Suvaitsevuus huipussaan !

Uskovaisia pilkataan aivopestyiksi yms., mutta Iltasanomia lukiessani kyllä tuli toisenlaisia ajatuksia.

Jari Sillanpää avannut sielunsa himot koko kansan luettavaksi. Iltasanomat, journalismin ja filosofisen älyn ihmeellisen taidon näytteen toivat esille ! Kyllä Jari raukalla oli tehnyt kipeää, aijaijai ! Miten kehdataan ! Hirvittävä synti, ja kirjoitetaan yksityiskohtaisesti lehteen, mikä on myös lasten luettavissa ! Ei uskovaisten seurakunnat, vaan nykyjournalismi tulisi asettaa rikostutkintaan siveettömyyksien esilletuomisesta !

Haloo ihmiset, Suomalaiset ! Eikö ala jo omatunto kolkuttaa ! Eikö tämä kaiken salliva suvaitsevaisuus jo riitä ? Kyllähän me kaikki sen tiedämme, ettei se ole normaalia !
7108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No mutta kyllähän tämä Siltsu on ihan täysikäisenä ja vapaaehtoisesti hakeutunut menettämään neitsyytensä. Kirkon ja kaikenlaisten uskonlahkojen piireissä sitä vastoin esille tulleita seksuaaliperverssejä tapauksia et voi alkaa tällaisen varjolla pyyhkiä viattomiksi.

Äänestä

Niinpä, mutta uskovien piireissä tapahtuneet asiat ovat PAHOJA, niinkuin niitä kuuluu pitääkin pahoina ! Maailman puolella, kuten tässä ko. asiassa, se onkin HYVE, joka pitää tuoda kaikessa inhottavuudessaan koko kansan tietoisuuteen. Se on nimeltään SODOMIA, jota enne pidettiin rikollisena toimintana. Myös vanha isänsä ihmettelee poikansa valheita remmillä kurittamisesta. Sodomia nimitys tulee kaupungin nimestä SODOMA. Sodomassa ei nuorille miehille kelvannut enää lainkaan naiset, vaan irstalivat keskenään. Siksi Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran viisi kaupunkia, paikalla on nyt suolameri Israelissa. Näin käy Suomellekin, jos hyväksymme kaiken tämän ! Siitä hetkestä lähtie, kun homous ja lesbous Suomessa hyväksyttiin laeilla, alkoi hurja alamäki,,,Nokia, kansan ylpeys lyötiin maahan, paperitehtaat, Rautaruukki meni ruotsalaisille, yms. 600000 työtöntä. Johtajilta loppuu keinot ! Vaikea on taistella Jumalaa vastaan ! On mennyt siunaus, tilalle vedetty kirous ! Muuta tietä ei ole, kuin parannuksenteko Jumalan edessä !

Äänestä
  • Älä höpötä paskaa!meillä suomessa menee huonosti sen takia kun päättäjä on täysiä kusipäitä!ja kansa valinnu!tässä ei oo jumalan kanssa mitään tekemistä!onko kukaan nähnyt"jumalaa"?

    Äänestä

  • Kansa laittaa kätensä ristiin ja huutaa joukolla taivaaseen, että kotini ompi linnani. Kipinkapin seuraavana päivänä sitten ääniuurnille Keskustaa ja jotain pikkukunnan Kennedyä äänestämään.

    Näin ainakin Kokkolassa, ja VARSINKIN noissa ympäryskunnissa.

    Äänestä

Miten tämä aihe liittyy Kokkola-palstalle? Eiköhän tämän tyyppisille avauksilla ole ihan omat palstat.

Äänestä
  • Kokkolassa on paljon uskovaisia. Kirkkojakin melkein joka kulmalla. Uskonasiat kiinnostavat, ja moraalisia ohjenuoria jaetaan. Ei haittaa, vaikkei kiinnosta kuulijaa tippaakaan.

    Äänestä

Asuuko Jari Sillanpää Kokkolassa ei asu. Ei kuulu Kokkolan asioihin ylläpito voi poistaa myös tämän palstan muiden ohella joista on tehty tänään poistoilmoitus joissa ei lue mitään Kokkolan asioista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Barnabas7777 kirjoitti:

Uskovaisia pilkataan aivopestyiksi yms., mutta Iltasanomia lukiessani kyllä tuli toisenlaisia ajatuksia.

Jari Sillanpää avannut sielunsa himot koko kansan luettavaksi. Iltasanomat, journalismin ja filosofisen älyn ihmeellisen taidon näytteen toivat esille ! Kyllä Jari raukalla oli tehnyt kipeää, aijaijai ! Miten kehdataan ! Hirvittävä synti, ja kirjoitetaan yksityiskohtaisesti lehteen, mikä on myös lasten luettavissa ! Ei uskovaisten seurakunnat, vaan nykyjournalismi tulisi asettaa rikostutkintaan siveettömyyksien esilletuomisesta !

Haloo ihmiset, Suomalaiset ! Eikö ala jo omatunto kolkuttaa ! Eikö tämä kaiken salliva suvaitsevaisuus jo riitä ? Kyllähän me kaikki sen tiedämme, ettei se ole normaalia !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu