin sinua nainen

        Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
        Ikävä
        65
        1735
      3. Haluan sinua mies

        Saat minut kuumaksi.
        Ikävä
        79
        1563
      4. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        60
        1363
      5. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        162
        1259
      6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

        Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
        Lapua
        95
        1202
      7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        87
        1116
      8. Voitaisiinko harjoitella rakas

        Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
        Ikävä
        88
        1053
      9. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        113
        1021
      10. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

        Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
        Ikävä
        57
        962
      Aihe