laalujen sanat

XIV yö

Kahtelen laella lapsen orvon mehtään hävinneen
rakkauuteis jälet vihloo rintoo
Käöp pimmeeys piäle laella pommikonelaevueen
ja minä ku en koskaa kysy hintoo
Viijeistoesta yö tuas tulloo paenajaesinee
ja kaekki paehti elämä on turhoo
Aeno oekeen uskova ee jaksa ies immeisee
kun koko sakki meenoo ihtesä tappoo

Sun kanssaes katon mualimoo
ja sammoo unta niän
ku hullu huuvan rakkauutein perrää
sun kaenaloosi käperryn
ja jos annat yökssii jeän
ja uamula en tiijä missä herreen

Käyp tuulj läp piän etelästä pohjosee
oun yksin ajatuksiin raanijoella
ikkuisesti kolisoovat sanat tyhjyytee
on tuassiisa tuskan viitta hartijoella

Sun kanssaes katon maalimoo …

Viijeistoesta yö se tulloo aena uuvestaan
tuas huomoon kahen viikon unneottunneen
Jäe nahalleni hiekkoo rannan aatijoetuneen
Voep olla että vihoinnii piäsen unneen

2 x Sun kanssaes kahon mualimoo …




Tuas tulen vanhaa rantakahvilaa
se enne puolta yötä suletaa
päevä ollii ehkä liijan kuuma
iltatuulella on lempeemp tuuma
sen kuiske vuan on minun seoranaen

Katon aatijota hiekkarantoo
ajatuksen minut kauvas kantaa
teälä minä sinun kanssaes kerran olla saen,
kahen vuan
katon aatijota hiekkarantoo
mulle kaaneimmat se muistot antaa
kesäpäevä jollon sain mä olla onnekkaen

Miks tulin tänne yksi istumaa
näen myöhään ku ei liiku muitakaa
tämä matkani on ensimäenen
jolla ounnii aevan yksinäenen
nyt muisto vuan, on kaanis seuranaen

katon aatijota hiekkarantoo
uatokseni minun kaovas ruahoo
tiälä minä sinun kansais kerran olla saen,
kahen vaen

katon aatijota hiekkarantoo
muisto mulle yhä lämpöö antaa
ikkään kun sä vielä nyttii oesit rinnallaen

katon aatijota hiekkarantoo
mer se vuahtovaa kun lasta ruahoo
yhtä kevveest kannot sillon minuva nii,
suuveltii
3 x katon aatijota hiekkarantoo
uatokseni minut kauvas kantaa
tiälä minä sinun kanssaes kerran olla saen,
kahen vuan

Mompasa

Jäe mompasaa
vaen päevä elämää
ja elämää, nyt mompasa vuan jiä
kuuman kostejan, minä tunsin mompasan
ja meren taevaan ahriikan

mä ensin näen vuan meren sinisen
ja koralliin löe uallot jyristen
pärskeen takkoo näen
sinun olemukses yllättäen
sä nousit rantaa naoraen
ja simpukan, niin vuahin valkosen, sä ojensit
ja katoet hymmyillen
koskin simpukkoo
ja sen pintaa karkeempoo
kun sinun märkee vartaloo

kun poltellen se tuullii nuamaan löe
kun räpylöessäs, sä kannot mut aaltoehin
hyökyaallon alle jäen
olit vahva sylissäen, lämmä - ja suolanmakunen
kun tuli yö, niin tyrskyt lannistu,
ja lahelmaan vuan kevyt vuahti ui
kuulin unissaen leopartin huuvon vuan
ja kosketin sua uuvestaa
jäi mompasaa vuan päevä elämää
ja elämään nyt mompasa vaen jiäp
kuuman kostejan, minä tunsin mompasan,
ja meren taevaan Ahriikan
jäi mompasaan, vuan päevä elämään
ja elämmään, nyt mompaasa vuan jiä