Parannuin alkoholismista

ParantunuElämään

Otsikko on totta, vaikkei heti uskoisi. Join n. 30 vuotta 3-4 reilua känniä viikossa. Sammuin usein muistamattomaan tilaan itseni, filmi oli totaalisen poikki. Join yleensä vitutukseen ja se helpotti nousuhumalassa, kankkusessa vitutti entistä enemmän. Ihmissuhteet paukkuivat yksi toisensa perään. Hakeuduin lopulta AA:han, olin täysin raittiina neljä vuotta ilman huikan huikkaa! Alkuun olin ihan AA jurrissa, uskoin TÄYSIN AA: n olin suoraan sanoen AA:n mannekiini ja sanansaattaja. En kuitenkaan ollut niin onnellinen, kuin annoin ymmärtää. Ei minulla mitään juomishaluja ollut, jokin vaan mätti ja pahasti. Ryhmissä kävin vähintään kerran viikossa, alkoi pikkuhiljaa potemaan "naamaongelmaa" AA:ssa ja kokoukset väheni, loppuen sitten kokonaan. Tämä ei tarkoittanut, että olisin mennyt juomaan, ehei, raitius oli ja pysyi. Hakeuduin kognitiiviseen terapiaan, kävin viikottain hooidossa. n. kolmen kuukauden ajan ja ihan omalla kustannuksella ja omasta halusta. Maksoi tonneja ja uskokaa tai älkää, se auttoi. Löysin itsestäni vikaa tavassani käsitellä asioita, ongelmat alkoivat aueta, eikä terapian jälkeen ole mitään normaaleja isompia vitutuksia ollut olemassa. Jossakin vaiheessa otin alkoholia paukun ehkä kaksikin, enempää ei tehnyt mieli. Tämä tapahtui v. 2006, jokseenkin tasan 10 vuotta sitten. Tämän kymmenen vuoden ajan en todellakaan ole ollut ilman alkoholia, otan joskus, toki aika harvoin ja joskus ihan reiluun hiprakkaan asti, sammunut en ole enää koskaan, eikä muisti ole mennyt. Menee viikkoja, etten koske alkoholiin ja kun otan, ei juominen ole enää oikeastaan edes kivaa. Toki pari laadukasta konjakkilasia maistuu silloin tällöin ilman humalahakuisuutta, en sanoisi itseäni enää edes kohtuukäyttäjäksi, melkeinpä sanoisin olevani lähes raitis.

En kirjoita tätä siksi, että moittisin jotenkin AA:ta, he käyvät siellä, joille se sopii, Se soopinnut. AA auttaa varmasti heitä, jotka eivät ymmärrä oman elämänsä kiemuroita ilman viinaa ja ilman toisten neuvoa tyyliin: Älä tee niin, kuin ajattelet, tee niin kuin me neuvomme. Jos ihminen ei hallitse itseään, silloin tarvitaan apua.

Kaapeissani on kymmeniä litroja laatuviinoja ja viinejä, siltikään ei ole mitään intoa palata lähes päivittäiseen alkoholihuuruiseen elämääni. Koin aiemmin olevani täysin alkoholisoitunut tyyppi, täysi alkoholisti.

Sanotaan, ettei alkoholisti voi ottaa huikkaakaan, kun uusi kierre on jo menossa, näin siis AA:laiset opastaa. 10 vuotta mennyt vähällä alkoholilla ilman ongelmaa?

Ehkä en sitten ollutkaan alkoholisti?

Älkää silti kokeilko tätä itse, ellette ole varma itsestänne. Käykää AA:ssa kuten ennenkin ja pysykää raittiina. Jokainen vastaa itse omasta elämästään....

18

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hienostitehty

      Onnittelut sinulle, hienoa!

      Hyvä kun kerroit tarinasi!

    • ongelmanratkaisukyky_ok

      "Sanotaan, ettei alkoholisti voi ottaa huikkaakaan, kun uusi kierre on jo menossa, näin siis AA:laiset opastaa."

      No ei se kaikkien kohdalla mene ihan noin.
      Alkoholismista voi kasvaa ulos ja ikään kuin asettua sen yläpuolelle.
      Se vaatii oman aikansa, yhdessä hetkessä ei kukaan pysty täydelliseen muutokseen.
      Ne joilla lähtee juomiskierre päälle ovat kroonisesti "keskeneräisessä" tilassa, ts. kyvyttömiä vastustamaan vanhoja totuttuja tapoja.
      Olen samaa mieltä siitä, ettei kannata lähteä testaamaan jos on vähänkin asiasta epävarma.
      Sitä paitsi alkoholi on yhtä turha aine, käyttipä sitä sitten millä tavoin tahansa.

    • 6000-päivää

      Tämä on Alkoholismi-palsta. Miksi tulet tänne brassailemaan, jos kerran kaikki elämässäsi on niin hienosti? Joku meistä sinua heikommista ja/tai tyhmemmistä saattaa kertomuksesi innoittamana lähteä kokeilemaan kohtuukäyttöä ja pilata elämänsä.

      • ongelmanratkaisukyky_ok

        Sananvapaus taitaa koskea myös alkoholismi palstaa, vaikka se perusoikeus AA:n fundamentalisti siipeä harmittaisikin.
        On pelkästään hyvä asia, että tuodaan muitakin näkökulmia ja kokemuksia aiheeseen, kuin se perinteinen "alkoholismista ei voi parantua" lässytys.
        Myös se pitää ottaa huomioon ettei kaikki ajattele alkoholismia edes sairautena.


      • 6000-päivää

        Sananvapauteen liittyy aina vastuu. Varsinkin kun liikutaan näin vaarallisella alueella. Juomisen kanssa kamppaileva alkoholisti saattaa uskoa tänne syötettyjä tarinoita ja pilata niiden takia elämänsä.

        Sananvapaus on myös minulla. Pyrin käyttämään sitä vastuullisesti.

        Alkoholismiin ei ole muita reaalisia näkökulmia kuin "alkoholismista ei voi parantua" - ja se ei ole lässytystä. Kerran alkoholisti on loppuikänsä alkoholisti. Joko juova tai juomaton. Joka muuta väittää on vastuuton.


      • ongelmanratkaisukyky_ok

        "Sananvapauteen liittyy aina vastuu."

        Yliholhoava asennekin on vastuutonta.
        Vastuu omista valinnoista on lopulta juopolla itsellään.
        Jos ei näin yksinkertaista asiaa ymmärrä niin sitten se on menoa, ei loputtomiin voi etsiä syyllisiä itsensä ulkopuolelta.


      • 6000-päivää

        "Alkoholismista voi parantua ja palata kohtuujuojaksi"-tyyppisillä kommenteilla voidaan tönäistä alkoholismista kärsivä ehkä lopulliseen turmioon. Totta kai jokaisella viime kädessä on vastuu itsestään, mutta miksi joku tahallaan haluaa vaikeuttaa toisen muutenkin hankalaa tilannetta kertomalla valheita?


      • ongelmanratkaisukyky_ok

        "mutta miksi joku tahallaan haluaa vaikeuttaa toisen muutenkin hankalaa tilannetta kertomalla valheita?"

        Onko itselläsi koko ajan epävarma tai muuten vaan hankala tilanne päällä, vaikka raittiutta on ilmeisesti jo useampia vuosia takana?
        Aloittajakin oli ollut monta vuotta raittiina ennen kuin päätti kuppia ottaa.
        Noin pitkä raittius muuttaa kummasti ihmistä.
        Jos ei siinä ajassa opi tunnistamaan omia heikkouksia ja vahvuuksia niin sitten raittius on mennyt hukkaan.
        Niin, eikä sitä, että on parantunut alkoholismista tarvitse todistaa millään kohtuukäytöllä, tärkeämpää on se ettei koe olevansa millään muotoa riippuvainen alkoholista.


      • 6000-päivää

        Minulla ei ole aiemmin sanomaani mitään lisättävää. Keskustelu aiheesta päättyy minun osaltani tähän.


    • Toipumassa

      "Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua täysin"

      Noin mainostaa Fenix-klinikat tälläkin sivulla. Tuohan merkitsee, että alkoholismista voi parantua, että ei ole enää alkoholisti.

      Avaajakin on parantunut alkoholismista ja voi käyttää alkoholia nykyään, kuten kuka tahansa ei-alkoholiriippuvainen.

      Ei avaajan avaus ole vastuuton, kun alkoholismipalstallakin on mainos, jonka mukaan alkoholismista voi toipua, parantua täysin.

      • ex-juoppo

        Alkoholismista voi toki toipua, mutta kokonaan parantumiseen tarvitaan jo ihme, sellainen joita tapahtui viimeksi noin 2000 vuotta sitten.

        Toipuneella alkoholistilla ei yleensä ole ongelmia suhtautumisessaan alkoholiin. Hän tietää, että itse sairaus ei ole kadonnut minnekään, vaan odottelee latenttina elimistössä, jos vaikka saisi uudestaan vallan ihmisessä. Siksi toipunut alkoholisti ei halua kokeilla "hyppimistä heikoilla jäillä", vaan tietää että on parempi kiertää virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

        Eiväthän kaikki katolta pudonneetkaan kuole, mutta en silti kehoittaisi tai yllyttäisi ketään hyppäämään katolta.


    • JazzT

      Mä luulen, että ketjun aloittaja on oikeasti päässyt yli vääränlaisesta elämäntavasta. Asettunut yläpuolelle, kuten joku kirjoitti. Meitä ihmisiä ja persoonallisuuksia on monenlaisia - ei ole yhtä, ehdotonta, mustavalkeaa totuutta. Hänellä kaikesta päätellen sujuu hyvin nykyään elämässään, on päässyt eteenpäin ja muuttunut ihmisenä.

      Erittäin mielenkiintoisena seikkana pidän kirjoittajan tapaa hakeutua kognitiiviseen terapiaan, joka varmasti on auttanut paitsi alkoholista eroonpääsyssä, myös tarvittavassa henkisessä kasvussa.

      Hyvä keino niille, jotka oikeasti, aidosti haluavat raitistua. Terapia siis.
      Iän myötä ryyppääminen menettää merkitystä. Viinanjuonti, humala. Sitä jotenkin muuttuu ja kasvaa ihmisenä niin, ettei ole oikeastaan tarvetta käyttää alkoholia.

      Haluaisinkin lukea lisää selviytymistarinoita, etenkin konkreettisia keinoja, miten raitistua.

      • repatia

        Aloittajan konkreettinen keino oli neljä ensimmäistä vuotta AA. Sitten tuli terapia ja sen mukana jotain.


      • ratkeilua

        Terapia on hyvä juttu, ja jos alkoholisti voi siihen käyttää ennen juomiseen menneet rahansa, niin oikein hyvä sekä holistille että ympäristölle.


    • teemukoo2w

      Hei! Olen 40v mies, ollut ilman alkoholia 7vuotta mutta olen ehdottomasti sitä mieltä että meillä alkoholisteilla tämä sairaus on elinikäinen sairaus. Tässä vaiheessa raittiutta sairautta on helppo hallita ja on kiva olla onnellinen että sairaus on hallinnassa mutta tiedän miten kävisi jos avaisin korkin, sinäkin ehkä tiedät. Yksi askarruttava piirre muissa "kanssamatkustajissa" on se että miksi Suomalaiselle tuntuu olevan niin ihmeen vaikeaa tunnustaa olevansa alkoholisti, minulla ainakin pohjalla käynti ja asian tunnustaminen muutti elämän. Tsemppiä kaikille.

    • repatia

      Mitä kuuluu tänään?

    • aatos8888

      juu olen teemukoon kanssa samaa mieltä että kaikki tai ei mitään.itsekin olen pannut 3 vuotta sitten korkin lopullisesti kiinni ja en itse pystyisi ottamaan ns.saunakaljoja. enkä koskaan niistä ole oikein välittänytkään.tärkeintä oli saada vain nuppi sekaisin ...en ollut niinkää tissuttelija,kyllä se alkoholistiin taipuvaisille on että 99(100sta on parempi olla nolla linjalla kuin ottaa turhia härnäke kaljoja

    • oksalakkaa

      Valehtelet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe